Kolmen presidentin elämänkaaret

Lahden sotaorpojen järjestämään kahdeksanteen Hennala-seminaari 1.2. 2012 osallistui kirpeästä pakkassäästä huolimatta alun toistasataa osanottajaa. Lahden sotaorpoyhdistyksen puheenjohtajan Tauno Strengellin avattua seminaarin lausuntataiteilija Hannu Koskinen esitti Eino Leinon runon Kansa kalliolla ja V.A. Koskenniemen Leijonalipun.

Carl Gustaf Emil Mannerheim (1867–1951)

Seminaarin ensimmäisen esitelmän piti Mannerheim-museon johtaja, valtiotiotieteen maisteri Nikolai Marschan. Hän keskittyi marsalkka Mannerheimin henkilöhistoriaan alkaen Marhein-suvun siirtymisestä 1640-luvulla Alankomaista Ruotsin Gävleen. Porvallinen kauppiassuku aateloitiin 1693, jolloin se otti käyttöönsä sukunimen Mannerheim.

Monet suvun jäsenistä antautuivat perinteiselle sotilasalalle ja näin menetteli myös Suomeen 1783 muuttanut marsalkan isoisän isä Carl Erik Mannerheim. Hän osti Askaisten Louhisaaren linnan erottuaan armeijan palveluksesta. Mannerheimin isä, taiteellinen Carl Robert menetti kuitenkin omaisuutensa 1881, jonka jälkeen hänen kolmanneksi vanhin lapsensa Carl Gustaf Emil joutui suvun jäsenten hoiviin. Mannerheimin äiti Hedvig Charlotta von Julin kuului hänkin huomattavaan teollisuussukuun, joka oli Mannerheimien tavoin integroitunut Ruotsista Suomeen.

Sukutaustan jälkeen esitelmöitsijä selvitti perusteellisesti Mannerheimin sotilaallisen kehityksen alkaen Haminan kadettikoulusta ja Chevalier-kaartin upseerista Japanin sotaan (1904–05) sekä ensimmäiseen maailmansotaan. Oman osansa esityksessä sai myös Mannerheimin avioliitto Anastasia Arapovan (1872–1936) kanssa sekä hänen kahden tyttärensä elämänvaiheet. Erityistä huomiota Marschan kiinnitti huomiota Mannerheimin Aasian matkaan (1906–08), joka oli alun pitäen tarkoitettu vakoilumatkaksi, mutta jonka jälkimaailma muistaa ennen kaikkea merkittävänä tutkimusmatkana sen jälkeen, kun Helsingin yliopisto oli pyytänyt häntä tähän tehtävään.

Venäjän vallankumous pakotti Mannerheimin palaamaan Suomeen, jossa hänestä tuli ensin vapaussodan ylipäällikkö ja vuoden 1918 lopulla yli puoleksi vuodeksi valtionhoitaja. Kiitokseksi toiminnastaan Suomessa järjestettiin 1919 kansalaiskeräys, jonka tuoton, nykyrahassa noin 2,7 miljoonaa euroa, kenraali Mannerheim luovutti pääosin hänen nimeään kantavan lastensuojeluliiton hyväksi. Ollessaan yksityshenkilönä 1919–31 Mannerheim toimi lukuissa yhteiskunnallisissa luottamustehtävissä, mm. SPR:n puheenjohtajana 30 vuotta sekä Liittopankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.

Kansainvälisen tilanteen kiristyttyä Mannerheim kutsuttiin 1931 puolustusneuvoston puheenjohtajaksi sekä ylennettiin sotamarsalkaksi 1933. Marsalkan sauvoja hänellä oli kaksi: hallituksen myöntämä musta että kenraaleilta saatu sininen sauva. Marsalkan yksityiselämän kohokohdaksi muodostui 1937 tuloksellinen tiikerinmetsästys Nepalissa. Kolmen sodan ylipäällikkönä hän oli jo yli 70-vuotias, ja Suomen marsalkan arvonimen hän sai 75-vuotispäivänään. Raskaiden sotavuosien jälkeen eduskunta valitsi hänet 1944 vielä tasavallan presidentiksi.

Marschan loi edelleen katsauksen Mannerheimin viimeisiin vaiheisiin Sveitsissä mainiten Montreux´ssa sijaitsevista Mannerheimin aukion ja muistomerkin. Lopuksi hän esitteli eri ritarikuntia ja niiden kunniamerkkejä – Mannerheimilla oli mm. Venäjältä saatu Pyhän Yrjön ritarikunnan keltainen miekka ja Pyhän Yrjön neljännen luokan risti sekä noin 130 ulkomailta saatua korkeaa kunniamerkkiä. Aimo Tukiaisen veistämä Mannerheimin ratsastajapatsas paljastettiin 1960.

Esitelmien välissä Lahden sotaorpokuoro esitti Pirjo-Riitta Marjamäki-Rantasen johdolla kolme laulua: Täällä Pohjantähden alla, Hiljaisuus ja Minä katson tätä maata. Sotaorpo Hellevi Nurminen lausui runon Rakkaudentunnustus Isänmaalle.

Risto Heikki Ryti (1889–1956)

Valtiotieteen maisteri Timo Setälän aiheena oli presidentti Risto Ryti, joka oli lähtöisin satakuntalaisesta talonpoikaissuvusta Huittisista. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Kalle Ryti ja puoliso Ida, o.s. Junttila. Lahjakas Risto valmistui ylioppilaaksi Porin lyseosta 17-vuotiaana niin, että koulutodistuksessa oli venäjän kieltä lukuunottamatta vain yhdeksikköjä ja kymppejä (keskiarvo 9,42). Oikeustieteen tutkinnon hän suoritti 1909, ja pian sen jälkeen hänestä tuli lakitieteen kandidaatti. Opiskeluaikanaan Ryti osallistui innokkasti satakuntalaisten ylioppilaiden osakuntarientoihin ja hän toimi mm. nuorsuomalaisen puolueen vaalipuhujana.

Valmistuttuaan Ryti perusti asianajotoimiston ensin Raumalle, mutta muutti Helsinkiin 1914, jossa Toimisto Ryti-Serlachiuksesta kehittyi pääkaupungin arvostetuimpia asianajotoimistoja. Tästä työympäristöstä löytyi myös puoliso Gerda Serlachius, joka oli Rytin liikekumppanin sisar. Perheeseen syntyi kaksi poikaa ja tytär. Rytin tärkeimpiä asiakkaita oli jo Rauman ajoilta liikemies ja suurlahjoittaja Alfred Kordelin, jonka asioiden hoitaminen opetti nuoren juristin taitavaksi talouselämän tuntijaksi.

Kordeliniin liittyi myös kohtalokas Mommilan välikohtaus 1917, jossa venäläiset matruusit surmasivat Alfred Kordelinin. Samoin oli vähällä käydä Gerda ja Risto Rytillekin, mutta venäläisen matruusin heitä kohti ojentamaan kivääriin tuli toimintahäiriö ja he pelastuivat. Käyminen näin lähellä kuolemanportteja teki kumpaankin syvän vaikutuksen ja vahvisti heidän uskonnollista kohtalonuskoaan.

Vuonna 1919 Ryti nimitettiin Suomen Valtamerentakaisen Kauppa Oy:n johtajaksi, mikä toi hänelle hyviä suhteita englantilaisiin talousmiehiin. Samana vuonna hän tuli valituksi edistyspuoleen kansanedustajaksi. Pian sen jälkeen hänestä tuli Vennolan toisen sekä Kyösti Kallion ensimmäisen hallituksen valtonvarainministeri. Vuonna 1925 edistyspuolue valitsi hänet 36-vuotiaana presidenttiehdokkaakseen, jolloin hän toisessa äänestyksessä sai 109 ääntä. Jo sitä ennen eli 1923 hänet oli nimitetty Suomen pankin pääjohtajaksi, jota hän hoiti talvisotaan saakka ja lyhyen aikaa sodan jälkeenkin.

Talvisota mullisti täysin Rytin elämän, kun hänet 1.12. 1939 nimitettiin pääministeriksi. Aluksi Ryti kieltäytyi, mutta suostui sitten, koska muu olisi hänen mukaansa merkinnyt rintamakarkuruutta. ”Tunnen täydelleen asemamme vaarat ja vaikeudet ja tunnen hirvittävän vastuun, mutta ei auta”, totesi Ryti kirjeessään entiselle opettajalleen. Pääministerikaudellaan Ryti oli keskeinen osa sotakabinettia ja joutui tekemään raskaita päätöksiä. Moskovan rauhanneuvotteluihin 1940 hän valmisteli puhetta Stalinille pyrkien puolustamaan Suomen asemaa: ”Historia on aina antanut suurimman tunnustuksen niille valtiomiehille, jotka osaavat käyttää valtaansa kaukonäköisesti ja kohtuullisesti.”

Esitelmöitsijä selvitti eri ulkovaltojen näkökulmista käsin tarkasti ne vaiheet, joiden tuloksena Risto Ryti valittiin joulukuussa 1940 tasavallan presidentiksi 288 äänen turvin. Valitulla presidentillä olivat kuitenkin edessään jatkosodan vaikeat vuodet, joten Rytin presidenttikausi oli jatkuvaa tasapainoilua Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi. Stalingradin taistelun jälkeen sotakabinetti oli valmis erillisrauhaan, kun taas Saksan tavoitteena oli estää se kiristämällä elintarvikehuoltoa ja asetoimituksia.

Kesäkuun 1944 suurhyökkäyksen jälkeen Ryti oli vaikean valinnan edessä: joko hän antaisi Saksalle sitoumuksen pysyvästä asevelvollisuudesta Saksan rinnalla – sitä varten ulkoministeri Ribbentrop saapui vierailulle Helsinkiin – tai kansaamme uhkaisi nälänhätä. Ankaran jaakobinpainin jälkeen Ryti kirjoitti 26.6. Hitlerille kirjeen, jossa hän ilmoitti sitoutuvansa siihen, ettei hänen nimittämänsä hallitus tee rauhaa Neuvostoliiton kanssa. Kun suurhyökkäys saatiin pysäytetyksi, tilanne kypsyi nopeasti rauhantekoon. Siksi Ryti erosi presidentin virasta ja Mannerheim, jota Rytin sitoumus ei koskenut, valittiin 4.8. hänen tilalleen.

Moskovassa 19.9. 1944 solmitun välirauhansopimuksen 13. artiklan mukaan edessä oli kuitenkin poliittinen oikeudenkäynti, jolloin pääsyytetyiksi joutuivat Risto Rytin lisäksi Väinö Tanner ja Edvin Linkomies. Oikeudessa Ryti käytti kaksi pitkää puheenvuoroa, joista jälkimmäisessä hän lausui kuuluisat sanat:”Mutta isänmaan palvelemisessa ei paikka ole ratkaiseva vaan tahto. Se voi yhtä hyvin käydä vankilassa kuin presidentin linnassa.”

Risto Ryti vietti vankilassa 60-vuotispäiväänsä 1949. Sitä ei valtiovalta eikä media juuri lainkaan muistanut. Rytin asianajaja Hjalmar Procopé kirjoitti kuitenkin ystävälleen kirjeen:”Sinä tiedät ja me tiedämme kaikki, että Sinun politiikkasi pelasti maamme eteläisten naapuriemme kohtalolta.” Presidentti Paasikivi armahti Rytin terveydellisistä syistä, joten hän pääsi omaan hiljaiseloonsa. Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta kutsui hänet kuitenkin kunniatohtorikseen, ja yliopiston ylioppilaskunta antoi hänelle korkeimman kunniamerkkinsä.

Maisteri Setälän esitys Risto Rytistä päättyi pianolla soitetun Finlandian säveliin. Sen aikana esitelmöitsija luki professori L.A. Puntilan Risto Rytin hautajaisissa marraskuussa 1956 esittämistä muistosanoista otteen:”Kaikki se, mitä me tiedämme hänen toiminnastaan, ja kaikki se mitä olen vajavaisesti esiintuonut, osoittaa hänen toimineen puhtain pyrkimyksin ja vilpittömin mielin, kansaansa rakastavan, viisaan valtiomiehen horjumattomalla velvollisuuden- ja vastuuntunnolla.”

Juho Kusti Paasikivi (1870–1956), aikaisemmin Hellstén

Lahden kansanopiston rehtorin, opetusneuvos Ville Marjomäen aiheena oli presidentti Juho Kusti Paasikivi, joka syntyi Hämeenkoskella Kulma-Seppälän mallassaunassa. Esitelmässään Marjomäki keskittyi erityisesti Paasikiven varhaisvaiheisiin, koska lapsuuden ja nuoruuden avainkokemukset vaikuttivat voimakkasti hänen ajatteluunsa, aatteisiinsa ja toimintoihinsa. Paasikiven suku oli talonpoikainen, mutta hänen vanhempansa, isä Johan August Hellstén sekä äiti Karolina, o.s. Selin, toimivat kauppiaina sekä Tampereella että Lahdessa. Hellsténien kangaskauppa toimi Lahdessa jossain Lanunaukion kulmilla.

Paasikivi menetti jo varhain molemmat vanhempansa, joten Juho Kustin holhoojana ja taloudenhoitajana toimi hänen tätinsä Kaisa Hagman. Suomen presidenteistä Paasikivi oli lähtöisin kaikkein heikoimmista sosiaalisista oloista. Opintonsa Juho Kusti aloitti Hollolan Lahdenkylän kansakoulussa ja jatkoi koulunkäyntiään Hämeenlinnan lyseossa. Sieltä hän valmistui erinomaisin arvosanoin ylioppilaaksi 1890. Jo kahden vuoden kuluttua ylioppilastutkinnosta Paasikivi oli filosofian maisteri ja 1897 hän suoritti oikeustieteen loppututkinnon. Molempien oikeuksien tohtoriksi hän väitteli 1901 aiheenaan verohallinnon kehitys.

Paasikivi oli alusta lähtien laajasti mukana erilaisissa yhteiskunnan riennoissa. Hän osallistui innokkaasti sekä Hämeenlinnan lyseon oppilaskunnan että yliopistoaikana Hämäläisen osakunnan toimintaan, toimi lehtimiehenä Suomettaressa sekä Lahdessa asuessaan 1890-luvulla kauppalanhallituksen jäsenenä ja monin tavoin kansansivistyksen edistäjänä. Paasikiven kehitysvuodet sijoittuivat aikaan, jolloin matka moderniin Suomeen alkoi. Teollistuminen, alkava kaupunkilaistuminen, sääty-yhteiskunnan sosiaalinen murros, kansalaisyhteiskunnan synty ja demokratia olivat nousevia voimia samaan aikaan, jolloin maata uhkasi venäläistäminen ja alkoi oikeustaistelun aika.

Paasikiven vastaus oman aikansa haasteisiin oli fennomania eli suomettarelaisuus, joka korosti kansallista politiikkaa, suomen kieltä ja kulttuuria. Uudistuksia piti tehdä historiallisen jatkuvuuden pohjalta elimellisesti ja konservatiivisesti hitaana muutoksena. Paasikivi perusti ajatuksensa Yrjö-Koskisen myöntyväisyyysajetteluun, mutta katsoi J.R. Danielson-Kalmarin tavoin pragmaattisesti, että myöntyväisyydelläkin oli rajansa. Näihin aikoihin Paasikivi omaksui sosiaalireformistisen yhteiskuntakäsityksen, mikä tarkoitti vähäväkisten ihmisten aseman parantamista.

Paasikiven maailmankuvaan kuului koko hänen elinaikansa historiallinen realismi, joka korosti maantiedettä ja geopolitiikkaa. Taloudelliset ja poliittiset voimavarat ohjasivat historiallista kehitystä ja olivat sen edellytyksenä. Hän näki selvästi suurvaltojen etupyrkimykset, joihin hän halusi maltillisesti sovittaa pienten kansojen tavoitteet. Oikeudenmukaisuus oli kaiken poliittisen toiminnan lähtökohtana, ja siksi oli toimittava neuvotellen ja diplomaattisesti sekä vältettävä konflikteja. Aktiivisuus kuului Paasikiven mukaan sivistykseen, ja hän korosti kaikessa vastuuta, joten taktikko Paasikivi ei ollut vähimmässäkään määrin. Lopuksi esitelmöitsijä esitti omana näkemyksenään, että jos Paasikivi eläisi tätä aikaa, hän kannattaisi kansainvälisyyttä ja ekologisuutta.

* * *

Vapaansanan puheenvuoron käytti KOL:n puheenjohtaja Mauri Niskakoski käsitellen ajankohtaisia sotaorpokysymyksiä, jonka jälkeen Lahden yhdistyksen varapuheenjohtaja Airi Kurki kiitti seminaarin osanottajia ja ohjelman suorittajia aktiivisuudesta. Rovasti, sotaorpo Anja Mastosalo käytti hengellisen puheenvuoron ja toi esille presidentin puolison Gerda Rytin esirukousvetoomuksen kesällä 1944. Tilaisuus päättyi yhteisesti laulettuun Maamme-lauluun.

Esitelmät ja muun ohjelman kirjoitti Sotaveteraanien Lahden Piirin Jouluviestiin 2012 Reino Kallio

Mainokset
%d bloggers like this: