Ruotsin suurvallan romahdus silpoi Suomen

Ruotsi oli 1600-luvulle tultaessa saavuttanut suurvalta-asemansa paitsi tehokkaan armeijan ja hallintonsa ansiosta myös siksi, että naapurivaltiot olivat eri syistä heikkoudentilassa. Mutta 1700-luvulla varsinkin Venäjä voimistui Pietari Suuren (1682–1725) noustua valtaistuimelle, ja samanlaista kehitystä oli havaittavissa Puolassakin.

Kun Ruotsin kuninkaaksi nousi 15-vuotias Kaarle XII, joka nuoresta iästään huolimatta julistettiin täysivaltaiseksi itsevaltiaaksi, Ruotsin naapurit näkivät tilaisuutensa koittaneen. Puolan ja Saksin hallitsija August II Väkevä sekä Tanskan Fredrik IV solmivat 1699 Ruotsin alueiden anastamiseksi salaisen sopimuksen, johon Venäjä pian liittyi. Niin alkoi parikymmentä vuotta kestänyt suuri Pohjan sota (1700–21).

Pultavan taistelu. Yksityiskohta Mihail Lomonosovin mosaiikista vuodelta 1717. Wikipedia.

Isostavihasta Uudenkaupungin rauhaan

Ruotsi onnistui Kaarle XII:n johdolla kukistamaan ensin Tanskan, joka joutui luopumaan liittokunnasta. Venäjästä Narvan taistelussa 1700 saadun voiton jälkeen oli vuorossa Puola, jonka ruotsalais-suomalainen sotajoukko valtasi. Nyt Kaarle XII oli valtansa ja maineensa kukkuloilla.

Venäläisiä ei kuitenkaan ollut kokonaan lyöty. Päinvastoin he ryhtyivät Inkerinmalla hyökkäilemään Ruotsin alueelle ja perustivat 1703 Suomenlahden pohjukkaan uuden kaupungin Pietarin.

Tässä vaiheessa venäläiset kuitenkin tarjosivat rauhaa, jolloin Ruotsi olisi menettänyt ainoastaan Inkerinmaan. Kaarle oli joko–tai-tilanteessa, mutta päätti torjua Pietarin rauhantarjouksen ja aloitti marssin kohti Moskovaa. Pultavan taistelussa 28.6. 1709 venäläiset löivät Kaarle XII:n armeijan: suuri osa sotajoukosta joutui vangiksi, ja kuningas itse pääsi hädin tuskin pakenemaan Turkkiin. Seurauksena pelastumisesta oli taisteluiden jatkuminen vielä kymmenkunta vuotta, sillä myös Tanska ja Puola liittyivät sotaan uudestaan.

Ruotsin häviö avasi venäläisille mahdollisuuden tunkeutua Suomeen. Jo 1710 he valtasivat Viipurin ja miehittivät vuosina 1713–14 koko maan, jolloin alkoivat ankeat isonvihan vuodet.

Tänä aikana Suomi koki todella kovia, sillä maata hävitettiin tavattoman rajusti: asukkaita surmattiin, raiskattiin, kidutettiin ja myytiin orjiksi jopa sinä määrin, että ainakin Pohjanmaalla voi puhua suoranaisesta kansanmurhasta. Kaikki tämä loi pohjaa yleiselle tyytymättömyydelle esivaltaa kohtaan, koska se ei kyennyt edes kaukana rajan takana vastaamaan asukkaittensa turvallisuudesta.

Isoviha päättyi 1721 Uudenkaupungin rauhaan, jota ryhdyttiin hieromaan Kaarle XII:n kaaduttua Norjassa. Venäläisten ehdotuksesta neuvottelupaikaksi oli valittu Uusikaupunki, ja neuvottelut pidettiin keskelle toria pystytetyssä talossa. Ruotsi, joka oli viimeiseen saakka pyrkinyt saamaan Viipurin uuden rajan länsipuolelle, epäonnistui neuvotteluissa. Uudenkaupungin rauhan rajalinjaa määräsi nyt 1712 pääkaupungiksi nimetyn Pietarin turvallisuus. Ruotsin vanha rajalinnoitus sai nyt uuden tehtävän Venäjän rajalinnoituksena Ruotsia vastaan ja Pietarin läntisenä etuvartioasemana.

Rajalinjan lähti Virojoelta ja kulki koilliseen lähelle Viipuria kääntyen Viipurin–Hämeenlinnan tielinjalla kohti Lappeenrantaa. Viipurin vanha markkinapaikka päätettiin joka tapauksessa jättää Ruotsin puolelle. Osapuolten kesken solmittiin ”ijäisesti kestävä ystävyydenside”, samalla kun vakuutettiin, että valtakuntien raja oli pysyvä ikuisiin aikoihin asti samana. Tältä pohjalta on mahdollista käsittää, että venäläiset ottivat myös Moskovan rauhanneuvotteluissa 1940 juuri Uudenkaupugin rauhan neuvottelujen lähtökohdaksi. Kaakkois-Suomen lisäksi suurvalta-asemansa menettänyt Ruotsi joutui luovuttamaan Venäjälle Inkerinmaan, Viron ja Liivinmaan.

Uudenkaupungin rauhan jälkeen Ruotsin johdossa oli suomalaissyntyinen myssypuolueen kansliapresidentti Arvid Horn. Hänen johdollaan valtakunta noudatti parikymmentä vuotta realistista ”paasikiviläistä” ulkopolitiikkaa, mikä tarkoitti hyvien suhteiden luomista Venäjään.

Hattujen sota ja Turun rauha

Venäjällä syntyi keisarinna Annan kuoleman jälkeen 1740 valtataistelu, johon Ruotsikin sekaantui. Kruunua tavoitteli Pietari Suuren tytär, prinsessa Elisabet, joka oli syrjäytetty kruununperimyksestä. Ruotsi päätti auttaa Elisabetia valtaistuimelle toivoen samalla, että tämä suostuisi palauttamaan vastapalvelukseksi Uudenkapungin rauhassa luovutetut alueet. Vaikka Elisabet antoi asiasta vain epämääräisiä lupauksia, niihin tartuttiin innolla, sillä valtaan oli päässyt sotapolitiikkaa kannattava hattupuolue. Nopeasti Venäjän rajalle koottiin sotajoukko, ja muodollinen sodanjulistus annettiin heinäkuussa 1741. Samaan aikaan tavoitteeksi asetettiin suurelliset, mutta epärealistiset suunnitelmat lisäalueiden vaatimisesta, mm. haluttiin saada Ruotsille Vienanmeren ja Laatokan välinen kannas sekä Inkerinmaa.

Arvih Horn. Wikipedia

Ruotsin armeijaa ei kuitenkaan saatu liikkeelle, joten aloite jäi venäläisille. Elokuussa 1741 he etenivät kohti Lappeenrantaa, jossa ylivoimainen venäläisjoukko löi ruotsalaiset sekasortoisessa taistelussa. Venäläiset valtasivat Lappeenrannan linnoituksen ja tuhosivat kaupungin, mutta vetäytyivät takaisin omalle puolelleen rajaa. Kun Elisabet taistelu vallasta oli ratkaisuvaiheessa, hän tarjosi aselepoa, mihin sotavoimien ylipäällikkö C.E. Lewenhaupt suostui. Keisarinnan saatua valtansa vakiinnutetuksi hän kuitenkin yllätti helmikuussa 1742 ruotsalaiset irtisanomalla aselevon ja julkaisemalla kuuluisan manifestinsa. Siinä hän lupasi tukea suomalaisia, jos nämä haluaisivat irtautua Ruotsista ja itsenäistyä. Vaikka manifesti tehtiin pääosin sotapropagandatarkoituksessa, se on silti ensimmäinen asiakirja, jossa ehdotettiin Suomen itsenäistymistä.

Uudenkaupungin 1721 ja Turun 1743 rauhoissa menetetyt alueet.Google.

Kesäkuussa 1742 venäläiset aloittivat etenemisensä kohti Suomea. Ruotsalaiset eivät saanet taistelutahtoa vireille, joten sotajoukko perääntyi vihollisen tieltä. Helsingissä ruotsalais-suomalaiset joukot yrittivät vielä kerran vastarintaa, mutta joutuivat häpeällisesti antautumaan. Sen jälkeen armeija hajosi, ja venäläiset miehittivät jälleen koko Suomen. Miehityksestä käytetään nimitystä pikkuviha, koska se oli isoavihaa lievempi ja lyhytaikaisempi. Sotilaiden majoittaminen, kuljettaminen ja ruokkiminen rasittivat silti rahvasta. Tukholmassa puolestaan ylipäällikkö Lewenhaupt ja hänen lähin apulaisensa tuomittiin sotaoikeudessa kuolemaan ja heidät teloitettiin.

Sota päättyi Turun rauhaan 1743. Uusi raja vedettiin etelässä Kymijokeen, ja se vei Ruotsilta koko sekä Etelä-Karjalan että Savonlinnaa ympäröivän alueen. Rajasta tuli entistä vaikeammin puolustettava, kun Haminan ja Lappeenrannan rajalinnoitukset ja Olavinlinna jäivät Venäjän puolelle. Siksi Suomen puolustusta olikin ryhdyttävä vahvistamaan, mikä johti 1700-luvun jälkipuoliskolla Suomenlinnan ja muiden linnoitusten rakentamiseen sekä saaristolaivaston perustamiseen.

Ruotsinpyhtään kunta on saanut nimensä Turun rauhan rajasta. Turun rauha 1743 jakoi Pyhtään kunnan Kymijoen tämän haaran kohdalta kahtia. Kirkon puoli jäi Venäjälle ja toisen puolen nimeksi tuli Ruotsinpyhtää. Kuva on Turun rauhan 250 vuotismuistomerkistä 7.8.1993. Google.

Talvisodan rauhaa solmittaessa pelättiin, että Neuvostoliitto saattaisi ottaa tavoitteekseen Turun rauhan rajat. Siksi neuvottelujen aikana oli estettävä melkein hinnalla millä hyvänsä rintamien luhistuminen, jotteivat venäläiset saisi perusteita vaatimukselleen. Tämä kaikki onnistuikin.

Suomen nykyinen pohjoisraja syntyy

Ruotsin sotilallisista tappioista johtuva heikko ulkopoliittinen asema aiheutti menetyksiä myös pohjoisessa. Eliminoidakseen kiistakysymyksiä ja vakiinnuttaakseen olojaan Ruotsi pyrki näet pohjoisen suunnalla ratkaisuihin naapuriensa kesken. Lähinnä saamelaisten verotusta varten olivat pohjoiset alueet aina Jäämereen saakka olleet vanhastaan Tanskan, Ruotsin ja Venäjän yhteisalueita, joita ei ollut virallisesti jaettu. Siksi Tanskan ja Ruotsin kesken aloitettiin neuvottelut näiden valtakuntien yhteisalueiden jakamisesta. Kysymys oli Suomen ja Norjan välisestä rajasta.

Neuvotteluissa päästiin 1751 Strömstadin sopimukseen, jolloin raja tuli kulkemaan Kilpisjärveltä Kolmisoaiviin, lähelle Tenojoen suuta. Ruotsin epävarma neuvotteluasema painoi sen vaatimukset niin alas, että norjalaisen komissaarin mukaan Norja sai Lapissa kolme kertaa niin paljon maata, mihin se olisi ollut oikeutettu. Saamelaisille jäi edelleen oikeus uudesta valtakunnan rajasta riippumatta käyttää niitä maita ja vesiä, joista he olivat aikaisemminkin saaneet elatuksensa.

Rajalinja Ruotsin, Venäjän ja Norjan välillä jäi sen sijaan edelleen käymättä, joten Ruotsin alamaisten oikeudet säilyivät entisellään Jäämeren suunnalla ainoastaanVaranginvuonon rannikkoon. Raja Norjaa vastaan on edelleen Suomen nykyisistä maarajoista vanhin.

Värälän rauha säilytti entiset rajat

Puolustusvalmisteluista huolimatta usko Ruotsin kykyyn pitää hallussaan Suomi alkoi horjua 1700-luvun jälkipuoliskolla. Niinpä Nastolan Seestaan kartanon herrassa Yrjö Maunu Sprengtportenissa heräsi voimakas ajatus Suomen erottamisesta Ruotsista. Hänen mielestään kohtalomme oli joka tapauksessa joutua Venäjän vallan alle, ja siksi siihen oli pyrittävä vapaaehtoisesti. Siksi hän siirtyi 1786 Venäjän palvelukseen. Monien muidenkin suomalaisen upseerien mielialat alkoivat kääntyä Venäjän alaisuudessa toteutetun itsenäisyysliikkeen kannalle.

Vallankaappauksella kuninkaan vallan lähes itsevaltiuteen asti kohottanut Kustaa III (1771–92) oli viimeinen Ruotsin hallitsija, joka pyrki palauttamaan maansa suurvalta-aseman. Siksi hän aloitti 1788 sodan Venäjää vastaan. Vaikka upseeriston piiristä lähetettiin sodan aikana keisarinna Katariinalle II:lle viestejä Suomen halusta irrottautua Ruotsista ja vaikka heistä 113 teki kesken taisteluiden jonkinlaisen ”sotalakonkin”, Ruotsi silti menestyi sodassa kohtalaisesti. Suursaaren meritaistelu päättyi ratkaisemattomasti ja Porrassalmella saavutettiin ainakin moraalinen voitto.

Porrassalmella Sprentporten itsekin haavoittui, jolloin hänen kerrotaan lausahtaneen:”Omat koirat purivat”. Rauha solmittiin Värälässä 1790 entisin rajoin. Värälän rauha oli viimeinen ennen Suomen sotaa tapahtunut rauhanteko Ruotsin ja Venäjän välillä.

Kirjallisuutta

Alanen, Aulis J: Suomen historia vapaudenajalla. Suomen historia 9. Porvoo 1963.

Jutikkala, Eino, Vapaudenaika. Suomen historian käsikirja I. Porvoo 1949.

Jutikkala, Eino–Osmonsalo Erkki K, Kustavilainen aika. Suomen historian käsikirja I. Porvoo1949.

Karonen, Petri, Pohjoinen suurvalta: Ruotsi ja Suomi 1521–1809. Helsinki 1999.

Vilkuna, Kustaa H.J., Paholaisen sota. Helsinki 2006.

Vilkuna, Kustaa H.J., Viha, perikato, katkeruus ja kertomus isostavihasta. Jyväskylä 2005.

Julkaistu Sotaveteraanien Lahden Piirin Jouluviestissä 2012.

Mainokset
%d bloggers like this: