Minkälainen oli Terijoen hallitus?

Hallituksen kokoonpano

Syksyn 1939 neuvottelut Suomen ja Neuvostoliiton välillä päättyivät umpikujaan.  Kun Stalinille selvisi, etteivät Neuvostoliiton tavoitteet toteutuisi neuvotteluteitse, hän ryhtyi puuhaamaan Suomelle varjohallitusta. Marraskuussa 1939 Suomen kansanhallituksen johtoon ajateltiin Arvo Poika Tuomista, mutta hänen kieltäydyttyään tilalle astui Otto Ville Kuusinen. Hänenkin sanottiin olleen vastahakoinen tähän tehtävään, mutta Stalinin määräystä oli toteltava. Joulukuun 1939 alussa Terijoen hallitukseen nimitettiin seitsemän ministeriä.  Nimensä hallitus sai Terijoen kunnasta, jossa hallituksen väitetään tulleen perustetuksi.

Hallituksen ministerit

Ministeri Tehtävissä
Puheenjohtaja ja ulkoasiainministeri
Otto Wille Kuusinen
1.12.1939 – 12.3.1940
Varapuheenjohtaja ja valtiovarainministeri
Mauritz Rosenberg
1.12.1939 – 12.3.1940
Puolustusministeri
Akseli Anttila
1.12.1939 – 12.3.1940
Sisäasiainministeri
Tuure Lehén
1.12.1939 – 12.3.1940
Maanviljelysministeri
Armas Äikiä
1.12.1939 – 12.3.1940
Valistusministeri
Inkeri Lehtinen
1.12.1939 – 12.3.1940
Karjalan asiain ministeri
Paavo Prokkonen
1.12.1939 – 12.3.1940

Kun Terijoen hallituksen kokoonpano oli saatettu julkisuuteen, sen henkilövalinnat olivat jopa Suomen kommunisteille täysi yllätys, sillä lähes kaikki nimet olivat tuntemattomia. Kysyttiin, missä oli se valtiomiesten, kansanedustajien, sivistyneistön ja tunnettujen puoluejäsenten joukko, joka oli kansanvaltuuskuntana johtanut punakaartia vuoden 1918 sodassa. Hehän kaikki olivat päässeet Neuvostoliittoon turvaan valkoisten teloituksilta. Vastaus oli tyrmäävä: heidät oli tapettu Stalinin puhdistuksissa.

Kansallisarkiston kokoelmista löytyi viime vuonna kartta, jossa oli hahmoteltuna Suomen kansandemokratian alue. Kartan mukaan Suomen kansanvaltainen tasavalta luovuttaisi Neuvostoliiton Suomenlahden ulkosaaret, Petsamosta Kalastajasaarennon länsiosan sekä suurimman osan Karjalan kannasta niin, että Viipuri jäisi kuitenkin Suomeen. Vastineeksi kansandemokraattinen Suomi saisi Itä-karjalasta alueita. Kartta oli luultavasti laadittu syksyllä 1939. (HS kuukausiliite 11/2014.). Kartta Wikipediasta.

Kansallisarkiston kokoelmista löytyi viime vuonna kartta, jossa oli hahmoteltuna Suomen kansandemokratian alue. Kartan mukaan Suomen kansanvaltainen tasavalta luovuttaisi Neuvostoliiton Suomenlahden ulkosaaret, Petsamosta Kalastajasaarennon länsiosan sekä suurimman osan Karjalan kannasta niin, että Viipuri jäisi kuitenkin Suomeen. Vastineeksi kansandemokraattinen Suomi saisi Itä-karjalasta alueita. Kartta oli luultavasti laadittu syksyllä 1939. (HS kuukausiliite 11/2014.). Kartta Wikipediasta.

Neuvostoliitto ilmoitti 2.12.1939 solmineensa Kuusisen hallituksen kanssa ystävyys- ja avunantosopimuksen. Sen tarkoituksena oli osoittaa, ettei Suomen ja Neuvostoliiton välillä ollut sotatilaa. Keskinäisen ystävyys- ja avunantosopimuksen turvin Neuvostoliitto katsoi taanneensa itselleen ne edut, joita se oli tavoitellut aikaisemmin ennen talvisotaa neuvotellessaan Suomen hallituksen kanssa. Näin sodalle pyrittiin hankkimaan oikeutus. Kansainvälisesti sitä ei kuitenkaan saatu, sillä hajoamassa ollut Kansainliitto erotti viimeisenä toimenaan Neuvostoliiton jäsenyydestään.

Neuvostoliitto solmi ystävyys- ja avunantosopimuksen Kuusisen halltuksen kanssa joulukuun alussa 1939. Henkilöt vasemmalta: Andrei Zdanov, Kliment Vorošilov, Josif Stalin, Vjatšeslav Molotov (kirjoittamassa) ja Otto Wille Kuusinen.

Neuvostoliitto solmi ystävyys- ja avunantosopimuksen Kuusisen halltuksen kanssa joulukuun alussa 1939. Henkilöt vasemmalta: Andrei Zdanov, Kliment Vorošilov, Josif Stalin, Vjatšeslav Molotov (kirjoittamassa) ja Otto Wille Kuusinen.

Ministerien yhteiskunnallinen tausta

Hallitus koostui pääasiassa Neuvosto-Venäjälle paenneista suomalaisista kommunisteista. Sen johtaja Otto Wilhelm Kuusinen (1881 – 1964) oli syntynyt Laukaassa kyläräätälin perheeseen. Tultuaan ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta hän kirjoittautui 1900 Helsingin yliopistoon opiskeluaineinaan kirjallisuus, filosofia ja taidehistoria. Kuusinen valmistui filosofian kandidaatiksi 1905, jolloin hän liittyi Suomen sosialidemokraattiseen puolueeseen.

Kuusisesta tuli sosiaalidemokraattisen Työmies-lehden toimittaja 1907, ja vuotta myöhemmin SDP:n kansanedustaja. Kun hän vaikutti SDP:n teoreettisiin linjauksiin, hän pääsi puolueensa puheenjohtajaksi 1911. Kuusinen kuului SDP:n vasemmistoon eikä suostunut Tokoin hallituksen senaattoriksi porvarien rinnalle. Kuusinen oli julkisuudessa vallankumouksen kannattaja, ja vuoden 1918 sodassa hänestä tehtiin punaisten ”kansanvaltuuskunnan valistusasiain valtuutettu”.

Sodan jälkeen Kuusinen pakeni Neuvosto-Venäjälle, missä oli perustamassa Suomen kommunistista puoluetta 1918. Vuosina 1919 – 20 hän osallistui maanalaiseen toimintaan Suomessa ja auttoi aatetovereitaan Suomen sosialistisen Työväenpuolueen perustamisessa. Varsinaisen uransa Kuusinen loi kuitenkin Neuvostoliitossa toimien 1921 – 43 Kominternin toimeenpanevan komitean sihteerinä.

Mauritz Fredrik Rosenberg (1879 – 1941) valittiin Suomessa sosialistisen työväen ja pienviljelijöiden vaaliliiton kansanedustajaksi Oulun läänin eteläisestä vaalipiiristä vuosiksi 1924 – 30. Sen jälkeen hän joutui kolmeksi vuodeksi vankilaan kuuluttuaan kiellettyyn kommunistiseen puolueeseen. Hän siirtyi 1934 Ruotsin kautta Neuvostoliittoon toimien Moskovassa kommunistisen internationaalin kielenkääntäjänä.

Akseli Anttila (1897 – 1953) osallistui lähettinä Suomen sisällissotaan ja pakeni 1920 Ruotsin kautta Neuvosto-Venäjälle. Siellä hän antautui sotilasalalle, opiskeli Frunze-akatemiassa ja opetti Moskovassa suomalaisille emigranttikommunisteille sodankäyntiä.

Tuure Valdemar Lehén (1893 – 1976) oli alun perin toimittaja, joka työskenteli aktiivisesti sosialidemokraattisessa nuorisojärjestössä.  Paettuaan Venäjälle hän oli perustamassa Suomen kommunistista puoluetta. Pian sen jälkeen hän ilmoittautui puna-armeijaan ja toimi Petroskoin edustalla tykistöpatterin päällikkönä. Moskovassa hän eli aviossa Hertta Kuusisen kanssa vuodet 1923–33.

Useaa kieltä taitanut Lehén siirtyi 1926 Kominternin palvelukseen sekä opetti vallankumoustaktiikkaa Moskovan Lenin-koulussa. Espanjan sisällissotaan hän lähti vapaaehtoisena ja sai taistelutoverikseen muun muassa Josip Titon. Talvisodan jälkeen hänet nimitettiin Petroskoin yliopiston ensimmäiseksi rehtoriksi. Jatkosodan aikaan eversti Lehén toimi rintamalehti Sotilaan äänen päätoimittajana.

Armas Äikiä (1904 – 1965) työskenteli Suomessa toimittajana ja päätoimittajana useissa kommunistilehdissä. Vuodet 1927–1928 ja 1930–1935 hän vietti vankilassa osallistumisestaan kiellettyyn poliittiseen toimintaan. Vapauduttuaan hän siirtyi 1935 Neuvostoliittoon ja menetti Suomen kansalaisuuden. Äikiä siirrettiin 1938 Kominternin palvelukseen, ja hänestä tuli Nuorisointernationaalin Suomen-asioiden esittelijä.

Inkeri Lehtinen (1908 – 1997) oli SKP:n pitkäaikainen johtohenkilö, joka 1928 kutsuttiin puolueen komennukselle Moskovaan. Hän toimi 1930- ja 1940-luvulla kommunistisen internationaalin palveluksessa. Hänen äitinsä oli kuulunut SDP:n ensimmäisiin naiskansanedustajiin Suomessa. Hän menetti 1930-luvun puhdistuksissa paljon läheisiään kuten isänsä Juho Lehtisen, jota vastaan NKVD pakotti hänet todistamaan.

Paavo (Pavel) Prokkonen (1909 – 1979) syntyi köyhään maanviljelijäperheeseen Porajärvellä. Ministerinä toimiessaan Prokkonen oli ainoa Suomen ulkopuolella syntynyt Terijoen hallituksen jäsen. Tosin Porajärvi kuului Suomeen tilapäisesti vuosina 1919–20.

Terijoen hallituksen toiminta

Ystävyys- ja avunantosopimuksen lisäksi hallituksen keskeisimpiä’ päätöksiä oli luoda Suomen kansanarmeija, johon kuului suurimmillaan noin 18 000 miestä. Armeija koostui lähinnä asevelvollisia karjalaisista, inkeriläisistä ja Suomen sisällissodan jälkeen maasta paenneista punaisista.

Terijoen kansantasavallan upseeri. Wikipedia.

Terijoen kansantasavallan upseeri. Wikipedia.

Alun perin kansanarmeijan tarkoituksena ei ollut osallistua varsinaisiin taistelutoimiin, sillä sen perimmäiseksi tehtäväksi oli määrätty paraatimainen eteneminen Helsinkiin Neuvostoliiton valloitettua Suomen.  Kun näin ei tapahtunut, armeija liitettiin talvisodan jälkeen puna-armeijan yksiköihin.

Hallituksen ohjelmaan sisältyi erilaisia lupauksia kuten tavoitteet kahdeksan tunnin työpäivästä, työttömyyden lopettamisesta sekä suurtilojen pakkolunastuksista. Päämääriensä saavuttamiseksi kansanhallitus julkaisi neljää sanomalehteä, joista osaa jaettiin lentolehtisinä rintamalla. Terijoen hallituksen yleisjulistukseen ei Suomessa yleensä uskottu, eikä sen sisältö juuri levinnyt kansan tietoisuuteen.

Neuvostoliiton yritys perustaa maahan asukkaille myötämielinen hallitus epäonnistui, sillä suomalaiset asettuivat yhtenä rintamana sitä vastaan. Kun Terijoen hallitus muodostui lopulta Moskovan rauhanteon esteeksi, se lakkautettiin virallisesti 12.3.1940. Käytännössä Stalin oli luopunut Kuusisen hallituksen tukemisesta jo saman vuoden tammikuun lopussa.

Kuusisen hallituksen lentolehtinen suomalasile sotilaille. Google.

Kuusisen hallituksen lentolehtinen suomalasile sotilaille. Google.

Ministereiden myöhemmät vaiheet

Terijoen hallituksen ministereistä kolme eli Armas Äikiä, Tuure Lehén ja Inkeri Lehtinen palasivat Suomeen sotien jälkeen. Tiettävästi Kuusisellakin oli samanlaisia haluja, mutta koska hänen tulonsa olisi ärsyttänyt osaa suomalaisista liikaa, ajatuksesta luovuttiin.

Kuitenkin 1958 Suomen hallitukselta anottiin viisumia Kuusiselle, jotta hän olisi voinut osallistua SKP:n 40-vuotis- ja Jyväskylään lyseon satavuotisjuhliin. Kun presidentti Kekkonen vastusti viisumin myöntämistä, hakemus vedettiin takaisin.

Suomeen 1947 palannut Armas Äikiä, joka oli ilmiantanut vastustajiaan Stalinin puhdistuksissa, toimitti 1942–1944 Kominternin suomenkielisiä radiolähetyksiä. Suomessa hän työskenteli kuten muutkin kotiutuneet SKP:n taustavaikuttajana.

Vuonna 1946 Suomeen kotiutunut Lehén toimi kustannusyhtiö Kansankulttuurin johtajana. Tunnetuimmaksi hänen teoksistaan tuli 1940-luvun lopussa kirjoitettu Työväenluokan maailmankatsomus.  Omaperäinen Lehén ei varsinaisesti kuulunut kumpaankaan puolueensa riitelevään osapuoleen.

Inkeri Lehtinen, joka nimitettiin 1940 Karjalais-suomalaisen neuvostotasavallan korkeimman neuvoston jäseneksi, joutui 1941 elämään kuusi kuukautta piiritetyssä Leningradissa huonoissa oloissa.  Jatkosodan aikana Lehtinen työskenteli Kominternissa sihteeristön lehdistö- ja radio-osaston Suomen edustajana.

Sotien jälkeen Suomeen joulukuussa 1945 palaamaan päästetty Lehtinen oli yksi SKP:n johtohenkilöistä. Hän kuului Hertta Kuusisen ja Aili Mäkisen ohella vaikutusvaltaisimpiin suomalaisiin naiskommunisteihin.

Neuvostoliittoon jääneistä kaikki lukuun ottamatta Mauritz Rosenbergia , joka  kuoli puolentoista vuoden kuluttua Terijoen hallituksen toiminnan päättymisestä , kohosivat  merkittäviin asemiin. Pisimmälle pääsi Otto Wille Kuusinen.  Moskovan rauhan solmimisen jälkeen hänet siirrettiin 1940 Karjalais-suomalaisen neuvostotasavallan johtajaksi, jota tehtävää hän hoiti vuoteen 1956.

Vuonna 1941 Kuusisesta oli tullut Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP:n) keskuskomitean jäsen.  Arvo ”Poika” Tuomisen mukaan hän toimi Stalinin haamukirjoittajana ja neuvonantajana. Hänet valittiin ensimmäisen kerran NKP:n sihteeristöön 1946.

Suojasään aikana Kuusinen nimitettiin uudestaan 1957 Nikita Hruštšovin johtamaan NKP:n sihteeristöön. Vuotta aikaisemmin hänet oli jo jälleen nostettu NKP:n puhemiehistöön, josta hän oli pudonnut Stalinin kuoltua. Hänet on haudattu Kremlin muuriin.

Kuusisen lisäksi muutkin Neuvostoliittoon jääneet ministerit saivat merkittäviä virka-asemia. Niinpä Kuusisen hallituksen puolustusministeri Anttila ylennettiin lopulta puna-armeijan kenraalimajuriksi.

Paavo Prokkonen nimitettiin talvisodan päätyttyä Karjalan uuden neuvostotasavallan ensimmäiseksi pääministeriksi. Vuonna 1956 hänet valittiin Karjalan autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajaksi eli presidentiksi.  Tässä tehtävässä hän toimi kuolemaansa saakka 1979.

 Kirjallisuutta

Jakobson, Max, Diplomaattien talvisota. WSOY 1955.

Jussila, Osmo, Terijoen hallitus 1939–40. WSOY 1985.

Keskinäisen avunannon ja ystävyyden sopimus Neuvostoliiton ja Suomen Kansanvaltaisen

Tasavallan välillä 2.12.1939. Internet.

Tuominen, Arvo, Myrskyn aikaa. Tammi 1970.

Uitto, Antero, Suomensyöjä Otto Wille  Kuusinen. Paasilinna 2013.

Wikipedia: ministereiden hakusanat.

Julkaistu Lahden sotaveteraanien Jouluviestissä 2015.

 

%d bloggers like this: