Minkälaista oli tehdä väitöskirja?

Lyhyesti vastattuna: pitkällista ja sekavaa. Ainakin silloin, kun uudet ajatukset joutuvat akateemisten kiistojen kohteiksi. Tätä selvittää esimerkinomaisesti  Reino Kallion julkaisema kirjallinen elämäkertateos

                              ELÄMÄN MITTAINEN VÄITÖS.

Kirja kertoo niistä monenlaisista kiistakysymyksistä, joita syntyi, ennen kuin uusi puukkojunkkariteoria ja  sosiaalisen syrjäytymisen käsite hyväksyttiin yleisesti.
Muistatko vielä, että syrjäytyminen on vasta kymmenkunta vuotta käytössä ollut termi?  Sanan poistamista julkisesta kielenkäytöstä vaadittiin vielä niinkin myöhään kuin vuonna 2012.  Sitten muutama sana vähän lisää teoksen sisällöstä.           
Käsite syrjäytyminen, joka muualla maailmassa tuli käyttöön asteittain jo 1960-lluvulta lähtien, ajankohtaistui Suomessa vasta 1980-luvulla. Silloin ilmestyneen väitöskirjani perusteella luotiin suomalainen määritelmä syrjäytymisestä (ks. Wikipedian hakusana syrjäytyminen, viite 3).
Puukkojunkkarit olivat ensimmäisiä syrjäytyneitä tai oikeastaan syrjäytettyjä. Siksi teos esittää puukkojunkkariteorian lisäksi käsitteet pitäjänlaki ja pitäjäkuri. Ne liittyvät osana oltermannilaitoksen toimintaan. Teoksessa on selvitetty oman aikansa ”kännykän” eli oltermanninsauvan tarina. Oltermanni-juuston syntytaustakin saa lisävalaisua.
Pitäjänlaeista kuuluisin Lapuan laki (1843) paljasti yli sata vuotta kiistellyn kansannäytelmän Pohjalaisia todellisen kirjoittajan. Teoksessa esitetään yksityiskohtaisesti, miksi näytelmä on kahden tekijän aikaansannos.
Kovakantisen ja 167-sivuisen teoksen hinta on vain 20 euroa + lähetyskulut. Ilmoita nimesi, postiosoitteesi ja puhelinnumerosi. Tilaus alla olevalla sähköpostilla:
                                        reino.kallio@phnet.fi
JK. Kirjaan, joka on kirjoitettu tekijän syntymäpäivän kunniaksi, tulee automaattisesti merkkipäivän kiitossigneeraus, ellet pyydä erikseen vain pelkkää signeerausta tai kiellä sitä kokonaan.
Reino Kallio

       

Mainokset
%d bloggers like this: