Pohjalaisia-näytelmä – Kankaan Antonin Härmäläisiä

        Kirjoittaja: TkT Timo Kallio, Helsinki

                                2013–2014

 

Alahärmäläinen Anton Kangas (alkuaan Kankaanpää) kirjoitti 1800- ja 1900-luvun vaihteessa näytelmän Härmäläisiä. Se käsitteli pääasiassa pohjalaista puukkojunkkariutta, mielivaltaisen nimismiehen ja kansan välisiä ristiriitoja sekä körttiläisyyttä. Härmäläisiä-näytelmä oli tarkoitus esittää Kankaan kotikylän, Härmänkylän, nuorisoseuralla, mutta esitysyritys ilmeisesti kariutui. Näytelmän ainoa käsikirjoitus päätyi sittemmin lehtimiehenä ja kirjailijana tunnetun Artturi Järviluoman haltuun. Hän muokkasi näytelmää ja julkaisi sen omissa nimissään Pohjalaisia-nimellä 1914. Kangas oli tällöin ollut jo kymmenen vuotta kuolleena.
Pohjalaisten pääsisältö on kuitenkin peräisin Härmäläisiä-näytelmästä, kuten Härmänkylän nuorisoseurassa toiminut Antti Hilli oli jo vuonna 1914 havainnut. [1] [2] [3] [4] Pohjalaisia on yksi huomattavimmista kansannäytelmistämme ja ainoa teos, joka Järviluoman suppeasta tuotannosta on jäänyt elämään. Pohjalaisia-näytelmä lieneekin merkittävin plagiointitapaus Suomen kirjallisuudenhistoriassa.

 

Johdanto  

Pohjalaisia julkaistiin ja kantaesitettiin vuonna 1914 toisen sortokauden oloissa. Teos sai innostuneen vastaanoton Pohjanmaalla, ja se kohosi aikaa myöden kansallisen merkkiteoksen asemaan. Suurena syynä suosioon oli se, että näytelmän tulkittiin olleen sortokauden vastainen. Kansannäytelmän innoittamina näkivät 1920-luvulla päivänvalon Leevi Madetojan Pohjalaisia-ooppera ja Pohjalaisia-elokuva. Ne kaikki vaikuttivat merkittävästi eteläpohjalaiseen identiteettiin ja käsitykseen eteläpohjalaisuudesta.
Kansankuvauksena Pohjalaisia on jopa autenttisempi kuin Santeri Alkion Puukkojunkkarit, toinen Härmän alueen1800-luvun oloja tunnetuksi tehnyt teos. Pohjalaisissa esittäytyvät lukuisat kansan elämänkulkuun liittyvät yksityiskohdat kuten Alahärmässä ja muualla Suur-Lapualla voimassa ollut ankara pitäjäkuri Lapuan lakineen, oltermannilaitos, paikallisen oikeuslaitoksen toiminta, körttiläisyys sekä körttiläisten ja muun seurakunnan väliset suhteet ja ristiriidat. Teoksen kaikki tunnistettavat henkilö- paikan- ja talonnimet ovat paikallistettavissa Alahärmään tai sen lähistölle. Kuten Härmänkylässäkin, Pohjalaisissa kuvattu yhteisö asui voimakkaasti tulvivan joen varrella.
Pohjalaisista tulevat näkyviin myös puukkojunkkariuden syntyyn vaikuttaneet tekijät. Kun Kankaan aikalaiset pitivät häjyilyn syynä usein sivistymättömyyttä tai alkoholin käyttöä (muun muassa E. Varala), Pohjalaisissa väkivallan motiivit liitetään suurelta osin vallesmanneihin ja paikalliseen oikeudenkäyttöön, joka koettiin mielivaltaiseksi. Historiantutkimus on sittemmin, Kankaasta riippumatta, päätynyt samantapaiseen arvioon.[5] Alkoholin käyttökin häjyilyn pohjimmaisena syynä kyseenalaistetaan Pohjalaisissa.[6]
Artturi Järviluomalla, jonka kotiseutu Alavus sijaitsee noin 8090 kilometrin päässä Härmänkylästä, ei juuri ollut kokemuksia Pohjalaisten pääteemoista. Alavudella ja Järviluoman koulukaupungissa Vaasassa ei asunut varsinaisia puukkojunkkareita. Järviluoma vieraili 1900-luvun alkupuolella muun muassa Laihialla [7]  ja Kauhavalla, mutta näiltäkin paikkakunnilta häjyily oli ennen hänen käyntiään ehtinyt hävitä. Samoin Pohjalaisissa monipuolisesti käsitelty Lapuan laki jäi pois käytöstä jo 1880-luvun lopulla. Körttiläisyyttäkin esiintyi vain vähän niillä paikkakunnilla, joilla Järviluoma oli asunut pidempään (Alavus, Vaasa, Ilmajoki ja Helsinki).[8]
Pohjalaisten kansankuvaus olisi Järviluomalta edellyttänyt laajaa perehtymistä Alahärmän ja sen lähitienoon oloihin. Tätä hänen ei kuitenkaan tiedetä tehneen eikä hän tiettävästi edes käynyt paikkakunnalla ennen vuotta 1914. Päinvastoin Järviluoma on kertonut, ettei kansatiede ollut kirjoittamisen alkumotiivi, vaan pelkästään ”hätäkeino”, josta hän oli ”vasta lopuksi innostunut”. Kertomus on ristiriitainen. Pohjalaisten kolmesta ensimmäistä luonnoksesta jo ensimmäinen on huomattavan kansatieteellinen, eikä kansatieteen osuus ole lisääntynyt kirjoittamisen aikana.
Järviluoman ei myöskään tiedetä ylpeilleen Pohjalaisilla tai sen tarkalla kansankuvauksella.[9] Esimerkiksi Alkiolle lähettämässään kirjeessä Pohjalaisten kantaesityksen jälkeen Järviluoma kiittelee Alkiota ”edelläkävijänä pohjalaisen kansan kuvauksessa, jolla alalla minä vasta otan ensiaskeleita”.[10]  Kun Järviluoma kirjoitti itsestään 1930-luvulla biografisen tekstin saksaksi, hän kertoo, ettei hän oikeastaan ollut näytelmäkirjailija, vaan oli toiminut 20 vuotta sanomalehtialalla. Sanomalehtimiehenä ei voinut kirjoittaa draamoja. Pohjalaisten lisäksi Järviluoma kertoi kirjoittaneensa vain yhden komedian, joka sekään ei ollut kovin hyvä.  Pohjalaisia hän kertoi kirjoittaneensa osin sattuman oikusta, eikä ollut aluksi uskonut sen menestykseen.[11]
Järviluoma näyttää olleen epärealistisen tietämätön myös Pohjalaisista ilmenevästä häjyilyn taustatekijöistä. Hän epäili 1930-luvulla kirjoittamassaan puheessa, että puukkojunkkarius johtui ilmiönä liian pitkästä rauhan kaudesta Suomen sodan jälkeen.[12]
Pohjalaisia valmistui nopeasti, noin kahdessa kuukaudessa Järviluoma toimiessa samaan aikaan Hermes-lehden mainospäällikkönä. Jopa puoliso Lyyli näytti olleen tietämätön miehensä näytelmäharrastuksesta. 12 Järviluoman ilmoittamasta kirjoitusajasta suurin osa on kulunut näytelmän kopiointiin yli kolmeen kertaan luonnoksiin, jotka eivät poikkea suuresti toisistaan. Jo tämänkin takia tuntuu uskottavavalta, että Pohjalaisten kansankuvaus on pääosin peräisin Anton Kankaan Härmäläisiä näytelmästä. 
Järviluoma näyttää stilisoineen Kankaan tekstiä ja sijoittaneen siihen kansanlauluja. Tässä työssä häntä ovat mahdollisesti auttaneet Toivo Kuula, Ernst Niemi ja Jalmari Lahdensuo.[13] Kansanlaulut Järviluoma oli kerännyt yhdessä Kuulan ja Niemen kanssa Etelä-Pohjanmaalta 1907. Järviluoma on korostanut laulujen merkitystä Pohjalaisten syntyvaiheissa. Hän mainitsee haastattelussa vuodelta 1937, että Pohjalaisia tuskin olisi nähnyt päivänvaloa, ellei kansanlaulujen keruumatkalla olisi saatu talteen huomattavaa määrää paikallisen laulajan Jussi Erkkilän tulkitsemia kansanlauluja.[14]
Järviluoma kertoo saaneensa näytelmäänsä alkuinspiraation kuultuaan yhtä keräämäänsä pohjalaista kansanlaulua laulettavan kadulla liian nopeaan tempoon. Tästä loukkaantuneena hän alkoi laatia mielipidekirjoitusta lehteen, mutta kirjoitustyö päätyikin näytelmän sepitykseen. Järviluoma on tarkemmin selostanut vain yhden yksityiskohdan näytelmän syntyvaiheista, nimittäin sen, että hän sijoitti keräämistään kansanlauluista tietyn Siperiaan vietävän miehen (Antti Hangan) suuhun.[15]
Järviluoman tekijyyttä kiistävää tietoa alkoi liikkua suullisesti jo Pohjalaisten ensiesityksestä lähtien.[16] Tiedot olivat laajalle levinneitä ja samansuuntaisia: pääkaupunkiseudulla kulttuuriväen piirissä, eteläpohjalaisten opiskelijoiden keskuudessa, Järviluoman kotipaikkakunnalla Alavudella, todellisten tapahtumien keskipisteessä Alahärmässä sekä muuallakin kerrottiin, että Järviluoma oli saanut jostain käsiinsä käsikirjoituksen, jonka oli julkaissut omissa nimissään.
Koska Pohjalaisia sopii hyvin huonosti Järviluoman henkilökuvaan, monet kirjallisuudentutkijat ovat epäilleet Järviluoman tekijyyttä tai olleet miltei varmoja, ettei Järviluoma kirjoittanut Pohjalaisia.[17]  Pohjalaisten alkuperäisestä tekijästä oli kuitenkin pitkään vain arvailuja.
Anton Kankaasta Pohjalaisten todellisena tekijänä on ensimmäisenä kirjoittanut Ritva Pipinen Alahärmästä perusteellisesti keräämäänsä muistitietoon nojautuen sekä hänen jälkeensä Reino Kallio, joka on analysoinut kerättyä aineistoa ja täydentänyt sitä dokumentein. Kangas, toisin kuin Järviluoma, oli kasvanut Pohjalaisten kuvaamassa ympäristössä Alahärmässä, ja oli itse nähnyt näytelmässä kuvatut keskeiset teemat: körttiläisyyden ja puukkojunkkariuden viime vaiheet. Kangas oli lisäksi toiminut eri nuorisoseuroissa, joiden kautta motivaatio näytelmän kirjoittamiseen oli saattanut syntyä. Kankaan tekemä Härmäläisiä käsikirjoitus on sittemmin kadonnut tai hävitetty.

 

Anton Kankaan elämänvaiheet

Anton Kangas syntyi 1867 Alahärmän Härmänkylän Kankaanpään taloon. Hänen isänsä toimi seurakunnan kirkkoväärtinä sekä kihlakunnanoikeuden lautamiehenä. Kankaanpään kotia on kuvattu edistykselliseksi ja sivistyneeksi, sillä siellä oltiin kiinnostuneita lukemisesta ja kirjallisuudesta. Anton ja hänen vanhempi veljensä Kaappo olivat ensimmäisiä Vaasan lyseossa oppikoulunsa aloittaneita alahärmäläisiä.
Vaasasta Anton siirtyi Oulun lyseoon ja valmistui sieltä ylioppilaaksi 1892. Samana vuonna hän pääsi Helsingin yliopistoon, jossa hän luki ensin lakia ja sitten eri aineita historiallis-kielitieteellisessä tiedekunnassa. Kankaan tyttärenpojalla on näiltä ajoilta edelleen tallessa Antonin signeeraamat viisi kirjaa: Hebrealais-suomalainen sanasto, Arabische Grammatik, Latinan kielioppi, Hebraisk Grammatik ja Kreikan kielioppi. Kangas keskeytti opintonsa 1896 ja näyttää sen jälkeen asuneen jonkin aikaa Alahärmässä.[18]
Luokkakuva Vaasan suomalaisen lyseon oppilaista. Anton Kangas on kuvassa toiseksi alimmaisessa rivissä oikeanpuoleisin. Valokuva teoksesta Vaasan suomalainen lyseo 1880–1930.

Luokkakuva Vaasan suomalaisen lyseon oppilaista. Anton Kangas on kuvassa toiseksi alimmaisessa rivissä oikeanpuoleisin. Valokuva teoksesta Vaasan suomalainen lyseo 1880–1930.

Kangas muutti syksyllä 1897 Kangasniemen Makkolaan kansakoulun opettajaksi ja oli perustamassa Kangasniemen nuorisoseuraa vuonna 1898. Kiinnostus nuorisoseuroihin lienee ollut lähtöisin suvusta: Kankaan serkku Esa Eetu Takala kuului Suomen nuorisoseuraliikkeen johtohahmoihin Santeri Alkion ohella. Hän oli johtanut pitkään Ylihärmän nuorisoseuraa.
Kangas kävi pitkällä englannin kielen opintomatkalla Isossa-Britanniassa. Matka ajoittunee syksystä 1899 kesään 1900. Loppuvuodesta 1900 Kangas toimitti Pohjois-Karjala-lehteä Joensuussa yhdessä Esa Eetu Takalan kanssa. Keväällä 1901 Kangas muutti pysyvämmin Kangasniemelle, jossa hän opetti Makkolan ja Unnukkalan kansakouluissa. Hän meni naimisiin kangasniemeläisen Ida Tahvosen kanssa uudenvuodenaattona 1901 ja sai hänen kanssaan kaksi tytärtä, ennen kuin kuoli keuhkotautiin maaliskuussa 1904.
Kangas oli vahvasti fennomaaninen ja kiinnostunut myös työväenaatteesta. Kangasniemellä asuessaan häntä oli muun muassa epäilty venäläisiä vastaan suunnatun kutsuntalakon järjestämisestä. Joensuun vierailullaan 1900 Kangas vaikutti puuseppäin ammattiyhdistyksessä ja piti siellä esitelmän työväenaatteen eri suuntauksista Euroopassa.

 

Härmäläisiä-näytelmän vaiheita

Härmäläisiä lienee kirjoitettu vuosina 1896–1901 (luultavimmin 1898–1900). Kangas vaikutti tuolloin Alahärmässä, Kangasniemellä, Isossa-Britanniassa, Joensuussa sekä mahdollisesti Järviluoman kotiopettajana Alavudella. Kankaan motiivina lienee ollut Härmäläisiä-näytelmän esittäminen kotikylänsä Härmänkylän nuorisoseuralla. Viimeksi mainittua hän oli mitä todennäköisimmin ollut perustamassa 1896.[19] Muutenkin Kangas oli ollut vuosina 1898–1899 tekemisissä näytelmien kanssa. Niitä esitettiin hänen johtamallaan Kangasniemen nuorisoseuralla ja hän lienee tutustunut näytelmiin myös omassa kotikylässään. Sattumaa ei liene sekään, että kun Härmänkylän nuorisoseura näytteli Savon Jääkärit 25.9.1898, sama näytelmä esitettiin Kangasniemen nuorisoseuralla 15.1.1899. Riita-asia niminen näytelmä esitettiin Härmänkylässä 4.12.1898, ja Kangasniemellä toukokuun alussa 1899 (nimellä Riitaweljet).[20]
Kangas oli opiskellut jonkin verran kirjallisuutta Helsingin yliopistossa. Opinnoissaan hän tutustui muun muassa roomalaiseen näytelmäkirjailija Plautukseen. Kankaan kielitajusta kertonee hänen opiskelemansa laaja valikoima erilaisia kieliä kuten arabia, englanti, sanskrit. Kirjoittaminen olikin yleinen harrastus Kankaan lähipiirissä. Antonin luokkatoverina Oulun lyseossa oli kolmen vuoden ajan Ilmari Calamnius (myöhemmin Kianto), joka jo tuolloin oli aloittelemassa kirjailijan uraansa. Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteellisessä tiedekunnassa vaikutti Kankaan kanssa samaan aikaan useitakin aloittelevia kirjailijoita, muun muassa kangasniemeläinen Otto Manninen.
Kankaan serkku, opiskelija- ja toimittajatoveri, ylihärmäläinen Esa Eetu Takala kirjoitti runoja. Härmäläisiä on mahdollisesti osittain kirjoitettu samaan aikaan, kun Kangas oli auttamassa Takalaa Pohjois-Karjala lehden toimituksessa loppuvuodesta 1900.[21] Kankaan tavoin Takalakin oli kiinnostunut Etelä-Pohjanmaan kansatieteestä.[22] Suomalaisen kirjallisuuden arkistossa säilytetään Takalan kirjoittamaa, mutta julkaisua vaille jäänyttä Katovuotten sankarit -käsikirjoitusta. Takalalle ominaisesti se on kirjoitettu runomittaan. Härmäläisten tavoin Katovuotten sankarit on kansankuvaus, joka sijoittuu Härmän alueen lähihistoriaan eli nälkävuosiin 1860-luvun lopulla. Teoksessa on kuvattu tyly ja ankara vallesmanni sekä körttiläisten elämää. Siinä myös käytetään paikallisia (ylihärmäläisiä) talo- ja henkilönimiä.
Olivatko Kankaan kirjalliset pyrkimykset pelkästään nuorisoseuratoimintaan tähdättyjä vai oliko hän kenties vakavammin miettinyt kirjailijaksi ryhtymistä? Pitkän ja kunnianhimoisen Härmäläisten perusteella voisi ajatella, että Kangas olisi ainakin hetken harkinnut kirjailijanuraa. Pyrkimys näyttää jääneen kuitenkin lyhytaikaiseksi.
Kangas on luultavasti yrittänyt tarjota näytelmäänsä kirjankustantajille. Mahdollisuudet julkaisemiseen eivät välttämättä olleet kovin hyvät, sillä puukkojunkkarius ei aiheena ollut kovin suosittu 1800- ja 1900-luvun vaihteessa, eikä Kankaalla ollut aiempaa kirjallista mainetta. On muistettava, että Santeri Alkiokin sai vain vaivoin Puukkojunkkarit-romaaninsa julkaistuksi vuonna 1893. Teoksen menestys jäi alkuun huonoksi tuottaen kustantajalle tappiota. Merkkiteoksen asemaan Puukkojunkkarit kohosi vasta 1920-luvulla kuten Pohjalaisiakin.
Härmäläisiä todennäköisesti harkittiin esittäväksi Härmänkylässä pian valmistumisensa jälkeen. Näyttämötoiminta oli Härmänkylässä hyvin vireää vuosina 1898–1901.[23] Asukkaat ja nuorisoseuralaiset (muun muassa sitä 1901 johtanut Nikolai Kankaanpää, joka oli Antonin nuorempi veli) lienevät kannustaneet Kangasta Härmäläisten kirjoitustyössä. Olisiko ensiesitystä ajateltu nuorisoseuran vuosijuhlaan kesäksi 1901?
Ensiesitys näyttää kuitenkin kariutuneen.[24] Mahdollinen syy tähän on yllättävä: 10.3.1901 Härmänkylän nuorisoseura piti iltamat talollaan Onnelassa, joissa esitettiin kuvaelmia. Kuvaelmien päätyttyä iltamiin tunkeutui pääsymaksua maksamatta vanha häjy: Kustaa Etelämäki lempinimeltään ”Käki-Kyösti” sekä nuori torpanpoika Kaarle Hakola. Hakola ja Etelämäki, joka oli juovuspäissään, alkoivat riehua väkijoukossa lähellä näyttämöä, jolloin yksi nuorisoseuralainen ryhtyi heitä rauhoittelemaan. Tästä miehet raivostuivat ja puukottivat hänet hengiltä. Myös toinen nuorisoseuran jäsen haavoittui pahasti.[25] Tämä oli yksi viimeisiä puukkojunkkarien tekemiä surmatöitä Alahärmässä. On arvattavaa, että nuorisoseuran kiinnostus Härmäläisiin lakkasi tämän jälkeen. Olihan näytelmä osin häjyjä ihannoiva, esivallan vastainen ja päättyi puukotukseen. Puukotuskohtaus olisi pitänyt esittää näyttämöllä jonka vieressä vastikään oli oikeastikin puukotettu yksi ihminen hengiltä. Härmäläisten sijaan nuorisoseura esitti kesällä 1901 Minna Canthin pitkän Sylvi-näytelmän.
Kun Härmäläisten julkaiseminen ja ensiesitys kotikylässä eivät onnistuneet, Kangas lienee ollut halukas luovuttamaan käsikirjoituksen alavutelaiselle Artturi Järviluomalle (1879–1942). Tämä johti näyttämötoimintaa Alavuden vapaapalokuntatalolla vuosina 1900–1901. Järviluoma on hyvinkin voinut olla kiinnostunut Härmäläisten esittämisestä Alavuden vapaapalokunnassa. Kangas oli mitä ilmeisimmin toiminut Järviluoman kotiopettajana alkuvuodesta 1901. Järviluoman kansakoulutoveri on kertonut kotiopettajana toimineen ”keuhkotautisen miehen” olleen Pohjalaisten alkuperäisen tekijän.[26] Kankaalla ei, Alavuden ohella, ollut välttämättä muitakaan vaihtoehtoja esityspaikaksi. Surmatyö Onnelassa esti Härmäläisten esittämisen myös muissa lähitienoon nuorisoseuroissa. Makkolan nuorisoseura Kangasniemellä ei enää toiminut 1901, ja Kankaan kontaktit Kangasniemen nuorisoseuraan vaikuttivat heikentyneen.[27]
Näytelmästä luopumisen aikoihin Kankaan elämässä näytti muutenkin tapahtuneen suunnan muutos. Kun Kangas esiintyi usein ”ylioppilaana” (vielä 1900 ollessaan toimittajana Joensuussa), hän on juuri näihin aikoihin (avioliittoon kuulutuksessa 24.3.1901) kirjoituttanut kirkonkirjaan ”ent. ylioppilas”. Titteli on erikoinen. Kangas oli tosin ollut aloittamassa seminaariopintoja Jyväskylässä, mutta koska hän osallistui seminaariin ylioppilaille tarkoitetulla hospitantin statuksella, ei tämäkään selittäne erikoista nimikettä.
Lisäksi on yllättävää, että vaikka Kangas oli toiminut ainakin kolmessa eri nuorisoseurassa, yhdessä urheiluseurassa ja yhdessä ammattiyhdistyksessä, hänen ei vuoden 1901 jälkeen enää tiedetä osallistuneen minkään yhdistyksen toimintaan. Kangas näyttääkin vuodesta 1901 lähtien keskittyneen ainoastaan opettajan koulutukseen, työhönsä ja perheen perustamiseen sekä jättäneen nuorisoseurat ja näytelmät vähemmälle huomiolle. Myös keuhkotaudin eteneminen on saattanut vaikuttaa siihen, ettei käsikirjoituksen jääminen Järviluomalle ole häntä enää välttämättä paljoa vaivannut.
On periaatteessa mahdollista, että Härmäläisten käsikirjoitus olisi päätynyt Järviluomalle myöhemmin kuin vuonna 1901. Tämä ei kuitenkaan vaikuta kovin todennäköiseltä, sillä hänen ei tiedetä Alavuden vapaapalokunta-ajan jälkeen juuri harrastaneen näyttämötoimintaa. Järviluoma vaikutti monissa kuoroissa ja orkestereissa 1901–1913.[28]Vuodesta 1910 eteenpäin Järviluoma teki satunnaisesti kirjallisuusarvosteluja, mutta nämä koskivat jo julkaistuja teoksia, eikä hän tässä yhteydessä liene tutustunut julkaisemattomiin käsikirjoituksiin.
Käsikirjoituksen pitkä ”makuuttaminen” pöytälaatikossa oli Järviluomalle ominaista. Muun muassa Meijeri-näytelmän ensimmäinen, pitkälle kirjoitettu käsikirjoitus, oli valmis jo vuonna 1915, mutta Järviluoma julkaisi sen vasta 1925. Nopeasta julkistamisesta olisi ollut pelättävissä myös asian paljastuminen. Silti Järviluoma on vuosina 1901–1913 esitellyt Härmäläisten käsikirjoitusta tuttavilleen tai puhunut siitä. Tältä ajalta ovat peräisin monet niistä suullisista tiedoista, joissa Järviluoman tekijyys on kyseenalaistettu. Käsikirjoitukseen tutustuneet ovat sen myöhemmin muistaneet ja yhdistäneet asian Pohjalaisia-näytelmään.
Käsikirjoitus oli luultavasti mukana myös kansanlaulujen keräysmatkalla Kauhavalla 1907. Vaillinainen muistitieto nimittäin kertoo, että Järviluoma olisi osakuntatovereidensa Ernst Niemen ja Toivo Kuulan kanssa sijoitellut kansanlauluja Niemen kotona Kauhavalla ”johonkin näytelmään”. Järviluoman helsinkiläinen opiskelutoveri Yrjö Ainio on taas kertonut, että Pohjalaisia-näytelmän olisivat kirjoittaneet Järviluoman Suomen laulussa tai Ylioppilaskunnan laulajissa vaikuttaneet kuorokaverit. Olisivatko Ainion muistamat kuoromiehet olleet juuri Toivo Kuula ja Ernst Niemi? Ainio nimittäin asui Niemen ja Järviluoman kanssa samassa osoitteessa syksyllä 1906 ja uudestaan keväällä 1908.[29], [30]
Monet tiedoista, joissa kyseenalaistetaan Järviluoman tekijyys, viittaavat epäsuorasti Kankaaseen. Järviluoman kerrotaan saaneen käsikirjoituksen ”Härmäläispojalta, joka kuoli”.[31] Salli Peltosen (s. 1898), joka oli Järviluoman tuttavien tytär, tiedetään vuoden 1925 paikkeilla kysyneen kirjailijalta suoraan sellaisen huhun todenperäisyyttä, että Pohjalaisia-näytelmän olisikin kirjoittanut joku ”nuori kirjailijan planttu”, joka olisi antanut tekstin Järviluomalle luettavaksi ja arvosteltavaksi. Alkuperäinen kirjoittaja olisi sitten kuollut ja teksti jäänyt Järviluomalle, joka olisi sen julkaissut omanaan.[32] Järviluoman vastausta huhuun ei tiedetä, mutta voidaan otaksua, ettei hän ole ainakaan asiaa myöntänyt. Vaikka epäilykset todellisesta kirjoittajasta on ilmaistu ylimalkaisesti vain pitäjän tai sairauden tarkkuudella, ne silti tarkoittavat yksinomaan Kangasta, sillä Härmän seudulla ei ennen vuotta 1914 ollut ketään muutakaan sellaista kuollutta henkilöä, jolla olisi ollut asemansa ja koulutuksensa vuoksi edellytykset kirjoittaa näytelmä.
Järviluoma alkoi lokakuun lopulta 1913 alkaen kopioida ja samalla muokata Härmäläisiä-näytelmää kahteen mustakantiseen vihkoon. Niitä säilytetään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkistossa. Järviluomaa on varmastikin innostanut hänen hyvä ystävänsä lapualainen Jalmari Lahdensuo. Lahdensuon myötävaikutuksella näytelmä voitaisiin viimein esittää ainakin Lapuan seurojentalolla, ja hyvässä tapauksessa jopa Kansallisteatterissa, jossa Lahdensuo toimi apulaisjohtajana. Toinen sortokausi, joka 1913 oli pahimmillaan, inspiroi sekä Järviluomaa että Lahdensuota. Kun kansallishenkeä piti kohottaa, Härmäläisiä-draama oli mitä sopivin näytelmä tähän tarkoitukseen. Lisäksi Järviluoma on voinut ajatella, että ne, jotka näytelmään olivat aikanaan tutustuneet, olivat sen jo unohtaneet.
Järviluoma sijoitti näytelmään kansanlauluja, joiden keräämisessä hän oli avustanut Kauhavalla vuonna 1907. Laulujen käyttöön Järviluoma oli kysynyt luvan pääkerääjältä Toivo Kuulalta.[33] Kansanlaulujen paikat ja johdantotekstit Järviluoma lienee alustavasti merkinnyt alkuperäiseen Härmäläisiä-näytelmän käsikirjoitukseen.[34] Näytelmässä on alun perin voinut olla joitain Kankaankin sijoittamia kansanlauluja – niiden käyttö näytelmissä oli tähän aikaan yleistä – mutta Järviluoma on korvannut ne Kauhavan retkellä kerätyillä lauluilla.[35]
Järviluoma kirjoitti näytelmästä kaikkiaan kolme versiota ja osan näytöksistä vielä tätäkin useampaan kertaan. Eri versioiden sisältö ei suuresti poikkea toisistaan. Hän on pitkin käsikirjoitusta poistanut ja muokannut vuorosanojaa ja tehnyt joitain lisäyksiä.
Vaikuttaa siltä, että Järviluoma olisi harkinnut Härmäläisiä-näytelmään suurempaakin remonttia, sillä ensimmäisessä luonnoksessa on pitkiä kohtia, jotka hän on ensin viivannut yli, mutta jotka kuitenkin löytyvät Pohjalaisia-näytelmästä lähes sellaisenaan. Samoin hän on lyijykynällä merkinnyt sanan ”pidentää” ilman, että tekstiä olisi todellisuudessa lisätty. Ensimmäisen näytöksen keskiosaa ja loppupuolta hän on stilisoinut useampaan otteeseen ikään kuin eri muokkausvaihtoehtoja pohtien.
Järviluoma on muuttanut osan näytelmän henkilönnimistä toisiksi: Mäki-Luoman muorin Hilapielen Hetaksi, Holman Köystin Karjanmaan Köystiksi, Karrin suvun jäsenet Harreiksi, Luoman suutarin Niemen suutariksi ja palveluspiika Sannan Liisaksi. Ensimmäisessä luonnoksessa on Karrin (Harrin) Jussin kuuluisa kolmannen näytöksen repliikki muodossa: ”Minä näen laajan lakeuden ja siellä vapaan kansan, joka ei koskaan alistu ruoskan alaiseksi”. Järviluoma on stilisoinut repliikkiä ja poistanut sen jälkeen tulevia vuorosanoja. Poistot tuovat kuuluisan repliikin lähemmäksi loppua, mikä lisää sen tehoa.
Pohjalaisia luki ensimmäisenä Järviluoman vaimo Lyyli ”joululahjana”. Järviluoma toimitti näytelmän Jalmari Lahdensuolle 25.12. Alkuvuodesta 1914 uunituore käsikirjoitus toimitettiin arvioitavaksi Kansallisteatterin kirjalliselle jaostolle ilman tekijän ja näytelmän nimeä.[36] Menettely oli poikkeuksellinen. Järviluoma ilmaantui ainoaksi tekijäksi vasta kirjallisen jaoston ensiarvioiden jälkeen. Olisiko kenties pelätty, että kirjallinen jaosto tunnistaa näytelmän, vai olisiko vielä mietitty, kenen nimissä näytelmä julkaistaisiin? [37]
Miksi näytelmää ei julkaistu Kankaan nimissä? Asiaan on voinut vaikuttaa se, ettei näytelmien tekijänoikeuksia kunnioitettu vielä 1914 samalla tavalla kuin nykyään. Niiden tarkempi valvonta Suomessa alkoi vasta 1920-luvulla, jolloin tarkoitusta varten perustettiin Suomen näytelmäkirjailijoiden liitto. (Ironista kyllä Järviluoma johti 1930-luvulla tätä liittoa, jonka päätehtäviin kuului plagiointeihin puuttuminen). Elävän kirjoittajan eli Järviluoman on voitu ajatella edistävän näytelmän menestystä paremmin kuin kuolleen Kankaan. Kankaan nimen käyttöön olisi julkaisussa tarvittu myös hänen omaistensa lupa, ja heidän henkilöllisyyttään ja olinpaikkaansa Järviluoman oli ehkä vaikea selvittää. Eikä Järviluoma vielä alkuvuodesta 1914 voinut aavistaa, että Pohjalaisia saattaisi kohota kansallisen merkkiteoksen asemaan. Kangashan oli kirjailijana tuiki tuntematon eikä Härmäläisiä-näytelmää ollut aiemmin onnistuttu julkaisemaan tai esittämään. Siksi Pohjalaisten ottaminen yksin Järviluoman nimiin on luultavasti tuntunut pieneltä synniltä, etenkin kun Kangas oli vuonna 1914 ollut jo kymmenen vuotta kuolleena.
Olisivatko Jalmari Lahdensuo, Toivo Kuula ja Ernst Niemi tienneet, ettei Järviluoma ollut Pohjalaisten alkuperäinen tekijä? Merkillepantavaa on, että Järviluoma puhui ensi kerran Pohjalaisten syntyvaiheista vasta vuonna 1936, jolloin kaikki edellä mainitut olivat jo kuolleet (Kuula 1918, Lahdensuo 1931, Niemi 1934).
Pohjalaisten ensiesitys oli Lapuan nuorisoseuralla 8.3.1914, siis hyvin pian valmistumisensa jälkeen. Ohjaaja Jalmari Lahdensuon lähisukulaisia esiintyi Pohjalaisten päärooleissa, muun muassa Jalo ja Aliina Lahdensuo.[38] Ensiesityksessä mukana ollut Antti Hilli tunnisti näytelmän pääpiirteissään samaksi kuin Härmäläisiä-näytelmän.
Antti Hilli oli pitkään toiminut Härmänkylän nuorisoseuran johtotehtävissä (sihteerinä 1906, puheenjohtajana 1908–10). Kiinnostus nuorisoseuraan tuli hänelle verenperintönä. Härmänkylän seurojentalo Onnela oli rakennettu Hillin talon maille. Lisäksi Hillin sukua toimi nuorisoseurassa Härmäläisten esitysyrityksen aikoihin, muun muassa puheenjohtajana oli 1902 Kustaa Hilli.[39] Härmäläisissä kuvatun Hangan Antin esikuva, vankilaan ja myöhemmin Siperiaan tuomittu Jussi Porre, oli Antti Hillin eno.
Antti Hillin kertomus ei näytä johtaneen välittömiin toimenpiteisiin. Ensiesityksen aikoihin maaliskuussa1914 Pohjalaisia ei ollut vielä saanut kuuluisuutta. Kun Hilli toimi elokuussa 1914 syttyneen ensimmäisen maailmansodan jääkärivärvärinä, asia pääsi hautautumaan. Antti Hilli ei ole välttämättä myöhemminkään halunnut metelöidä asiasta laajemmin, sillä aiheesta oli jäljellä pelkkiä muistikuvia, kun taas kirjallinen aineisto oli vain Järviluoman hallussa. Antti Hillin ja mahdollisten muidenkin muistajien ansiota on kuitenkin, että tieto jäi elämään pitkäksi aikaa Härmänkylään ”julukisena salaisuutena”.[40]
Pohjalaisten kantaesitys oli Kansallisteatterissa 2.10.1914. Näytelmää toisaalta arvostettiin mutta myös kritisoitiin Helsingissä. Kantaesityksen jälkeen Pohjalaisia esitettiin laajalti maakunnissa, joissa sen suosio oli Helsinkiäkin suurempaa. Vaikka Järviluoma oli varmasti hyvillään Pohjalaisten menestyksestä, hän joutui sen takia vaikeaan asemaan. Jo kantaesityksestä lähtien alkoi liikkua huhuja, joiden mukaan Pohjalaisten todellinen tekijä olisi ollut kotoisin Härmästä. On arvattavaa, että Järviluomalta udeltiin tietojen todenperäisyyttä. Häneltä myös odotettiin uusia Pohjalaisien veroisia teoksia. Jalo Lahdensuolle Järviluoma valitteli vuonna 1915 inspiraation puutetta, kun tämä oli kysellyt mahdollisesta uudesta näytelmästä.[41][1]

 

Härmäläisten teemoja ja henkilöhahmoja

Kangas on tarkoittanut Härmäläisiä näytelmän kuvaukseksi kotiseudustaan. Hän on kirjoittanut sen tyylillä, joka poikkeaa selvästi Järviluoman muiden teosten kynänjäljestä. Kangas käyttää muun muassa monipuolisemmin sanastoa, sanontoja ja kielikuvia.
Härmäläisiä perustuu Kankaan nuoruuden kokemuksiin 1870–1880-luvulta. Ilmapiiri Härmänkylässä oli tuolloin erikoislaatuinen. Kylässä asui useita puukkojunkkareita kuten Juho Kankaanpää, joka eli Antonin lapsuudenkodin pihapiirissä ja joka on jättänyt jälkeensä tunnetun kansanlaulun: ”Minä olen Härmän Kankaanpäästä, pikkuunen ja häjy…” Puukkotappelut olivat Härmässä lähes jokaviikkoisia,[42] ja henkirikoksia tehtiin noin 15 kertaa enemmän kuin muualla Suomessa. Koljolan valittelut ”kymmenkunnasta murhasta” vuodessa kuvasivat hyvin juuri Alahärmän ja sen naapuripitäjien oloja. Myös Härmäläisissä kuvatut luvattomat hevosen otot olivat paikkakunnalla yleisiä.
Härmäläisten elämää sääteli ankara, vuonna 1843 säädetty pitäjänlaki eli Lapuan laki, josta on useita otteita Härmäläisissä. Kiellettyjä olivat käräjäsakkojen uhalla muun muassa joutilaisuus, kuokkavierailut, öiset liikkumiset ulkona ja tanssien luvattomat järjestämiset. Ankarien pitäjänkurisäädösten ja häjyjen takia Alahärmässä käytiin oikeutta runsaasti. Kun Antonin isä ja vanhempi veli toimivat käräjien lautamiehinä, Kankaan talon väelle kertyi runsaasti vaikutteita oikeudenkäynneistä, jotka taustoittivat koko Härmäläisiä-näytelmän juonta.
Härmäläisten yhtenä pääteemana on ollut kuvata niitä tuntoja ja ristiriitoja, joita körttiläisyyden leviäminen oli aikaansaanut. Kangas lienee saanut herännäisvaikutteita Oulun lyseosta, jossa uskonnon opettajana ja rehtorina toimi tunnettu herännäisjohtaja Mauno Rosendal.[43] Kankaan kotiseudulla körttiläisyys vaikutti aluksi ainoana herätysliikkeenä. Muun muassa Antonin serkku Esa Eetu Takala[44] oli viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa körttiläisenä ja hänen nuorella iällä edesmennyt isänsä oli ollut körttiläinen saarnamies.[45] Uskonnolliseen elämän kuvaus onkin Härmäläisissä tarkkaa, mitä edesauttoi Antonin kotitausta Alahärmän pitkäaikaisen kirkonväärtin poikana. Härmäläisissä nousevat esiin muun muassa heränneitten ja muun seurakunnan väliset ristiriidat. Lisäksi siinä mainitaan vähän tunnettu rukoilevaisten ryhmä ylikojoslaiset, joka vaikutti Lapualla 1820–1830-luvulla.[46] Kankaan itsensä ei tiedetä kuuluneen mihinkään herätysliikkeeseen.
Myös raittiusaate oli levinnyt Härmään Kankaan nuoruudessa. Alahärmän kuntakokouksissa, joissa Antonin isä oli aktiivisesti mukana, oltiin huolissaan viinan turmiollisuudesta, ja siksi muun muassa oluen myyntilupiin suhtauduttiin kielteisesti.[47] Raittiusaate oli Härmässä hyvin ajankohtainen silloin, kun Kangas kirjoitti Härmäläisiä. Härmänkylän nuorisoseurassa esitettiin raittiusaiheisia näytelmiä (kuten Paavon Kellot 1898 ja Kissaviikolla 1899).[48] Nuorisoseuralaiset olivat alkaneet harrastaa juomalakkoja ja raittiuslupauksia solmittiin. Naapurikunnassa Ylihärmässä oli päätetty vuonna 1900, että pelkkä viinalle haiskahtaminen nuorisoseuran tilaisuuksissa johti erottamiseen seuran jäsenyydestä.[49] Kohtaus, jossa Karrin Jussi repii raittiuslupauksen, lienee ollut kannanotto nuorisoseuroissa velloneeseen raittiuskeskusteluun. Raittius saattoi olla hyvä asia, mutta sen ei pitänyt perustua pakkoon. [50]

 

                         Artikkelissa mainitut Härmän seudun paikannimet

                                               (Kuva suurentuu sitä klikattaessa)
Kartta on suuntaa-antava. Useista Vainionpää, Luoma ja Mattila-nimisistä taloista tai torpista on karttaan on merkitty vain ne, jotka olivat lähimpänä Kankaan kotitilaa. Harvinainen Takaluoman nevat -nimitys saattaa olla peräisin Lapuan Alajoelta, jossa oli Kankaan aikaan myös härmäläisiä luhtia. Toisaalta Takaluoma nimitys tunnetaan soiselta seudulta Alahärmän Hanhimäestä. Hanhimäen Takaluoma-nimen alkuperästä ei ole varmuutta, mutta henkikirjojen mukaan Hanhimäessä asui 1880-luvulla Takaluoma-niminen mies.

Kartta on suuntaa-antava. Useista Vainionpää, Luoma ja Mattila-nimisistä taloista tai torpista on karttaan on merkitty vain ne, jotka olivat lähimpänä Kankaan kotitilaa. Harvinainen Takaluoman nevat -nimitys saattaa olla peräisin Lapuan Alajoelta, jossa oli Kankaan aikaan myös härmäläisiä luhtia. Toisaalta Takaluoma nimitys tunnetaan soiselta seudulta Alahärmän Hanhimäestä. Hanhimäen Takaluoma-nimen alkuperästä ei ole varmuutta, mutta henkikirjojen mukaan Hanhimäessä asui 1880-luvulla Takaluoma-niminen mies.

Härmäläisissä Karrin Erkki järjestää tanssit heränneiden vastustuksesta huolimatta. Tanssiteemalla Kangas lienee puolustanut nuorisoseuroissa järjestettäviä tansseja, joita monet paheksuivat. Muun muassa Ylihärmässä, tunnetussa körttipitäjässä, valiteltiin nuorisoseuralaisia vaivaavasta ”tanssikiihkosta”, ja tanssimista Ylihärmän nuorisoseurassa rajoitettiin.[51] Härmänkylässäkin 1899 esitetty näytelmä Kissaviikolla suhtautui nurkkatansseihin kielteisesti pitäen niitä jopa osasyynä häjyilyyn.
Kangas on luonut näytelmään monipuoliset, osittain vastakohtaiset henkilöhahmot. Toisaalta on raitis ja sivistyksestä innostunut Heikki Hanka, toisaalta viinaanmenevät Salttu ja yksinkertainen Kaappo-renki sekä sivistystä vieroksunut Erkki Karri. Yhtäältä ovat vallesmanni ja hänen liittolaisensa kriivari, jotka suhtautuvat alentuvasti talonpoikiin, toisaalta on vallesmannia vastaan noussut Karrin Jussi. Jännitteitä muodostuu myös körttiläisten ja muun kansan sekä häjyjen ja talonpoikien välillä. Monille Härmäläisten hahmoista on löydettävissä esikuva Kankaan nuoruuden ajan Härmästä.
Antti Hangan esikuvana on todennäköisesti ollut härmänkyläläinen Jussi Porre. Kun häntä vietiin 1876 vastaamaan Härmän käräjille tunnetun häjyn Kustaa Isotalon taposta, Jussi karkasi ”vankiföörarilta” ja antautui vapaaehtoisesti kuten näytelmän Hankakin omalta vanginkuljettajaltaan. Porre tuomittiin yhdeksäksi vuodeksi linnaan, kun taas Härmäläisissä tuomio on kuusi vuotta vankeutta. Härmäläisissä linnatuomio tuli murhayrityksestä, maantierauhan ja sapatin rikkomisesta sekä ”kaikesta muusta mitä herrat vain osaavat”. Jälkimmäiset rikkeet tulivat pitäjän hallitussäännön pohjalta. Porre oli vangittaessa 22- ja näytelmän Hanka 25-vuotias, eikä heistä kumpikaan ollut ennestään taipuvainen häjyilyyn.
Alahärmän varanimismies Otto Chorin oli silmiinpistävän identtinen näytelmän vallesmannin kanssa. Vallesmanni kuvataan noin 40-vuotiaaksi ruotsinkieliseksi suurtilalliseksi, joka oli viinaan menevä, kovaotteinen ja mielivaltainen ja jolla oli sotilaan ryhti. Entinen vääpeli, Kaupin tilan omistaja Chorin oli juuri tällainen. Ensimmäisessä luonnoksessa vallesmannin ruoskaa nimitettiin kasakkapiiskaksi, jota todellisella Otto Chorinilla oli tapana pitää saappaanvarressa. Otto Chorinin tappo on siirtynyt näytelmään lähes sellaisenaan. Chorinin renki iski häntä 1880 puukolla hermostuttuaan isäntänsä ruoskinnasta. Chorinin talo sijaitsi vain joidenkin kilometrien päässä silloisen 13-vuotiaan Antonin kotoa.
Näytelmän herastuomarin esikuvana on saattanut olla Kankaan lautamies-isä tai jompikumpi Härmän herastuomareista (Tuomas Porre tai Gabriel Ala-Viitala).[52] Härmäläisissä herastuomari esitellään ”nälän nähneenä miehenä”, millä viitattanee epäsuorasti 1860-luvun nälkävuosiin. Näytelmässä mainitaan myös lukkari, suutari ja räätäli, joita kaikkia toimi Kankaan kuvaamassa Härmänkylän yhteisössä. Talonsa ryypänneen Saltun esikuva on saattanut olla eräs Härmän Kumpulassa asunut juoppo ”koturi” (itsellinen).
Härmäläisten henkilönimet ovat Härmänkylästä tai sen lähitienoilta. Harvinainen Karri-nimi on peräisin Karrin talosta Kortesjärven Härmän puoleisesta osasta. Karri, jota emännöi härmäläinen Susanna Karri (o.s. Hilli), oli tuolloin ainoa senniminen talo koko Suomessa. Härmäläisen heränneen, Mäki-Luoman muorin, nimi oli niin ikään Suomessa harvinainen, ja esiintyi lähinnä vain Alahärmän lähettyvillä. Nimi saattaa viitata Isonkyrön Mäkiluomaksi kutsuttuun taloon, joka oli tunnettu körttiläisyydestään ja jota emännöi Ylihärmästä kotoisin ollut körttiläisemäntä.[53]
Toinen samanniminen Mäkiluoma on sijainnut Vöyrin Härmän puoleisessa osassa ja sen asukkailla oli suomenkielisinä seurakuntayhteys Alahärmään. Härmässä vaikutti 1880-luvulta alkaen myös körttiläinen herännäisvaikuttaja Maria Mäkinen.[54] Vöyrin Härmän-puoleisesta osasta, Rannan talosta, tullee ensimmäisessä luonnoksessa mainittu Rannan Kaappo-vainaa.
Harvinainen Hanka-nimi saattaa olla laina Gustaf von Numersin Tuukkalan Tappelu -näytelmästä vuodelta 1889, jonka päähenkilö on Hanka-niminen. Tuukkalan Tappelussa on kohtaus, jossa tapetaan puukolla kuten Härmäläisissäkin. Hanka-nimi voi olla myös lyhenne Hankaniemen torpasta, joka sijaitsi vain muutamien kilometrien päässä Kankaan kotitilalta. Näytelmän häjy Holman Köysti taas lienee nimetty jommankumman tunnetun alahärmäläisen häjyn Kustaa Juhonpoika Holman (1838–1908) tai hänen poikansa Juho Kustaan (1866–1898) mukaan. Holman häjy oli Härmäläisten kirjoittamisen aikoihin hyvin ajankohtainen, sillä 1898 Kustaa Holma tappoi poikansa Juho Kustaan.
Kuva käräjäpöytäkirjasta, josta ilmenee Jussi Porren pakoyritys. Valok. Sanni Myllykoski.

Kuva käräjäpöytäkirjasta, josta ilmenee Jussi Porren pakoyritys. Valok. Sanni Myllykoski.

Näytelmän vanginkuljettajan Koljolan erikoinen nimi saattaa olla muunnos Kojolasta. Kojolan ja Holman talot Heikkilän kylässä olivat 1870-luvulla ”järjestyksenpidon tukikohtia”, joihin kuljetettiin vangittuja häjyjä. Järviluoman poistamassa kohdassa puhutaan Vaasan vankilasta nimeltä ”Vaasan Heikkilä”, mikä viitannee edellä mainittuun Heikkilän kylään (Vaasan vankilan liepeillä ei tiettävästi ole ollut Heikkilää paikannimenä).  Toisaalta vanginkuljettaja Jussi Kosola kuljetti näihin aikoihin vankeja Kauhavalla. Jussi Kosola oli ollut naimisissa alahärmäläisen Maria Kojosen kanssa, joten myös tällä talolla on voinut olla vaikutusta Koljola-nimen syntyyn. Lähellä Härmänkylää sijaitsi Luoman talo, josta häjy suutari Antti Luoma on voinut saada nimensä.
Härmäläisten esikuvien valinnoissa tuntuu olevan huumoriakin. Teoksen yksinkertaisen ja viinaanmenevän rengin Kangas lienee nimennyt veljensä Kaappo Kaaponpojan mukaan. Hän toimi pitkään Alahärmän kunnan johtotehtävissä.[55] Näytelmän Antti Hangan noin viisi vuotta nuoremman veljen, Heikin esikuva on voinut olla Jussi Porren veli Antti. Antti oli jo nuorena tunnettu kovasta ryyppäämisestään ja kuolikin myöhemmin pudottuaan humalapäissään hevoskärryiltä. Härmäläisissä Heikki (Antti Porre) esiintyy kuitenkin innokkaana raittiusmiehenä.[56]
Myös Härmäläisten etunimet kuten Antti, Heikki, Jussi, Kaappo, Kaisa ja Liisa ovat Härmän alueelle hyvin tyypillisiä. Kangas näyttää ”maustaneen” härmäläistä nimistöä muutamalla harvinaisemmalla nimellä kuten räätäli Fabianilla ja Kaisa Efraimintyttärellä. Fabianiksi ja Efraimiksi kastettiin lapsia joskus Alahärmässäkin. Tosin viimeksi mainittu on voinut olla laina myös Martti Vuoren Savon sydämestä -näytelmästä, jossa muuten savolaisen nimistön seassa on harvinainen Asarias Efraiminpoika. Henkilönimien lisäksi Härmäläisten paikannimet kuten Vainionpää, Mattila, Lahdenkylä ja Takaluoma ovat nekin yhdistettävissä Alahärmään (katso karttaa).[57], [58]
Kangas viljelee Härmäläisissä erilaisia sananlaskuja ja sanaleikkejä. Turun Kakolanmäestä, jonne alahärmäläiset häjyt usein päätyivät, käytetään ensimmäisessä luonnoksessa nimitystä Pohjalaisten Yliopisto. Korsholmassa sijainneeseen Vaasan vankilaan viitataan arvoituksellisella sananlaskulla Vaasan Heikkilä, vaikka Vaasassa ei tiettävästi ole Heikkilä-nimistä paikkaa. Nimitys viitannee Alahärmän Heikkilän kylään, jossa sijaitsi Holma-niminen talo. Talosta käytettiin 1840-luvulla myös nimitystä Suorsholma tai Sorsholma.[59] Sitä isännöi lukuisia häjyjä vankeuteen tuominnut valtiopäivä- ja lautamies Matti Holma. Jussin vuorosana ”mulla on nälkä kuin Lahdenkylän susilla” saattaa juontua Alahärmän Lahdenkylästä, jossa on yhä edelleen hirvien kulkureitti. Susia eli Etelä-Pohjanmaalla vielä Kankaan nuoruudessa, mutta ne hävitettiin lähes kokonaan metsästyksellä 1870–1880-luvun taitteessa. [60] 
Vaikka Härmäläisten teemat kumpuavatkin 1870–1890-luvuilta, Kangas on halunnut sijoittaa Härmäläisiä Alahärmän lähihistoriaan 1850-luvulle. Järviluoman poisjättämässä katkelmassa viitataan ”uuteen pitäjän hallitussääntöön” eli Lapuan lakiin vuodelta 1843. Rahayksikkönä näytelmässä on rupla 1860-luvulla käyttöön otetun markan sijaan. Härmäläisissä puhutaan myös nauriista, jonka viljely 1800–1900-lukujen taitteessa koettiin vanhanaikaisena, koska peruna oli sen jo syrjäyttänyt.
Näytelmän Heikki lukee Härmäläisissä otteita Henrik Rehnqvistin Viinan kauhistus -kirjasta vuodelta 1836. Härmäläisissä viitataan raittiuteen ”rehnqvistiläisenä omahyväisyytenä”. Vuorosana lienee tähdätty evankelisiin, joilla oli laajaa kannatusta Alahärmässä 1890-luvulla ja jotka suhtautuivat nuivasti alkoholiin. Evankelisuus levisi Pohjanmaalle vasta 1870-luvulta alkaen, joten Kangas on viitannut evankelisiin vanhemman rehnqvistiläisen herätysliikkeen nimissä.
Kangas myös oikoo käsityksiä Härmän asukkaiden alkuperästä.  Järviluoman poistamassa kohdassa Kaisa taivastelee puukotuksia ja kysyy Hangan Antilta, että ”onko pohjalaisissa mustalaisverta”. ”Pohjalaisia” sanan tilalla lienee tässäkin tapauksessa ollut alun perin sana ”härmäläisiä”, koskapa jo Juho Koskimies kertoo 1908 vanhana asutustarinana, että erityisesti härmäläisissä virtaa mustalaisverta. Antti kiistää tämän väitteen ja kertoo että he ovat ”kyrön kansaa, vain vähän on sekoituksia”. Härmäläisten raivokkaan luonteen huhuttiin 1800–1900-luvun vaihteessa johtuvan mustalaisverestä, vaikka seudun asutuksen tiedettiin jo tuolloin saapuneen pääasiassa Kyröstä.(60a)
Kangas tuo Härmäläisissä esille jonkinasteista vasemmistolaisuuttaankin. Kun Hangan Antin epäillään selviävän puukotuksesta sakoilla, jotka talollisen Antin oli varaa maksaa perintövaroilla, Kaisa toteaa hieman katkerana:”Hätäkös rikasten on”. Sattumalta ei tuotane esiin myöskään vallesmannia suuren tilan omistajana sekä hänen ruotsinkielisyyttään. Suomenkielisten ristiriidat ruotsinkielisten säätyläisten kanssa olivat yleisiä 1800–1900-lukujen vaihteessa.
Härmäläisten alku muistuttaa rakenteeltaan Martti Vuoren Savon sydämessä -näytelmää, joka oli julkaistu 1898 ja jota Ylihärmän nuorisoseura esitti 1899–1900. Alahärmän nuorisoseura näki sen vierailullaan Ylihärmässä 30.3.1899. Härmäläisten tavoin Savon sydämessä on kolminäytöksinen kansannäytelmä, joka sijoittuu suomalaiselle maaseudulle. Saltun ja Kaapon yhtäaikainen huutokohtaus ensimmäisessä näytöksessä lienee laina Savon sydämessä -näytelmän samantyyppisestä kohtauksesta.
Toinen vaikutteita antanut teos lienee tamperelaisen E. Varalan Kissaviikolla, joka ilmestyi 1898 ja esitettiin Härmänkylän nuorisoseuralla 19.5.1899. Sattumaa tai ei, mutta Kissaviikolla-teos alkaa Jussi Porren surmatyöstä kertovalla pohjalaisella kansanlaululla hämäläismurteisesti ilmaistuna: ”Kahlella miähellä helapiä puukko ja väljälin Jussilla ailas…”. Teemat ovat samankaltaisia molemmissa näytelmissä: Kissaviikolla-näytelmässä järjestetään luvattomat nurkkatanssit, ja yksi päähenkilöistä on juonut omaisuutensa kuten Härmäläisissäkin. Kissaviikon lopussa kerskaileva pohjalainen päähenkilö Tehva riehuu uhkaillen puukolla ja halolla ja joutuu pidätetyksi. Olisiko Kangas halunnut Härmäläisissä oikoa Kissaviikolla-näytelmän karikatyyristä kuvaa eteläpohjalaisista?
Härmäläisten kolmannen näytöksen tutkintokohtaukseen on voitu saada vaikutteita Martti Vuoren Korkein oikeus istuu -näytelmästä. Sitä esitti Ylihärmän nuorisoseura 1895.[61] Luultavasti myös Santeri Alkion Puukkojunkkarit on vaikuttanut Härmäläisiin. Holman Köysti on hahmona samantyyppinen kuin Puukkojunkkareiden Karhun Esa, jonka esikuvana puolestaan on ollut Kankaankin tuntema alahärmäläinen Antti Isotalo. Mainittakoon, että Santeri Alkio oli Puukkojunkkareitaan varten tehnyt vuonna 1892 tutkimusretken Härmän alueelle ja haastatellut Kankaan serkkua Iisakki Takalaa (Esa Eetu Takalan veljeä).[62]
Häjyn tappelussa voittanut ja ilkeän vallesmannin surmaaja, Karrin Jussi muistuttaa monien klassisten näytelmien sankarihahmoa. Samoin Härmäläisten loppukohtaukseen kuolonuhreineen lienee otettu mallia maailmankirjallisuudesta.[63] Härmäläisten vaiherikkaat tapahtumat Kangas on tiivistänyt vain puoleentoista vuorokauteen, mikä ajanjakso suurin piirtein vastaa Aristoteleen määrittämää tapahtuma-aikaa tragedialle (alle 24 tuntia).

 

Yhteenveto  

Pohjalaisia on pidetty isänmaallisena, venäläisten sortotoimia vastaan suunnattuna näytelmänä. Sen pohjana ollut Härmäläisiä-näytelmä oli kuitenkin alun perin kuvaus Kankaan kotiseudusta. Pohjalaisia on dramaattinen ja omintakeinen. Nämä piirteet juontuvat Kankaan nuoruuden ympäristöstä Alahärmän Härmänkylästä, jossa riitti jännittäviä tapahtumia, kuten kovaotteisen nimismies Otto Chorinin tappo, Porren Jussin vangitseminen tai puukkojunkkareiden aikaansaamat tappelut. Alahärmäläisen lautamiehen ja kirkkoväärtin poikana Kangas tunsi paikkakuntansa oikeuskäytännöt ja uskonnollisen elämän. Tämä heijastuu Pohjalaisten autenttisiin käräjä- ja körttiläiskuvauksiin sekä Lapuan hallitussäännön tarkkaan käsittelyyn.
Se, mikä alkuaan oli ollut tositapahtumiin pohjautuvaa kansankuvausta, oli mahdollista nähdä myös naamioituneena isänmaallisuutena. Mielivaltainen vallesmanni saatettiin rinnastaa venäläisiin sortokauden johtajiin. Samoin kasakat, joita vallesmanni kutsui häjyjä taltuttamaan, voitiin nähdä miehittäjinä. Kasakoiden käyttö kuului kuitenkin vielä 1870–1880-luvulla Alahärmän nimismiehen tavallisiin toimintatapoihin.
Härmäläisissä Karrin Jussin tekemä tappo ja repliikki näytelmän loppukohtauksessa viittaavat ensimmäiseen sortokauteen. Teema on jonkin verran korostuneempi Pohjalaisten lopullisessa versiossa. Sosialismista kiinnostunut Kangas näyttää kansallisaatteen ohella kuvanneen luokkataistelua, toisin sanoen sortoa vastaan nousevia pientalonpoikia.[64]
Kun Kangas kirjoitti Härmäläisiä 1800–1900-luvun vaihteessa, hän on pitänyt silmällä Härmän alueen nuorisoseurojen esityksiä, joissa käytiin kiivasta keskustelua tanssista ja raittiudesta. Näihin aiheisiin otetaankin Härmäläisissä kantaa. Tansseja paheksuttiin, mutta Härmäläisissä Karrin Erkki järjestää sellaiset vastustuksesta huolimatta. Juomalakot ja raittiuslupaukset olivat yleistymässä. Karrin Jussi repii Härmäläisissä raittiussitoumuksen, vaikkei muuten raittiutta torjukaan. Kangas kytkee sitoumuksen repimisen myös osaksi Härmäläisten vapautta puolustavaan teemaan.
Vaikka Pohjalaisten kansankuvaus on valtaosin peräisin Anton Kankaalta, myös Artturi Järviluoman ja hänen ystäviensä osuus Pohjalaisissa on tärkeä. Kansanlaulut ja sortokauden vastaisen teeman korostaminen lisäävät teoksen kirjallista arvoa. Järviluomalle kuuluu lisäksi kunnia jo unohtumassa olleen näytelmän julkaisusta.

 

Arvio Pohjalaisia-näytelmän syntyvaiheista.

 

Noin 1900 Anton Kangas viimeistelee ”Härmäläisiä”-näytelmän, joka pohjautuu hänen nuoruudenkokemuksiinsa.
Alkuvuosi 1901 Härmäläisiä näytelmää harkitaan esitettäväksi Härmänkylän nuorisoseurassa Onnelassa. Antti Hilli tutustuu näytelmään.
Marraskuu 1900–maaliskuu 1901 Kangasniemelle muuttoa tekevä Kangas toimii Artturi Järviluoman kotiopettajana Alavudella, kun tämä valmistautuu ylioppilaskirjoituksiin.
10.3.1901 Vanha häjy Kustaa Etelämäki eli “Käki-Kyösti” sekä Kaarle Hakola tunkeutuvat Härmänkylän nuorisoseuran iltamiin, puukottavat hengiltä yhden nuorisoseura-aktiivin ja haavoittavat pahasti toista. Nuorisoseuralaisten kiinnostus esivallan vastaiseen Härmäläisiä-näytelmään, joka loppuu puukotukseen, lakkaa.
Maaliskuun puoliväli/loppu 1901 Kun esitys Härmänkylällä ei onnistu, Kangas luovuttaa Härmäläisiä käsikirjoituksen Järviluomalle. Ajatuksena on esittää näytelmä Alavuden vapaapalokunnassa, jonka näyttämötoimintaa Järviluoma johtaa.
Kevät-kesä 1901 Järviluoma kirjoittaa ylioppilaaksi ja muuttaa pian tämän jälkeen pois Alavudelta. Härmäläisten esittäminen Alavudella kariutuu. Käsikirjoitus jää kuitenkin Järviluoman haltuun.
1901–1904 Kangas opiskelee Jyväskylän seminaarissa, menee naimisiin ja toimii kansakoulun opettajana Kangasniemellä.
29.3. 1904 Anton Kangas kuolee keuhkotautiin Nummelan parantolassa
Kesä1907 Toivo Kuulan, Emil Niemen ja Artturi Järviluoman kansanlaulukeruumatka Kauhavalle. Härmäläisiä-näytelmä on esillä Kauhavan matkalla, ja siihen lisäillään lauluja.
Noin 1907-1908 Härmäläisiä käsikirjoitus on esillä eteläpohjalaisten opiskelijoiden piirissä Helsingissä. Muutamat käsikirjoitukseen tutustuneista ovat sen muistaneet, ja yhdistäneet sen myöhemmin Pohjalaisia-näytelmään. Tällä tavalla syntyy osa Pohjalaisten tekijyyteen liittyvästä suullisesta perimätiedoista.
Syys-lokakuu 1913 Järviluoma ja hänen ystävänsä lapualainen Jalmari Lahdensuo kiinnostuvat Härmäläisiä-näytelmästä uudestaan.
Lokakuun loppu 1913 Pohjalaisia-näytelmän viimeistely alkaa Härmäläisiä-näytelmän pohjalta.
24.12.1913 Näytelmän lopullinen versio valmistuu. Se toimitetaan saman tien Jalmari Lahdensuolle
Tammi-helmikuu 1914 Pohjalaisia -käsikirjoitus lähetetään Kansallisteatterin kirjalliselle jaostolle poikkeavasti ilman tekijän ja teoksen nimeä.
8.3. 1914 Pohjalaisten ensiesitys Lapuan nuorisoseuralla. Härmänkyläläinen Antti Hilli tunnistaa näytelmän samaksi kuin aiemman Härmäläisiä-näytelmän.
22.4.1914 Kansallisteatterin kirjallinen jaosto hyväksyy Pohjalaisia esitettäväksi. Jaoston jäsenet eivät vieläkään tiedä tekijän nimeä
2.10.21914 Kantaesitys Suomen Kansallisteatterissa.

Kiitokset

Lehtori, FM Hillevi Tynille, Kankaanpään suvun sukututkija Sanni Myllykoskelle, lehtori, FT Reino Kalliolle, kirjallisuusharrastaja Juhani Turuselle, tutkija, FM, Ilja Kokkoselle, teatteritieteen dosentti Pentti Paavolaiselle sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkijaseminaarin (4.10.2013) osanottajille tähän artikkeliin tehdystä työstä tai mielipiteistä.

 

Lähteet

Artikkeli on koottu pääasiassa kolmesta ensin mainitusta lähteestä, joiden osalta tarkempia viitemerkintöjä ei ole tehty johdantoa lukuun ottamatta.
[1] Kallio, Timo, Anton Kangas Pohjalaisten pääkirjoittaja, Eteläpohjalaiset Juuret 1/2013.
https://historiatieto.wordpress.com/anton-kangas-pohjalaisten-paakirjoittaja/.
[2] Pipinen, Ritva, ”Pohjalaisia Kankhanpään Antonin Härmäläisiä”. Härmän Joulu 2007.
[3] Kallio, Reino, Artturi Järviluoman Pohjalaisiin liittyy mysteeri. Härmän Joulu 2012, Lapuan Joulu 2012, Etelä-Suomen Sanomat 20.12.2012. https://historiatieto.wordpress.com/kansannaytelmaan-pohjalaisia-liittyy-mysteeri/
[4] Antti Hilli (1888–1970) oli toiminut aktiivisesti Härmänkylän nuorisoseurassa, muun muassa sen johtokunnassa (Vaasa 8.10.1910).
[5] http://fi.wikipedia.org/wiki/Puukkojunkkarit.
[6] Järviluoman poisjättämässä katkelmassa Kaisa kauhistelee puukon käyttöä liittäen sen kurjaan luontoon ja viinaan. Tästä Antti Hanka vimmastuu: ”Kyllä sitä voi selvänäkin suuttua”.
[7] Artturi Järviluoman kirjeitä (joista yksi Laihialta). Suomalaisen kirjallisuuden seura ja WSOY:n arkisto.
[8] Seppo, Juha, Seurakuntaelämä ja uskonnolliset liikkeet Etelä-Pohjanmaalla 1809–1917. Etelä-Pohjanmaan historia, osa VI, s. 184–212.
[9] Sihvo, H, Pohjalaisten syntyperinteestä, Kotiseutu 1972, s. 218–223.
[10 Alanen, A.J., Santeri Alkio WSOY, Porvoo, 1976, s. 94.
[11] Artturi Järviluoma arkisto, luonnos saksankieliseksi biografiaksi,  Kotelo 1, SKS:n  Kirjallisuusarkisto.
[12] Artturi Järviluoman arkisto, Kotelo 1, SKS:n Kirjallisuusarkisto.
[13] Kansanlauluja Järviluoma on mahdollisesti sijoittanut yhdessä Toivo Kuulan ja Ernst Niemen kanssa (vaillinnaisen muistitiedon mukaan he olisivat Kauhavan laulujen keruumatkalla 1907 kokoontuneet sijoittamaan kansanlauluja johonkin näytelmään). Eräiden tietojen mukaan näytelmän lopun Järviluoma olisi viimeistellyt Jalmari Lahdensuon avustuksella (Sihvo 1972). Näytelmän esittämiseen ja julkaisuun Jalmari Lahdensuo on vaikuttanut ratkaisevasti.
[14] Kansanlauluja keräämässä. Järviluoma radiohaastattelu 1937 Yleisradiolla.
[15] Heikki Ylikangas, Mennyt Meissä. Porvoo 1990.
[16] Hannes Sihvo, Pohjalaisten syntyperinteestä, Kotiseutu, 1972, s. 218–223; Asunmaa, Pohjalaisia- näytelmän synnystä, Kaltio 1979, 4, 128–131.
[17] Dosentti Pentti Paavolainen on esitelmässään arvioinut, että ”on epätodennäköistä, ellei suorastaan varmaa, ettei Järviluoma ole kirjoittanut Pohjalaisia” (SKS:n tutkijaseminaari Järviluoma- kysymyksestä 4.10.2013). Muita epäilijöitä: Pesonen-Leinonen, R., ”Artturi Järviluoman Pohjalaisia, näytelmä, ooppera, elokuva”: Internet julkaisu: http://www.karelia.fi/julkaisut/sahkoinenjulkaisu/A19_verkkojulkaisu.pdf, sivu 78. Pesonen-Leinonen hämmästelee, miten Järviluoma on voinut luoda niin lyhyessä ajassa niin vaikuttavan teoksen muun tuotannon ollessa vaatimattoman. Koskelan katsaus Järviluomaan kansallisbiografiassa alkaa Pohjalaisten tekijyyttä epäilevillä tarinoilla, ja yleiskuvaksi artikkelista jää, että hän epäilee Järviluoman tekijyyttä: Koskela L (2004). Järviluoma, Artturi (1879–1942) teoksessa M. Klinge, Suomen Kansallisbiografia 4, 607–608. SKS, Helsinki.
[18] Uusi Suometar -lehdessä 26.9.1896 ”ylioppilas Kangas” on ilmoittanut kotipaikakseen Alahärmän.
[19] Härmänkylän nuorisoseuran Facebok-sivut lokakuussa 2016.
[20] Pohjalainen 22.9.1898, Mikkelin Sanomat 2.2.1899, Pohjalainen 3.12.1898, Mikkeli 15.5.1899
[21] Esa Eetu Takala kuoli marraskuussa 1914, eikä ilmeisesti kerennyt näkemään Pohjalaisia-näytelmää, jonka hän olisi saattanut tunnistaa Härmäläisiä-näytelmäksi.
[22] Pohjalainen 25.2.1898, jossa juttu Takalan lahjoituksista Pohjanmaan historialliselle museolle; Takala oli myös opiskellut historiaa ja tehnyt pro gradu työnsä pohjalaiseen kansanperinteeseen liittyen.
[23] Pohjalaisia-lehdessä on vuosina 1898–1901 ilmoituksia hyvinkin monista Härmänkylän nuorisoseuran esittämistä näytelmistä.
[24] Härmänkylän nuorisoseurantalon seinätaulu. Jos Härmäläisiä olisi esitetty, olisi luultavaa, että sitä olisi mainostettu lehti-ilmoituksella. Tällaista ilmoitusta ei kuitenkaan ole löydettävissä.
[25] Pohjalainen 12.3. 1901, Kokkola 19.3.1901, Alahärmän käräjäoikeuden pöytäkirja Hakolan ja Etelämäen tekemään tappoon liittyen.
[26] Järviluoman vanha kansakoulutoveri on kertonut, että Pohjalaisia-näytelmän on kirjoittanut Järviluoman kotiopettajana toiminut ”keuhkotautinen mies”. Todennäköisyyksiä laskelmalla voidaan osoittaa, että tämä ”keuhkotautinen mies” on hyvin luultavasti ollut juuri Kangas (ks. viite 1). Kotiopettajaksi kelpaavia keuhkotautisia ylioppilasmiehiä vaikutti Etelä-Pohjanmaalla vain joku harva. Kangas näyttää myös joulukuusta maaliskuun lopulle olleen vailla vakinaista virkaa, mihin saumaan kotiopettajan työ on hyvin sopinut. Järviluoman kotitalo Alavudella sijaitsi suoraan rautatieaseman vieressä matkalla Alahärmästä Kangasniemelle, jonne Kangas oli tuolloin muuttamassa. Vaikka Kankaan aika Joensuussa oli hyvin aktiivista (hän mm. perustamassa yhtä urheiluseuraa, vaikuttanut ja pitänyt puheita kahdessa muussakin yhdistyksessä elo-marraskuussa 1900), hän näyttää yllättäen poistuneen sieltä marraskuun loppupuolella 1900. Kangasta ei mainita Pohjois-Karjala lehden avustajana pääkirjoituksessa 1.12.1900. Kangas ei myöskään enää toiminut Joensuun Katajan puheenjohtajana 16.12.1900 (Pohjois-Karjala 17.12.1900), huolimatta siitä että oli tähän toimeen valittu aiemmin syksyllä. Kankaan poistuminen sattuu samaan ajankohtaan, jolloin Artturi Järviluoma oli aloittanut ylioppilasopintonsa Alavudella,Järviluoman oman ilmoituksen mukaan marraskuussa. On siis luultavaa, että Kangas vaihtoi työnsä toimittajan apulaisena, kotiopettajan työhön Alavudella marraskuun lopulla 1900. Motivaatiota työpaikan vaihtoon Kankaalla on hyvinkin ollut. Työ toimittajan apulaisena oli epäilemättä huonopalkkaista eikä täysin vastannut Kankaan ammattitaitoa (6.11. 1900 lähettämässään kirjeessä Santeri Alkiolle Esa Takala suunnitteli Kankaan työtehtäväksi muun muassa erilaisia postituksia). Lisäksi Pohjois-Karjala lehti suhtautui kriittisesti Kankaalle tärkeään työväenaatteeseen. Pääkirjoituksessa 3.12.1900 mainitaan työväen pyrinnöistä, että ”valistus ennen valtaa” ja ” ei oikeuksia ilman velvollisuuksia”. Vastaavasti Artturi Järviluoma on lähes välttämättä tarvinnut pitkää kotiopetusta selviytyäkseen vaativasta ylioppilaskokeesta. Hänellä oli käymättä lähes kaksi vuotta lukioluokkia, ja hän oli oppilaana ollut korkeintaan keskinkertainen. Lukio-opinnoista oli lisäksi kulunut jo muutama vuosi.  Erikoista on myös, että vaikka Järviluoma on tarvinnut pitkäaikaista kotiopetusta, hän on kertonut valmistautuneensa ylioppilaskokeisiin täysin omin päin. Järviluoman hyvää selviytymistä kokeesta pelkällä omalla valmistautumisella hämmästelivät jo hänen aikalaisensakin (Rantoja, Etelä-Pohjalaisia kirjailijoita, WSOY, 1935). Vaikeneminen kotiopetuksesta liittynee Kankaaseen ja Pohjalaisia näytelmään.
[27] Nuorisoseuran myöhästyneestä laivakuljetuksesta oli noussut kiista. Sen toisena osapuolena oli kauppias Ikonen, jonka kanssa Kangasta myöhemmin epäiltiin kutsuntalakon järjestämisestä (Mikkeli 10.8.1900). Kankaan työtä nuorisoseuran esimiehenä jatkanut lapualainen Tennberg näyttää 1901 muuttaneen pois Kangasniemeltä (Mikkeli 24.10.1900). Kangasniemen nuorisoseuralla oli muitakin ongelmia, muun muassa seurantalon rakentaminen oli keväällä keskeytynyt erinäisiin kiistoihin (Pyrkijä 1.9.1901).
[28] Jo Valdemar Rantoja korostaa Järviluoman pienoiselämänkerrassa 1930-luvulla, kuinka Järviluoma sai kokemuksensa näyttämötaiteen saralta Alavuden aikana vuonna 1901 tai tätä ennen (Eteläpohjalaisia kirjailijoita, WSOY, 1935).
[29] Sihvo, H, Pohjalaisten syntyperinteestä, Kotiseutu, 1972, s. 218–223.
[30] Toimittaja Antti Manninen  on epäillyt Pohjalaisten tekijäksi Alavuden nimismiestä Janne Myllykangasta. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa 1903–1908, ja hänen tiedetään pitäneen yhtä Ernst Niemen ja Jalo Lahdensuon kanssa (Jalo Lahdensuo oli Jalmari Lahdensuon veli, ja myös Järviluoman hyvä ystävä). Myllykankaan tekijyys on kuitenkin hyvin epätodennäköistä, vaikka hän olikin kiinnostunut näytelmistä. Evijärveläisellä Myllykankaalla ei tiettävästi ennen vuotta 1913 ollut siteitä Suur-Lapuan alueelle, eikä hänellä ole voinut olla edellytyksiä tuntea yksityiskohtaisesti Lapuan lain sisältöä. Myllykangas eli myös pitkään Pohjalaisten julkaisemisen jälkeen, eikä hän ole tiettävästi myöntänyt kirjoittaneensa näytelmää tai kiistellyt tekijänoikeuksista Järviluoman kanssa.
[31] Hannes Sihvo, Pohjalaisten syntyperinteestä, Kotiseutu, 1972, s. 218–223
[32] Pentti Paavolainen antama tieto Suomalaisen kirjallisuuden seuran tutkijaseminaarissa 4.10.2013. Alkuperäinen lähde on hänen äitinsä Ritva Paavolainen (o.s. Peltonen). Salli Peltonen on taas Ritva Paavolaisen äiti ja professori Jaakko Paavolaisen anoppi.
[33] Artturi Järviluomalle saapuneita kirjeitä. SKS:n arkisto.
[34] Vaillinaisen muistitiedon mukaan Järviluoma, Toivo Kuula ja Emil Ernst Niemi olisivat Kauhavalla kansanlaulujen keruumatkan yhteydessä tai välittömästi tämän jälkeen sijoittaneet löytyneitä lauluja ”johonkin näytelmään” (ks. viite 3).
[35] Tämän ajan näytelmissä oli yleistä, että siihen sijoitettiin kansanlauluja. Ensimmäisestä luonnoksesta päätellen Järviluoma näyttää poistaneen Härmäläisten lopusta yhden virsikatkelman.
[36] Laurila, K. S. Kirjalliselta taistelurintamalta. Helsinki 1945, s. 89–94.
[37]Tekijän nimen poisjättäminen on perusteltavissa sillä, ettei näytelmä olisi saanut esityslupaa niin helposti, mikäli se olisi tuntematon Järviluoma (Sihvo 1972). Miksi kuitenkin näytelmän nimikin oli pitänyt jättää pois? Kenties tällä on varauduttu siihen että jos näytelmä tunnistetaan, sen voidaan kertoa olevan Kankaan tekemä Härmäläisiä-näytelmä.
[38] Lehtinen E., Lapuan historia II, s. 791. Lapua 1984.
[39] Härmänkylän nuorisoseurantalon seinätaulu, Suomen Kansa 11.12.1902; Pohjalainen 2.4.1898.
[40] Antti Hillin antamat tiedot ovat Alahärmässä ja sen lähitienoilla käytössä ollutta suullista tiedonvälitysperinnettä, johon kuului välitetyn tiedon luotettavuus. Antti Hillin muisteluita Matti Holmasta (1817-1900) kirjassa Maria ja Matti Holman suku (Hillevi Tyni 2003, s. 16-17) voidaan pitää tarkkoina ja uskottavina.Antti Hilli oli lisäksi kiinnostunut kotiseututyöstä ja oli perustamassa mm. Alahärmän museota.
 [41]Jalo Lahdensuon ja Artturi Järviluoman kirjeenvaihtoa. Jalo Lahdensuon arkisto.
[42] Turun Lehti 21.10.1884.
[43] http://fi.wikipedia.org/wiki/Mauno_Rosendal
[44] Esa Eetu Takalan kirjeessä Santeri Alkiolle 6.11.1900 Takala kertoo, että Pohjois-Karjala lehden toimittamisessa hänellä on ollut serkkunsa, ylioppilas Anton Kangas apuna.
[45] Numminen, J., Nuorisoseuraliikkeen historia, osa 1. Edita Prima, Helsinki, 2011, s. 122.
[46] Erkki Lehtinen, Lapuan historia II, s. 103.
[47] Alahärmän kuntakokousten pöytäkirjat 1870-luvun lopulta.http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/alaharma/alaharma.htm
[48] Pohjalainen 28.7.1898
[49] Ylikangas, H., Tervasta teollisuuteen, Ylihärmän kehitys varhaisista ajoista nykypäiviin. Ylihärmä 1989, s. 329–334; Pohjalainen 14.6.1898, Pohjalainen 2.4. 1898.
[50] Heikki lukee Härmäläisissä/Pohjalaisissa otteita Henrik Rehnqvistin ”Viinan kauhistus” ja kirjasesta vuodelta 1835.
[51] Pyrkijä 15.10.1900, s. 32; Ylikangas, H., Tervasta teollisuuteen, Ylihärmän kehitys varhaisista ajoista nykypäiviin. Ylihärmä 1989, s. 329–334. Numminen, J., Nuorisoseuraliikkeen historia, osa 1. Edita Prima, Helsinki, 2011, s. 324–328.
[52] Alahärmän rippikirjat. (p. o. Internet, SSHY)
[53] Alanen, A., Santeri Alkio, WSOY 1976, s. 79.
[54] Sinnemäki, J., Heränneen kansan äitejä, Otava 1933, s. 116–139.
[55] Tyni Hillevi, Matti ja Maria Holman suku, Saarijärvi 2003, s. 21. Kankaan veli oli vuosina 1898–1901, näytelmän esitysyrityksen aikaan, Yhdysvalloissa etsimässä heidän isäänsä, joka oli kadonnut.
[56] Otava 2.9.1905.
[57] Hiski, Alahärmän syntyneet ja kuolleet 1800-luvun lopulta.
 [58] Pohjalaisten paikannimistä vain Hallakorpea ei ole löydettävissä Härmänkylästä tai sen lähettyviltä. Alueella on tosin joitain Halla-alkuisia paikannimiä. Muutaman kilometrin päässä Kankaan kotitilalta, Hakolan Tuomilähteeltä, tunnetaan Hallala-niminen viljelysmaa. Ylihärmän Kosolassa on sijainnut Hallaksi kutsuttu talo (Suomen nimiarkisto, kotimaisten kielten tutkimuskeskus). Hallakorpi saattaa myös olla muunnos Alahärmän Hautakorvesta, Hanhikorvesta tai Hangaskorvesta. Mahdollista on sekin, että ilmaus ”tehkää Hallakorpi pelloksi” on uudisraivausta koskeva kielikuva. Hallasoiden tai -korpien muuttamisesta maatalousmaaksi esiintyi kielikuvia tämän ajan lehdistössä. Juhani Ahon Lastuja III:ssa vuodelta 1896 kerrotaan haltijasta, jonka vaikutuksesta ”hyinen, hallainen suo” muutetaan pelloksi.
[59] Kojonen, Eero, Alahärmän historia II. Vaasa 2004, s. 768; http://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Holma
[60] Ensimmäisessä luonnoksessa Jussi lausuu: ”on niin nälkä että voisi syödä pieniä kiviä”. Tämä lienee Järviluoman muokkaus. Järviluoma on vaihtanut Pohjalaisten toiseen luonnokseen sananlaskun Lahdenkylän nälkäisistä susista, joka luultavammin on peräisin Kankaalta. Paikannimenä Lahdenkylä oli tosin Järviluomalle tuttu, sillä sellainen on Alavudellakin. Alavudella ei kuitenkaan juuri esiintynyt enää Järviluoman aikana susia kuten Kankaan nuoruudessa. Härmän Lahdenkylällä on myös, kuten tekstissä on mainittu, hirvien kulkureitti.
(60a) Koskimies Juho, Lapuan Pitäjään historia, 1908, s. 18; Aura 21.1.1886, sivu 4.  Mustalaiskysymys kiinnosti Kankaan lähipiiriä. Kankaan serkku Esa Eetu Takala tekee katsauksen Pietarsaaren kihlakunnan mustalaisasukkaisiin pro gradu työssään vuodelta 1897.
[61] Pohjalainen 28.11.1895
[62] Alanen, A.J., Santeri Alkio WSOY, Porvoo, 1976, s. 70–93.
[63] Kangas on lyseo- ja yliopistoaikanaan tutustunut laajasti muun muassa antiikin kirjallisuuteen. Härmäläisten kirjoittamisen aikoihin 1899 myös Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat olivat tulleet uudelleen ajankohtaisiksi. Kankaan johtamassa Kangasniemen nuorisoseurassa esitettiin ”Maaherra” maaliskuussa 1899 (Mikkelin Sanomat 1.4.1899).
[64] Heikki Ylikangas on esittänyt tähän viittaavia tulkintoja aiemmin: Mennyt meissä. Porvoo 1990, s. 217.   [1] Heikki Ylikangas on esittänyt tähän viittaavia tulkintoja aiemmin: Mennyt meissä. Porvoo 1990, s. 217.

 

Artikkeli on pääosin julkaistu Härmän Joulu 2013 -lehdessä. Sen jälkeen sitä on  täydennetty SKS:n tutkijaseminaarin (4.10.2013) käsittelyn jälkeen.

 

 

Mainokset
%d bloggers like this: