Ankara Lapuan laki

Lapuan laki on vuonna 1843 säädetystä Lapuan suurpitäjän kyläasetuksesta käytetty nimitys. Myöhemmin samaa termiä käytti Lapuan liike 1930-luvulla perustellen sillä harjoittamaansa omankädenoikeutta.  Yhteistä näille molemmille laeille oli autoritäärisyys sekä pyrkimys puolustaa vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä äärimmäisin keinoin ja jopa voimatoimin.

Lain syntytausta

Hallitus Sääntö ja Kylän Asetus, Lapuan Pitäjäsä, laitetut wuonna 1843 säädettiin kuvernööri C.O. Cronstedtin esityksestä. Lapuan pitäjänkokous oli 1842 hyväksynyt koko suurpitäjälle yhteisen kyläasetuksen, mutta kuvernööri vaati siihen järjestyksenpitoon liittyviä lisäyksiä. Näin syntyi kaksiosainen pitäjänkyläasetus eli pitäjänlaki, jonka hallitussääntöosassa on 15 ja kyläjärjestyksessä 39 pykälää. Järjestyssäännön pitkä nimi lyhentyi kansan suussa muotoon Lapuan laki.
Kovakantinen järjestyssääntö painettiin Wolffin kirjapainossa Vaasassa 1844. Lapuan laki määrättiin luettavaksi pitäjän kaikissa – Lapuan, Nurmon, Ala- ja Ylihärmän sekä Kauhavan – kirkoissa kaksi kertaa vuodessa. Lisäksi kirjanen oli jaettava jokaiseen talouteen. Nykyisin hallitussääntö ja kylänasetus on bibliografinen harvinaisuus.
 Lapuan hallitussääntö ja kyläasetus syntyi puukkojunkkariajan varjostamassa ilmapiirissä. Järjestyssääntö käytti oltermanneista nimitystä kylän päällysmies, ja heidän valintansa oli uskottu pitäjänkokoukselle. Hallitussäännön mukaan päällysmiesten ja apumiesten velvollisuus oli pitää alueellaan järjestystä ja siivoa. Lisäksi heidän oli tutkittava kaikki rikokset sekä ilmoitettava ne nimismiehelle. Jokaisen oli annettava päällysmiehille ja apumiehille kaikki kunnia heidän toimittaessaan virkaansa.
Lapuan laki

Lapuan lain nimiölehti

Asetuksen sisältö

Varsinainen kyläasetus säätelee oltermannihallintoa, hallitussääntöosa taas yleistä järjestystä. Järjestyskysymys puolestaan edustaa Etelä-Pohjanmaan rintapitäjissä 1770- ja 1780-luvulla syntyneen pitäjäkurin tiukinta muotoa. Hallitussääntö määräsi kahden ruplan sakon uhalla työtä tekevälle kansalle öisen ulkonaliikkumiskiellon (ks. Ulkonaliikkumiskielto Suomessa), joka talvisin alkoi kello yhdeksältä ja kesäisin kymmeneltä.
 Vuosina 1844–93 annettiin Lapuan kihlakunnankäräjillä öisen ulkonaliikkumiskiellon perusteella  432 sakkotuomiota, pääasiassa nuorille. Luvattomista hevosajeluista sakotettiin samaan aikaan yli 200, kuokkavierailuista yli 100, luvattomista tansseista lähes 200, joutilaisuudesta 225, vääristä henkikirjoitusrikkeistä 90 ja muista syistä 10 kertaa. Yhteensä Lapuan lain mukaan jaettiin 50 vuoden aikana yli 1250 sakkotuomiota. Kaikkiaan sakotettuja oli 1067, mutta koska muutamia rangaistiin toistamiseen, heidän todellisen määränsä voi arvioida nousseen noin 1050:een. Heistä lähes 700 sai rangaistuksensa Lapuan lain soveltamisen ensimmäisenä vuosikymmenenä.
Hallitussäännön 3. pykälä määräsi, että jos päällysmies tai apumiehet tarvitsivat apua tappelun tai muun siivottomuuden takia, kaikki isännät olivat velvollisia heitä auttamaan. Varsinkin heränneet, jotka maailmankatsomuksensa mukaisesti noudattivat kirjaimellisesti Lapuan lakia, olivat valmiit yhteisvoimin ja jopa väkivaltaisin keinoin palauttamaan järjestyksen. Niinpä puukkojunkkareitten ja heränneiden välille syntyi yhteenottoja varsinkin Ylihärmässä, ja ne jatkuivat 1880-luvulle saakka. Tätä suurlapualaista laintulkintaa kuvastaa Samuli Paulaharjun Härmästä keräämä hokema: ”Kun laki loppuu, niin korennolla jatkethan.”
Lisäksi hallitussääntö antoi ohjeita kylän paloturvallisuudesta, palkollisten henkikirjoittamisesta ja palveluksesta eroamisesta, nuorten kokoontumisista sekä sakkojen perimisestä. Kyläjärjestysosa keskittyi pääosin oltermannihallinnon käytännön toimintaan.

Asetuksen välittömät seuraukset

Aika ajoin Lapuan lakia toteutettiin miltei joukkorangaistuksen luonteisesti. Niinpä hallitussäännön soveltamisen ehkä kiivaimpaan aikaan 1845 useampi kuin joka kymmenes nuori mies oli kihlakunnanoikeudessa vastaamassa pitäjäkuririkkomuksestaan. Tällöin kaikista kihlakunnanoikeuden sakoista langetettiin 36 % Lapuan lain perusteella. Edelleen Lapuan lain voimassaoloaikana sakotettiin lähes 50 puukkojunkkarina tunnettua henkilöä – heidän joukossaan Antti Rannanjärveä ja Pukkilan Jaskaa.
Paikallistasolla yleisen järjestyksen ja samalla hallitussäännön valvonnasta vastasivat viime kädessä nimismiehet, joiden äärimmäisen ahdasmielinen suhtautuminen nuoriin synnytti väkivaltaista vihaa heitä kohtaan. Niinpä ainakin kolmea nimismiestä vastaan tehtiin murhayritys ja yksi lisäksi surmattiin.  Myös jotkut paikkakunnan papit joutuivat nuorten vihoihin, samoin venäläiset kasakat, joita nimismiehet käyttivät apunaan järjestyksen ylläpitämiseksi.  Yksittäinen kasakka saattoi joutua jopa surmatyön kohteeksi, kuten tapahtui Lapualla 1862.
Lapuan laki oli tarkoitettu puukkojunkkareitten aiheuttaman epäjärjestyksen hillitsemiseksi. Tulos oli kuitenkin päinvastainen. Suurpitäjän henkirikollisuusluvut kasvoivat hallitussäännön säätämisen jälkeen kaksin-, jopa kolminkertaisiksi. Samoin Härmän seudulla aloittivat ”häjyilynsä” aikakauden ehkä kuuluisimmat puukkojunkkarit: ylihärmäläinen Antti Rannanjärvi (s. 1828), alahärmäläinen Antti Isotalo (s. 1831), jonka kotitalo tosin kuului vuoteen 1865 saakka Uudenkaarlepyyn suurpitäjään, sekä kauhavalainen Jaska Pukkila (s.1831).
Lapuan laki heijastuu monin tavoin myös Artturi Järviluoman julkaisemaan, mutta pääosin alahärmäläisen Anton Kankaan kirjoittamaan näytelmään Pohjalaisia, jonka tapahtumat näyttävät sijoittuvan juuri Lapuan suurpitäjän alueelle. Käräjäpöytäkirjojen mukaan hallitussäännön rangaistuspykälät jäivät pois käytöstä jo 1880- ja 1890-luvun vaihteessa, vaikka oltermanninsauvat vielä sen jälkeenkin saattoivat kiertää kyliä.

 Lapuan liike ja Lapuan laki

Lapuan liikkeen keskuudessa 1930-luvun alussa lapualaisten harjoittamaa omankädenoikeutta kutsuttiin Lapuan laiksi. Ajatuksen mukaan tekojen oikeutus määräytyi sen mukaan, kuinka paljon ne edistivät kommunisminvastaista toimintaa. Teon laillisuudella ei ollut merkitystä, sillä liikkeen ajatusmaailman mukaan Lapuan liikkeen tulkitsema ”kansan tahto” oli kirjoitetun lain yläpuolella. 5. kesäkuuta 1930 Lapuan liike julisti Lapuan lain voimaan Etelä-Pohjanmaalla.
”Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit’ ei hanki” -lauseesta tuli yksi Lapuan liikkeen tunnuslauseista. Myöhemmin toiseksi tunnuslauseeksi muodostui ”Me teemme mitä tahdomme”. Käytössä oli myös Samuli Paulaharjun edellä mainittu ja Härmän lakina tunnettu hokema.
 Symbolisena eleenä K.R. Kares luovutti 1934 Vihtori Kosolalle hänen merkkipäivänään oltermanninsauvan.  Sen sisältämään pergamenttikääröön oli jäljennetty muun muassa Lapuan vuoden 1843 lain 21 §, joka koski rajamerkkien tarkkailua. Lisäksi Kosolasta tehtiin kunniaoltermanni.
Lähteet: katso Wikipediasta hakusana Lapuan laki     
Kuva:  oma arkisto
Katso Wikipediasta myös:
Mainokset
%d bloggers like this: