Kansannäytelmään Pohjalaisia liittyy mysteeri

Keväällä 2014 tulee kuluneeksi sata vuotta merkittävästä kulttuuritapahtumasta Lapualla. Tällöin siellä esitettiin ensi kerran alavutelaislähtöisen lehtimiehen Artturi Järviluoman (1879–1942) julkaisema kansannäytelmä Pohjalaisia.
Järviluoma oli jo varhain ollut kiinnostunut sekä näyttelemisestä että kuorolaulusta ja johti muun muassa Alavuden soittokuntaa. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa matematiikkaa ja lakitiedettä 1900-luvun alkuvuosina, mutta ei ollut koskaan valmistunut. Järviluoma kuului sekä Suomen sanomalehtimiesliiton että näytelmäkirjailijaliiton perustajäseniin.
Kansallisteatterissa Pohjalaisten ensiesitys toteutettiin lapualaisen Jalmari Lahdensuon ohjaamana vuoden 1914 lokakuussa. Leevi Madetoja sävelsi näytelmästä oopperan ja lisäksi siitä on tehty kaksi elokuvaversiota. Pohjalaisia on käännetty usealle eri kielelle. Teos, joka tulkitsee pohjalaista mentaliteettia ja vapaudenrakkautta, kuuluu näytelmäkirjallisuutemme merkkiteoksiin.
Pohjalaisia kuvaa eteläpohjalaista kansanelämää ja väestön taistelua byrokraattista sekä osin väkivaltaista virkavaltaa vastaan. Kolminäytöksisen kansannäytelmän tapahtumien ilmoitetaan ajoittuvan noin vuoteen 1850, jolloin Etelä-Pohjanmaa eli keskellä kiivainta puukkojunkkarikautta.
Teos on kirjoitettu niin todellisuudentuntuisesti, että sen lähtökohtana täytyy olla koettua elämää ja todellisia ihmiskohtaloita. Siksi on useasti pohdittu, mistä näytelmän aihe on saatu. Samoin on syntynyt kiistaa kirjoittajasta, sillä jo vanhastaan on epäilty, ettei Järviluomalla olisi ollut mahdollisuuksia näin korkealaatuisen teoksen luomiseen
Näytelmän todelliseksi kirjoittajaksi on äidinkielen lehtori ja dramaturgi Ritva Pipinen nostanut lähinnä muistitiedon perusteella nuorena keuhkotautiin kuolleen kansakoulunopettajan Anton Kankaan, alkuperäiseltä sukunimeltään Kankaanpää, sekä tapahtumapaikaksi Härmänkylän ja sen lähitienoon. Kirjoittajan ja tapahtumien varmentamiseksi on tärkeää analysoida näytelmän sisältöä ja etsiä siihen vaikuttaneita yhteyksiä.
Lapuan laki näytelmän yhteiskunnallisena kehyksenä
Pohjalaisia-näytelmää on vanhastaan pidetty yleiseteläpohjalaisena. Tekstin tarkemman analyysin perusteella näytelmän tapahtumamiljöö on kuitenkin ratkaistavissa. Jo herastuomarin sanat: ”Nämä ihmiset ovat kuin joki tuossa, joka tyynenä ja rauhallisena virtaa omaa uraansa, kunnes se syystä tai toisesta rupeaa tulvimahan” (s. 167) todistavat, että tapahtumapaikkana on ollut jokin tulville altis jokivarsiyhteisö.
Näytelmän päähenkilöihin kuuluva Harri paljastaa välillisesti kahdessakin kohden sen suurpitäjän nimen, johon tapahtumat sijoittuvat. Nämä repliikit ovat: ”Kyllähän se järjestys parempi olla saisi. Mutta sitä vartenhan pitäjän hallitussääntö onkin määrännyt erityiset järjestysmiehet” (s. 51) sekä: ”Teille on kai turha sanoa, että laki ja pitäjän hallitussääntö kieltävät sellaisen” (nauriiden varastamisen, s. 109). Hallitussääntö- niminen järjestyssääntö oli voimassa ainoastaan Suur-Lapualla, joten kyseessä on kansanomaiselta nimeltään kuuluisa Lapuan laki. Se oli säädetty 1843 paitsi emäpitäjää myös Nurmon, Kauhavan, Ala- ja Ylihärmän kappeleita varten.
Lapuan laki

Lapuan lain nimiölehti

Pohjalaisia-draamassa näkyy muitakin Suur-Lapuan puukkojunkkarikaudelle ominaisia piirteitä. Koljolan puheenvuoro: ”Parhaitten talojenkin pojat pitävät kunnianansa varastaa lampahia toisten navetoista, ottaa omin lupinsa toisten hevosia ja ajaa niitä näännyksiin” (s. 51) kuvaa erityisesti Härmän seudun oloja.
Toisten hevosten luvattomista laitumilta otoista, jotka alkoivat viimeistään 1800-luvun alussa Ylihärmästä, Lapuan laki määräsi viiden ruplan sakon. Tästä syystä kihlakunnanoikeus jakeli 50 vuoden aikana runsaat 200 käräjäsakkoa. Varakkaasta alahärmäläisestä talollisesta Antti Isotalosta on taas säilynyt perimätieto, että hän saattoi häjyjen kyläkierrolla kyllä varastaa lampaita, mutta korvasi ne jo seuraavana päivänä vahinkoa kärsineelle.
Lapualla ja sen kappeleissa vallitsi kesäisin kymmeneltä alkanut öinen ulkonaliikkumiskielto, mikä sekin näkyy näytelmän tekstissä. Niinpä Harrin suuhun asetetaan sanat: ”Siihen (purpurin soitto) saakin loppua tältä päivältä, että ehditte kymmeneksi kotihinne, niinkuin pitäjän laki määrää” (s. 51). Hallitussäännön 7. pykälä sääti suurpitäjään öisen ulkonaliikkumiskiellon, joka talvisin alkoi tuntia aikaisemmin kuin kesällä. Sen rikkomisesta sai kahden ruplan sakon. Niitä käräjätuomioiden perusteella langetettiin pitäjäläisille 432 kappaletta.
Kun näytelmän asiasisällön yksityiskohdat osoittavat kuvattujen tapahtumien sijoittuvan johonkin Suur-Lapuan jokivarsiyhteisöön, sopii esitetty Härmänkylä siksi kohteeksi, josta draaman juonen voi otaksua kumpuavan. Kyseessä on sama kylä, josta on lähtöisin yleisesti tunnettu kansanlaulu: ”Minä olen Härmän Kankaanpäästä, pikkuunen ja häjy…” sekä sen kohde, vuonna 1849 syntynyt Juha Erkinpoika Kankaanpää. Tässä pihapiirissä varttui aikuiseksi myös Anton Kangas, kirkkoväärtin poika.
7.pykälä

Hallitussäännön 7. pykälä

Järviluomalle vierasta ainesta
Pohjalaisia-näytelmässä on useita sellaisia elementtejä, jotka eivät liity Järviluoman omaan lapsuus- ja nuoruusajan elinympäristöön Alavudella. Tällaisia ovat muun muassa keväiset jokivarsitulvat, sillä niitä ei liiemmälti esiinny Lapuanjoen yläjuoksulla sijaitsevassa pitäjässä.
Kun Lapuan hallitussääntö ei koskenut Alavutta, sen käräjillä ei myöskään rangaistu ketään yöjuoksusta taikka ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta eikä siellä yleisesti tuomittu hevosten luvattomista laitumelta otoista. Häjyilykään ei Alavudella saavuttanut sellaisia mittasuhteita kuin Lapuanjoen alajuoksulla, vaikka henkirikollisuus tässäkin pitäjässä oli maan keskitasoa korkeampaa. Silti Lapuan tavoin Alavudellakin olivat voimassa nuorisoa varten säädetyt järjestyssäännöt, mutta ne käsittelivät pääasiassa vain häiden ja tanssien viettoa, joista taas Pohjalaisissa puhutaan vain ohimennen.
Koska Pohjalaisten aineisto ei näytä olevan Järviluoman omasta elinpiiristä, on tärkeää selvittää hänen yhteytensä Suur-Lapuaan. Näistä ei jälkimaailma tiedä muuta kuin sen, että kirjailija oli Etelä-Pohjanmaan suomalaisen kotiseutuyhdistyksen toimeksiannosta ollut mukana kesällä 1907 keräämässä yhdessä Toivo Kuulan ja E.E. Niemen kanssa kansanlauluja Kauhavan Ylikylästä. Tältä retkeltä niitä saatiin kokoon yli 140, joista Kuula merkitsi muistiin sävelmät ja Järviluoma sanat.
Olisiko Järviluoma tällaisella lyhyellä kotiseuturetkellä onnistunut keräämään sen näytelmän tekstiaineiston, jonka ympärille Pohjalaisia-draama kietoutuu? Teoriassa tämä on tietysti mahdollista, mutta tuskin käytännössä, sillä keräyksen kohteena olivat nimenomaan vain kansanlaulut. Voisi lisäksi otaksua, että näytelmän aineiston keruusta olisi jäänyt joitakin kirjallisia mainintoja lähteisiin, jos sitä olisi koottu.
Erikoista on myös se, että Järviluoma on jättänyt kokonaan selvittämättä, mistä ja miten hän on asiasisällön näytelmäänsä hankkinut. Itse näytelmän hän kirjoitti oman ilmoituksensa mukaan parissa kuukaudessa vuoden 1913 aikana. Päinvastoin kuin varsinaisen tekstin osalta kirjailija on melko laveasti kertonut kansanlaulujen keruusta ja niiden merkityksestä näytelmälle.
Jos Järviluoma olisi Kauhavalla ollessaan valmistellut Pohjalaisia-näytelmää, hänen olisi joka tapauksessa täytynyt hyvin syvällisesti perehtyä Lapuanjokilaakson historian lähteisiin. Esimerkiksi Lapuan laki ei enää 1907 ollut ajankohtainen, sillä hallitussäännön perusteella määrätyt tuomiot olivat jo parikymmentä vuotta aikaisemmin jääneet pois käytöstä. Samoin oli alkuperäinen puukkojunkkariuskin siirtynyt valtaosin taka-alalle. Vierailun lyhytaikaisuuden takia tämä vaihtoehto ei tunnu uskottavalta.
Jäljelle jää vielä se mahdollisuus, että Järviluoma olisi tavalla tai toisella saanut haltuunsa Anton Kankaanpään Härmäläisiä-näytelmän käsikirjoituksen. Varmaa tietoa tästä ei ole, mutta yhden tilaisuuden tähän tarjosi tulevaa kirjailijaa vuosisadan vaihteessa opettanut kotiopettaja, joka muistitiedon mukaan oli ollut ”keuhkotautinen mies”.
Kotiopettaja voi hyvinkin olla juuri Kankaanpää, sillä heitä molempia yhdisti sama koulutausta Vaasassa eikä kotiopettajiksi kelpaavia ylioppilaita ollut tähän aikaan kovin paljon. Koska Antonin käsikirjoitusta ei mahdollisesti ollut koskaan esitetty julkisesti, hän ehkä tunsi sen vähäarvoiseksi. Siksi hän saattoi olla valmis myös vähällä siitä luopumaan. Epävarmuus esittämisestä johtuu osin siitä, että Onnelan nuorisoseura, jossa Härmäläisiä olisi luultavasti näytelty, on arkistoineen tuhoutunut tulipalossa.
Alahärmässä näyteltiin Pohjalaisia vuonna 1981 Kalevi Haapojan ja Anne Louhirannan johdolla.

Alahärmässä näyteltiin Pohjalaisia vuonna 1981 Kalevi Haapojan ja Anne Louhirannan johdolla.

Puukkojunkkariaihe ei myöskään 1800- ja 1900-luvun taitteessa enää kiinnostanut härmäläisyleisöä sen takia, että aika oli ohittanut häjyilyihanteet. Ajan henkeä kuvannee sekin, ettei laihialaisen Santeri Alkion vuonna 1894 julkaisema, ja myöhemmin kuuluisaksi tullut Puukkojunkkarit-romaani ollut ilmestymisensä jälkeen menestynyt kovinkaan hyvin.
Vaillinaisen muistitiedon mukaan osakuntatoverit Toivo Kuula ja E.E. Niemi olisivat Kauhavalla Niemen kotona joko vuoden 1907 keruumatkalla tai vähän myöhemmin kannustaneet Järviluomaa kirjoitustyössä siten, että he olisivat yhdessä kirjoittaneet näytelmää ja sijoitelleet sen tekstiin kerättyjä kansanlauluja. Tämän mukaan Järviluomalla olisi siis pian Kankaanpään kuoleman jälkeen ollut hallussaan jonkinlainen näytelmän käsikirjoitus tai luonnos siitä. Minkälainen käsikirjoitus tai luonnos? Siitä ei ole tarkempaa tietoa.
Mikä puoltaa Anton Kangasta kirjoittajaksi?
Kun Pohjalaisia näyteltiin Lapualla ensi kerran 1914, sitä oli seuraamassa alahärmäläinen tunnettu jääkärivärväri ja kunnallinen luottamusmies Antti Hilli (1888–1970). Hän oli esityksestä kotiin palattuaan hämmentyneenä todennut, että kyseessähän oli Anton Kankaanpään näytelmä Härmäläisiä. Tämä käsitys pysyi Ritva Pipisen mukaan pitkään yleisenä totuutena Alahärmässä. Härmäläisiä-teoksen alkuperäinen käsikirjoitus, joka lienee valmistunut viimeistään 1800- ja 1900-luvun vaihteessa, ei ole tallessa, joten sen vertailu Pohjalaisiin ei ole mahdollista.
Kumpi on siis näytelmän todellinen kirjoittaja, Järviluoma vai Kangas? Tämän pohtimiseksi on ensin kerrottava muutama sana Anton Kankaanpäästä (1867–1904), joka oli Härmänkylässä syntynyt talollisenpoika. Hän suoritti oppikoulun viisi alinta luokkaa Vaasan suomalaisessa lyseossa, mutta valmistui ylioppilaaksi Oulun lyseosta ja jatkoi sen jälkeen opintojaan Helsingin yliopistossa. Niiden keskeydyttyn hän matkusteli Euroopassa ja kävi muun muassa Englannissa, mutta sairastui keuhkotautiin. Anton, joka oli lyhentänyt sukunimensä Kankaaksi, muutti lopulta Kangasniemelle, missä toimi kansakoulunopettajana. Siellä hän perusti perheen, mutta kuoli nuorena.
Antonin lapsuutta ja nuoruutta varjostivat alusta alkaen puukkojunkkariajan järkyttävät tapahtumat, joista kiiri kuulumisia myös alaikäisten korviin. Antonin kirjallinen alkuinspiraationsa saattoikin syntyä jo yhdeksänvuotiaana Alahärmässä tapahtuneen traagisen surmatyön takia. Vuonna 1876 Jussi Porre -niminen nuorukainen, jonka kotitalo sijaitsi lähellä Kankaanpäätä, puukotti hengiltä yhdessä Juho Laiturin ja Juha Kumpulan kanssa tunnetun häjyn Kustaa Isotalon eli Mänty-Hissan.
Tehty balladi kuvaa surmatekoa elävästi: “Kaharella Jussilla helapääpuukkoo ja Färjärin Jussilla airas, Kangas-Matin vainiollen aukes se Mänty-Hissan taivas.” Ennen kuolemaansa Mänty-Hissan kerrotaan rehennelleen: ”Kymmenen (miestä) saa tulla, viis saa lyödä puukolla ja toiset viisi puulla!” Uhoaminen osoittautui selväksi liioitteluksi, sillä Kustaa-renki pääsi hengestään jo kolmen miehen voimin.
Pitkällisen oikeuskäsittelyn jälkeen senaatin oikeusosasto vahvisti Porrelle yhdeksän vuoden kuritushuonetuomion, mutta vankilaoloihin sopeutumattomana hän pääsi lopulta omasta anomuksestaan Siperiaan, missä toimi menestyksellisesti maatalon isäntänä. Kuten tunnettua oli Pohjalaisia-näytelmässä Siperian matkan määrä koitua yllättäen myös Antti Hangan kohtaloksi, mikä johti hänen pakoyritykseensä.
Kun muistitiedon mukaan Jussi Porrea vietiin Härmän käräjille, hän karkasi Kotoluhdassa vanginkuljettajalta metsään “hilut kintuissaan”. Yötä myöten Jussi palasi kotiinsa, missä isä oli häntä vastassa. Isä sanottua, että miehen pitää vastata teoistaan, Jussi antautui viranomaisille. Myös kihlakunnanoikeuden pöytäkirja (13.10.1876) puhuu päätöksessään Porren pakenemisesta, vaikka ei tarkemmin kerro sen yksityiskohtia.
Kuva käräjäpöytäkirjasta, josta ilmenee Jussi Porren pakoyritys. Valok. Sanni Myllykoski.

Kuva käräjäpöytäkirjasta, josta ilmenee Jussi Porren pakoyritys. Valok. Sanni Myllykoski.

Koska oikeuden päätöksessä karkaamiseen puututtiin vain ohimennen, siitä on välillisesti pääteltävissä, että pakomatka oli jotenkin keskeytynyt. Edellä kuvattu muistitieto tapahtumien kulusta vaikuttaa siten luotettavalta. Karkauskertomuksen perusteella Ritva Pipinen onkin määritellyt tapon Jussi Porren osalta identtiseksi Pohjalaisten Antti Hangan tapaukseen, koska Hankakin pakeni vanginkuljettajalta, mutta antautui lopulta vapaaehtoisesti.
Mielenkiintoinen on myös Ritva Pipisen analyysi Järviluoman Pohjalaisia-näytelmästä. Hänen mukaansa tämä kansannäytelmä poikkeaa sekä tyyliltään että rakenteeltaan Järviluoman muista teoksista. Tästä Pipinen on päätellyt, että näytelmän on kirjoittanut joku muu kuin Järviluoma, koska kirjoittaja on tuntenut tarkoin Härmänkylän oloja.
Pohjalaisia päättyy dramaattisesti nimismiehen tappoon. Juuri tällainen tapaus sattui vuonna 1880 Hakolan kylässä, jossa varanimismies Otto Chorin sai surmansa. Hän oli ainoa eteläpohjalainen nimismies, joka tapettiin puukkojunkkarikaudella. Surma tapahtui muutaman kilometrin päässä silloin 13-vuotiaan Anton Kankaanpään kotitalosta.
Pohjalaisia-näytelmä luonnehtii nimismiestä seuraavasti: vallesmanni on noin 40-vuotias, hänellä on sotilaan ryhti, hän on tarmokas, mutta samalla ilkeän näköinen, joka ruoska oikeassa kädessä astuu korskeana keskilattialle. Kuvaus sopii hyvin Otto Choriniin, joka oli entinen vääpeli, juovuspäissään riitaisa ja oikullinen sekä kuollessaan 45-vuotias. Tarmokaskin hän oli, sillä hän oli pannut ostamansa tilan esimerkilliseen kuntoon ja oli lisäksi innokas karjanjalostuksen ja raviurheilun uranuurtaja.
Hufvudstadsbladetin munsalalaisen kirjeenvaihtajan mukaan renki oli viettänyt vapaamaanantaita, mikä oli vastoin Lapuan hallitussääntöä (9.§). Tämän takia Chorin oli ryhtynyt antamaan rengilleen laillista kotikuritusta eli käytännössä ruoskaa, jolloin tämä oli hyökännyt isäntänsä kimppuun ja puukottanut hänet hengiltä. Kirjoittaja näki nimismiehen itse antaneen kiivautensa takia syyn teolle. Tämä todellinen tapaus siirtyi sellaisenaan Pohjalaisia-näytelmään, sillä myös nimismiehen ruoskan tulistuttama Harrin Jussi puukotti Chorinin rengin tavoin vallesmannin kuoliaaksi.
Jos Chorinin kuvaus on sopusoinnussa paikalliseen historiakuvaan, niin samaa voi sanoa sekä herännäisyyden leviämisestä että sen vastavoimista, mikä näkyy Harrin ja Koljolan välisistä keskusteluista. Siinä körttiläisyyttä sekä sen suhdetta härmäläiseen esivaltaan ja samoin väkivaltaan on käsitelty niin omakohtaisesti ja realistisesti, että niiden kuvaaminen edellyttäisi kirjoittajalta oikeastaan paikallista läsnäoloa ja henkilökohtaista kokemusta.
Körttiläinen herätysliike ulottui Kankaanpään lähettyville Ala- ja Ylihärmän rajalle. Harrin ja Koljolan keskinäiset keskustelut kuvastivat sitä jännitettä, mitä uuden herätysliikkeen eteneminen aiheutti. Sittemmin 1870- ja 1880-luvun vaihteesta alkaen Alahärmän puolelle levisi voimakas evankelinen liike, mikä synnytti näiden kahden herätysliikkeen välille kilpailua. Sitä oli Ritva Pipisen mukaan nähtävissä vielä 1970-luvulla.
Kun Kankaanpään seutu jäi herännäisyyden ulkopuolelle, oli kirjoittajalla edellytyksiä käsitellä oman aikansa näkökulmasta sekä körttiläisyyden valo- että varjopuolia. Körttiläisten ihanteet näkyivät kirkkaimmin Maija Harrin henkilökuvassa, kun taas Hilapielen Hetan hahmossa esiintyi enemmän myös heidän kielteisiä ominaisuuksiaan. Koska heränneet suhtautuivat näihin aikoihin hyvin torjuvasti kaikkiin ”maallisiin” huvituksiin kuten tansseihin, Erkki Harri järjesti kotonaan sellaiset vain todistaakseen, ettei ollut körtti. Tällä teollaan hän halusi osoittaa arvostuksen puutetta uutta herätysliikettä kohtaan.
Lähes kaikki Pohjalaisten henkilö- ja paikannimet, vaikka niitä esiintyy muuallakin, voidaan tavalla tai toisella liittää Alahärmään tai sen lähettyville. Lisäksi on otettava huomioon, että painetussa tekstissä on – joko mahdollisen tunnistamisen estämiseksi tai nimien vierauden takia – vaihdettu toisiksi neljä ensimmäisessä käsikirjoitusversiossa mainittua henkilöhahmoa. Vaihdettuja sukunimiä ovat Karri, Mäki-Luoma, Holma, Luoma sekä etunimistä palveluspiika Sanna. Käsikirjoituksen ensimmäisessä versiossa edellä mainuttujen alkuperäiset nimet, joita on yhteensä kymmeniä,  on yliviivattu ja päälle kirjoitettu uusi nimi.
Harrista ja hänen perhekunnastaan käytettiin aluksi sukunimeä Karri, joka tarkoitti alun perin vanhaa kantataloa (Skarr) Kortesjärven Ylikylässä. Etelä-Pohjanmaalla Karreja asui ainoastaan Kortesjärvellä ja ajoittain kummassakin Härmässä. Sukunimi oli siten Kortesjärven ja Härmien asukkaille vanhastaan yleisesti tunnettu, mutta muille eteläpohjalaisille vieras.
Maija Mäkiluoman hautamuistomerkki Alahärmän hautausmaalla. Maijasta Anton Kangas sai luultavasti näytelmäänsä roolihahmon Mäkiluoman muori, jonka Artturi Järviluoma muutti Pohjalaisissa Hilapielen Hetaksi. Valok. Raimo Louhiranta.

Maija Mäkiluoman hautamuistomerkki Alahärmän hautausmaalla. Maijasta Anton Kangas sai luultavasti näytelmäänsä roolihahmon Mäkiluoman muori, jonka Artturi Järviluoma muutti Pohjalaisissa Hilapielen Hetaksi. Valok. Raimo Louhiranta.

Körttiuskovainen Mäki-Luoman muori on muutettu tekaistuksi Hilapielen Hetaksi (Hessaksi). Mäki-Luoma oli sukunimenä uusi ja hyvin harvinainen, mutta Alahärmän hautausmaalla on silti Maija Mäkiluoman (1843–1921) hautapatsas. Vainaja oli tosin asunut Vöyrillä, mutta hänellä ja hänen perheellään oli suomenkielisinä ollut kiinteä seurakuntayhteys Alahärmään.
Karjanmaan Köystin alkuperäinen nimi oli Holman Köysti. Holma oli tähän aikaan verrattain harvinainen sukunimi Kauhavalla, mutta tavallinen Alahärmässä kuten myös Luoma, jota käytettiin aluksi Niemen suutarista. Palveluspiika Sannan nimestä tehtiin Liisa. Osa vaihdetuista sukunimistä on mahdollisesti saatu Kauhavan kotiseuturetken tuloksena: Karjanlahti ja Niemi olivat yleisiä nimiä Kauhavalla, ja samoin Harri tunnettiin siellä 1800-luvun puolivälistä alkaen. Nurmossa, josta Artturin isä oli kotoisin, tunnettiin paikannimi Karjanmaa. Nurmon ja Lapuan rajalla sijaitsi myös Järviluoma-niminen paikka, mikä mahdollisesti vaikutti Jernström-mimen suomennokseen.
Härmän Lahdenkylään sopii hyvin näytelmän sanonta Lahdenkylän nälkäiset sudet. Härmän Mattilasta saattaa juontua ilmaus Mattilan Herkko jalkapuussa. Samoin on Talapakan Nikolai yhdistettävissä Tallback-nimisiin asukkaisiin. Lisäksi Alahärmän Kumpulassa lähellä Kankaanpäätä oli Ritva Pipisen mukaan ainakin yksi talollinen, joka talonsa juotuaan oli joutunut koturiksi toisten nurkkiin, kuten oli käynyt näytelmän Saltulle.
Nuoren talollisen ja vangin Antti Hangan harvinainen sukunimi voi olla lyhenne härmäläisestä Hankaniemen torpasta ja vanginkuljettaja Koljolan erikoinen nimi muunnos joko Kojolan, Kojosen tai Kosolan taloista. Mainittakoon lisäksi, että kauhavalainen Jussi Iisakinpoika Kosola hoiti noihin aikoihin vanginkuljettajan tehtäviä Kauhavan alueella. Härmän Vainionpään torppaan on mahdollista liittää Harrin kehotus Jussille: ”Saat lähteä kylvämähän Vainionpään sarat” (s. 145). Näytelmässä mainitut Takaluoman nevat sijaitsivat puolestaan Lapuan Alajoella, missä aikanaan oli myös härmäläisiä luhtia.
Yleisarvio Pohjalaisia-draaman kirjoittajista
Kaiken kaikkiaan Pohjalaisia-näytelmän juonella on sekä konkreettisia että perimätietoon yhtäläisyyksiä ja yhtymäkohtia Härmänkylään ja sen lähiympäristöön niin runsaasti, ettei kyseessä voi olla sattuma. Lisäksi näytelmän yhteiskunnallinen kehys (Lapuan laki) sekä monet tapahtumat vastaavat tämän kylän historiallista todellisuutta siksi tarkasti ja yksityiskohtaisesti, että niiden kerronta edellyttäisi suorastaan oleskelua paikkakunnalla tai ainakin sen menneisyyden läpikotaista tuntemusta. Alahärmään ja sen lähiympäristöön on myös palautettavissa käytännöllisesti katsoen kaikki Pohjalaisten tunnistettavat henkilö- ja paikannimet.
Kun Artturi Järviluoman yhteyksistä Härmänkylään ei ole säilynyt mitään tietoa ja kun ottaa huomioon hänen heikot mahdollisuutensa ylipäätään perehtyä Suur-Lapuan muutaman vuosikymmenen takaiseen paikallishistoriaan – Kauhavan kotiseuturetkikin oli vain lyhytkestoinen – on ilmeistä, ettei Artturi Järviluomalla ole voinut olla edellytyksiä kirjoittaa Pohjalaisia-näytelmän tekstiosuutta. Kun Järviluoman elin- ja kokemuspiirille vieraat elementit ovat lisäksi siroteltuina eri puolilla teosta, on tästä pääteltävissä, että Pohjalaisten teksti ja asiasisältö perustuvat, vaikkakaan sitä ei voi eksaktisti mitata, keskeisiltä osiltaan Anton Kankaan hävinneeseen tai hävitettyyn käsikirjoitukseen.
Vaikka Kankaan käsikirjoituksen vaiheista ei ole säilynyt kirjallisia lähteitä, voi aiheellisesti kysyä, mistä muualtakaan alavutelaisperäinen ja pääosin Helsingissä asunut kirjailija olisi saanut hänelle henkilökohtaisesti vierasta, mutta kuitenkin yksityiskohdiltaan tarkkaa historia- ja muistitietoa hänelle tuntemattomasta Härmänkylästä, ellei hän olisi voinut käyttää teoksensa perustana sieltä kotoisin ollutta ja seudun tapahtumista näytelmän kirjoittanutta henkilöä.
Täydennystä Pohjalaisia-näytelmän mysteeriin tuo lisäksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkisto. Siellä on säilynyt Pohjalaisia-näytelmästä kaksi Järviluoman käsin kirjoittamaa versiota – näistä myöhäisempi on hiukan keskeneräinen – sekä kolmantena konekirjoitettu kappale. Kaksi vanhinta versiota on kirjoitettu kahteen paksuun mustakantiseen vihkoon ja ne molemmat on tehty samalla käsialalla. Ensimmäinen luonnos oli vihkoon tehdyn merkinnän mukaan aloitettu 20.–25. 10. 1913.
Jo ensimmäinen versio on niin täydellinen ja yksityiskohdiltaan loppuun saakka hiottu ja jäsennelty, että se olisi ollut lähes sellaisenaan painovalmis. Pitkää tekstiä on ainoastaan jonkin verran stilisoitu, joitakin kohtia ylipyyhitty – eniten toisen näytöksen alusta – sekä tehty muitakin vähäisiä muutoksia tai lisäyksiä. Lisäksi on osa alun perin kirjakielisiä vuorosanoja muokattu Etelä-Pohjanmaan (Alavuden) murteelle. Myös näytelmän keskeinen loppukohtaus on suurin piirtein säilynyt ennallaan. Siitä Järviluoma on poistanut vain joitakin toisarvoisia repliikkejä.
Tähän asetelmaan sopii hyvin, että ensimmäinen versio olisi ollut Anton Kankaan Härmäläisiä-näytelmän kirjakielinen käsikirjoitus, joka oli vain vähäisin muutoksin saanut uuden kirjoittajan. Samoin voi arvioida, että kolmen tekstiversion pelkkä tekninen kirjoittaminen on vienyt tekijältään aikaa kuukauden parin verran eli suunnilleen sen ajan, jonka kirjailija ilmoittaa käyttäneensä käsikirjoituksen valmistamiseen.
Vaikka aihetodisteiden nojalla onkin arvioitavissa, että Pohjalaisia-draaman sisältö perustuu olennaisilta osiltaan Anton Kankaan näytelmän käsikirjoitukseen, niin teoksen kansanlaulut ovat sitä vastoin kotiseutuyhdistyksen keruumatkalta koottuja. Niitä kirjailija sisällytti näytelmään kymmenen, joista suurin osa on saatu laulujen keruukunnasta Kauhavalta.
Kokonaisuudessaan Artturi Järviluoman osuus Pohjalaisia-näytelmän kirjoitustyössä näyttää edellä olevan perusteella jäävän ainoastaan valmiin käsikirjoituksen viimeistelyyn, kirjakielisen tekstin saattamiseen murreasuiseksi, kansanlaulujen sijoittamiseen tekstiin sekä teoksen julkaisemiseen. Bibliografisesti teos voitaisiin siten luetteloida seuraavasti: Anton Kangas – Artturi Järviluoma, Pohjalaisia.
Lähteet
Backman, Lars-Otto, Brott mot annans liv i Sydösterbotten under 1800-talet II:B. Vasa 1984.
Hallitus Sääntö ja Kylän Asetus, Lapuan Pitäjäsä, laitetut wuonna 1843. Vaasa 1844.
Järviluoma, Artturi, Pohjalaisia (14. painos). Porvoo 1978.
Korrespondens från Österbotten. Hufvudstadsbladet 29.10.1880. Internet.
Kallio, Reino, Häiriköintiä ja henkirikoksia. Eteläpohjalaisnuoret paikallisen kurinpidon kohteena
sääty-yhteiskunnan aikana. Helsinki 2009.
Kallio, Reino, Pohjalaisia-oopperan taustalla soi Lapuan laki. Etelä-Suomen Sanomat 22.3. 2009.
Kallio, Reino, Pohjalaisia oopperassa huokuu ”Lapuan lain” henki. Pohjalainen 29.3. 2009.
Kallio, Reino, Uuden sivistyksen nousu. Etelä-Pohjanmaan historia V. Vaasa 1988.
Kallio, Timo, Anton Kangas – Pohjalaisia-näytelmän pääkirjoittaja. Eteläpohjalaiset Juuret n:o 1 / 2013.
Kallio, Timo, Anton Kangas – Pohjalaisten pääkirjoittaja. https://historiatieto.wordpress.com/anton-kangas-pohjalaisten-paakirjoittaja/
Kojonen, Eero, Alahärmän historia II. Vaasa 2004.
Kolehmainen, Ilkka ja Westerholm, Simo, Kauhavan kansanmusiikki. Kauhavan historia II.Saarijärvi 1998.
Laurila, K.S., Kirjalliselta taistelurintamalta. Helsinki 1945.
Myllykoski, Sanni, Alahärmä, Jussi Porren tarina karkaamisesta, valokuvasarja kihlakunnanoikeuden
päätöksestä 13.10. 1876 (§ 33) VMA:ssa, tietoja Otto Chorinista, muistitietoa Anton
Kankaanpään käsikirjoituksesta. Sähköpostiviestejä 2012.
Oulun lyseo 1883-1933. Oulu 1933.
Pipinen, Ritva, Anttonin haamu Artturin ovella. Sanomalehti Vaasa 27.6. 1981.
Pipinen, Ritva, ”Pohjalaisia” Kankhanpään Antonin ”Härmäläisiä”. Härmän Joulu 2007.
Pohjalaisia-draamalle löytyi uusi kirjoittaja. Lapuan Sanomat 13.12. 2012.
Pohjalaisia (näytelmä). Wikipedia. Google.
Puukkojunkkarit. http://fi.wikipedia.org/wiki/Puukkojunkkarit_(kirja). Google.
Puukkolaulut, Mänty-Hissa. http://www.puukko.biz/apps/blog/show/3228931 Google.
Syrjänen, Tommi, Mänty-Hissan tappo. Härmän Joulu 2012.
Tyni, Hillevi, Alahärmä, Anton sekä Juha Kankaanpään sukuselvitykset, muistietoa Pohjalaisten
käsikirjoituksen valmistelusta (1907), alahärmäläisten suku- ja henkilönimien selvittäminen.
Sähköpostiviestejä 2012.
Vaasan lyseo 1880-1980. Vaasa 1980.
Ylikangas, Heikki, Härmän häjyt ja Kauhavan herra. Keuruu 1974.
Teksti on julkaistu kokonaisuudessaan Härmän Joulu 2012:ssa, Lapuan Joulu 2012:ssa sekä Etelä-Suomen Sanomien verkkolehdessä.

Reino Kallio

 

Tiivistelmä:
Pohjalaisia-draamalle löytyi uusi kirjoittaja
Tunnetun kansannäytelmän Pohjalaisia todellinen kirjoittaja ei ole Artturi Järviluoma vaan alahärmäläinen Anton Kangas, aikaisemmin Kankaanpää. Tämä ilmenee filosofian tohtori ja tietokirjailija Reino Kallion kirjoittamasta artikkelista. Se perustuu dokumentoituun tutkimukseen ja on yhdensuuntainen dramaturgi, lehtori Ritva Pipisen jo vuosia sitten keräämän muistitiedon kanssa.
Reino Kallio

Reino Kallio

Aikaisemmin Pohjalaisia pidettiin yleiseteläpohjalaisena, mutta artikkelista käy ilmi näytelmän tarkka tapahtumapaikka: Alahärmän Härmänkylä ja sen lähiympäristö. Tämä voidaan päätellä sekä teoksen kylän historiaan rakentuvasta juonesta että henkilö- ja paikannimistä. Näytelmän dramaattinen loppukohtaus on lähes suora kopio Alahärmässä sattuneesta varanimismies Otto Chorinin taposta.
Näytelmän yhteiskunnallisena kehyksenä on vuonna 1843 säädetty ja kansanomaiselta nimeltään tunnettu Lapuan laki, jota toteutettiin kaikessa ankaruudessaan Lapuan kappelissa Alahärmässä. Näytelmässä Lapuan hallitussääntö mainitaan pari kertaa oikealta nimeltäänkin ja sen sisältöön viitataan useissa vuorosanoissa.
Järviluoma ei ennen vuonna 1914 tapahtunutta näytelmän julkaisemista ole tiettävästi käynyt Härmässä. Sen sijasta hän oli ollut keräämässä Kauhavan Ylikylästä kansanlauluja. Niistä hän liitti osan Anton Kankaan Härmäläisiä-näytelmään sekä muutti sen alun perin kirjakielisen asun Alavuden murteelle.
Artturi Järviluoman osuus Pohjalaisten julkaisemisessa perustuu lähinnä vain teoksen toimittamiseen eli käsikirjoituksen viimeistelyyn sekä sen painattamiseen. Järviluoma julkaisi näytelmän omissa nimissään kymmenen vuotta Kankaan kuoleman jälkeen.
Nuorena keuhkotautiin kuollut talollisenpoika ja ylioppilas Anton Kangas (1867 –1904) toimi lyhyen aikaa kansankoulunopettajana Kangasniemellä. Härmäläisiä-näytelmän alkuperäinen käsikirjoitus, jonka hän kirjoitti viimeistään vuosisadan vaihteessa, ei ole säilynyt.
Pohjalaisia-näytelmän ensiesityksestä sekä Lapualla että Kansallisteatterissa tulee parin vuoden päästä kuluneeksi sata vuotta. Tämä näytelmäkirjallisuutemme merkkiteos kuvaa eteläpohjalaista mentaliteettia ja vapaudenrakkautta sekä väestön taistelua byrokraattista virkavaltaa vastaan. Näytelmästä, joka on käännetty ainakin 11 eri kielelle, on tehty kaksi elokuvaversiota ja Leevi Madetoja on säveltänyt siitä oopperan.
%d bloggers like this: