Pitäjäkuri – eteläpohjalainen erikoisuus

Sääty-yhteiskunnan perinteisten kurinpitomuotojen kotikurin, kyläkurin ja kirkkokurin  rinnalle kehittyi suomen- ja ruotsinkielisellä Etelä-Pohjanmaalla 1700- ja 1800-luvulla neljäskin kurinpitomuoto: pitäjäkuri. Pitäjäkuriksi voidaan nimittää itsehallinnollisten elinten laatimia ja koko (suur)pitäjälle tarkoitettuja nuorison käyttäytymissääntöjä, joille hankittiin maaherran (kuvernöörin) vahvistus ja joiden perusteella kihlakunnanoikeus sakotti niitä rikkoneita. Käytännössä pitäjäkuri perustui sekä paikallisiin pitäjänsopimuksiin että painettuihin pitäjänlakeihin. Pitäjäkuri oli muita kurimuotoja ankarampaa siksi, että se merkitsi rikkomuksiin syyllistyneiden kriminalisointia, jolloin samalla rikoksentekokynnys alentui huomattavasti.

Sääty-yhteiskunnan kurinpitoon kuuluivat ruumiin- ja häpeärangaistukset. Kuvassa kuortanelainen piiskoomänty, johon käräjillä raipparangastuksen saanut kytkettiin

Pitäjäkurin synty
Etelä-Pohjanmaan itsehallintoelinten kesken oli pitkin 1700-lukua kamppailtu siitä, kummalle elimelle kirkkoneuvostolle vai kihlakunnankäräjille kuului nuorten käytösrikkomusten rankaiseminen. Tässä kiistassa papisto näytti perineen voiton, ja luultavasti Turun tuomiokapitulin kehotuksesta Pohjanmaan läänin maaherra päätti 1770 järjestyssääntöjen käyttöön otosta. Vastahankaisten nimismiesten oli nyt taivuttava ja otettava käsiteltäväksi pappien ja johtavien talonpoikien laatimat  järjestyssäännöt ja ryhdyttävä niiden perusteella syyttämään nuoria oikeudessa.
Maaherran päätöstä vahvisti Turun tuomiokapitulille osoitettu kuninkaallisen majesteetin ilmoitus vuodelta 1779. Sen mukaan Suomesta tuli esille paljon hyvin vakavia rikoksia, minkä seikan myös tuomiokapitulin oma tutkimus totesi. Se havaitsi rikollisuuden levinneen erityisesti Etelä-Pohjanmaalle, mutta osaksi Pohjois-Pohjanmaalle saakka. Selvityksessä huomio keskittyi muun muassa rikoksiin neljättä käskyä vastaan, jonka uskottiin johtuvan huonosta kasvatuksesta. Ensimmäinen nuorisoa varten laadittu järjestyssääntö syntyi Vöyrillä 1749 ja sen esimerkkiä seurasivat vähän myöhemmin Lapväärtti, Närpiö ja Lapua. Sen jälkeen pitäjäkurisäännöt yleistyivät Etelä-Pohjanmaalla ja niitä laadittiin 1800-luvun lopulle saakka.
Pitäjäkurisääntöjen soveltaminen alkoi 1770-luvulla ja voimistui erityisesti seuraavalla vuosikymmenellä.  Yöjuoksu, luvaton tanssinpito tai tanssi, kuokkavierailut, korttipelit, nuorison metelöinti, tarpeeton kokoontuminen ja siihen liittynyt ilkivalta sekä joutilaisuus olivat tavallisimpia sakotuksen aiheita. Näistä yöjuoksu tulkittiin lopulta kellonaikan perustuvaksi öiseksi ulkonaliikkumiskielloksi, joka yleensä alkoi iltaisin 1.5.–30.8. kello kymmeneltä (Laihialla aluksi kahdeltatoista) ja muulloin yhdeksältä.
Kaikkiaan Ruotsinvallan kolmena viimeisenä vuosikymmenenä noin 600 eteläpohjalaista sai käräjäsakon kurisääntöjen rikkomisesta. Etenkin Kauhavan ja Vähässäkyrössä pitäjäkurisakotuksia jaeltiin poikkeuksellisen runsaasti.  Varsin tiukkaa kuria toteutettiin Kauhavan lisäksi Lapuan muissakin seurakunnissa sekä Maalahden tuomiokuntaan kuuluvissa kappeleissa, Vöyrillä, Mustasaaressa ja Laihialla. Edellisiä maltillisemmin suhtauduttiin nuorison käytöshäiriöihin Lapväärtissä, Närpiössä, Uudessakaarlepyyssä, Isossakyrössä ja Kuortaneella, joista kahden ensin mainitun kurinpito päättyi viimeistään 1820-luvun alussa. Erikoisen poikkeuksen muodosti Teuva, josta puuttui oltermannilaitos lähes tyystin ja jossa pitäjäkaudella laadittiin vain nimeksi käyttäytymissääntöjä.

Santeri Alkion Puukkojunkkarit-romaanin kansilehti

Pitäjäkuri Venäjän vallan aikana
 Suomen sota keskeytti pitäjäkurin soveltamisen, mutta jo 1810-luvulta lähtien järjestyssääntöjä jälleen kiristettiin. Joksikin aikaa käräjöinnit tosin vähentyivät, koska oltermannit asetettiin kyläjärjestysten kautta vastuuseen järjestyshäiriöistä. Silti Vöyrin käräjillä sakotettiin pitäjäkurista lyhyessä ajassa (1824–33) peräti 253 henkilöä, pääasiassa nuoria. Myös Lapuan, Laihian ja Maalahden  suurpitäjissä tuomiot saivat aika ajoin miltei joukkorangaistusten luonteen.
Joukkorangaistukset tulivat mahdollisiksi osaksi siitä syystä, että eteläpohjalaiskyliin asetettiin yleisesti 1800-luvun alkuvuosista lähtien yövartijoita, jotka voivat käräjillä toimia todistajina ja jotka toisinaan aseistettiin. Yövahdit avustivat oltermanneja, joiden velvollisuutena oli ilmiantaa nimismiehelle kylässä tapahtuneet rikokset. Levottomimmissa kylissä nimismiesten itsensäkin kannatti partioida kyläteillä, koska  heille tavallisesti lankesi puolet käräjien tuomitsemista pitäjäkurisakoista. Vaikeimmissa tapauksissa jouduttiin turvautumaan venäläisten kasakkojen apuun, ja ainakin Kauhavalla heitä käytettiin 1860-luvulla myös yövahteina.
Tiukimmilleen kurinpito voimistui 1830-luvun lopulta lähtien, ja kahdessakymmenessä vuodessa (1840–59) pitäjäkurisääntöjen perusteella tuomittiin käräjillä noin 1250 eteläpohjalaista. Ankarinta kuri oli tällöin Maalahdessa, Laihialla ja Jurvassa sekä Suur-Lapualla, jossa Lapuan laki oli käräjien keskeisenä ohjenuorana. Korkea kuritaso pysyi näissä pitäjissä myös pitkään, vain Laihialla oli vajaan kymmenen vuoden lievähkö kausi 1860- ja 1870-luvulla. Edellä mainittujen pitäjien kuritasosta jäi jonkin verran jälkeen Isokyrö, jonka pitäjäkuri pysyi korkeana 1800-luvun lopulle asti. Isonkyrön kehitystä muistutti Vähäkyrö, jonka pitäjäkuri kuitenkin lieventyi tilapäisesti 1850-luvulla.
Aikaisemmista ankarista kuripitäjistä Vöyrin ja Mustasaaren kurinpito aloitti vähentymisensä jo pian 1800-luvun puolivälin jälkeen. Sama kehityssuunta oli havaittavissa Suur-Ilmajoella, jossa rangaistiin enää vain vastoin kyläjärjestyksen määräyksiä järjestetyistä tansseista sekä luvattomista hevosajeluista. Lievempien kurisääntöjen pitäjistä Kuortaneella tanssi- ja hääsakot tulivat käyttöön 1830-luvun lopulla ja yleistyivät lyhyen tauon jälkeen 1860-luvulla. Uudessakaarlepyyssä sekä Lappajärven suurpitäjässä pitäjäkuria toteutettiin pidättyvästi ja vain ajoittaisesti. Pietarsaaressa, Lapväärtissä, Närpiössä ja Teuvalla pitäjäkurista ei 1800-luvun puolivälissä sakotettu ketään, joskin kahdessa viimeksi mainitussa rangaistiin muutamia 1800-luvun jälkipuoliskolla.
Alueellisesti pitäjäkurilainsäädäntöä toteutettiin pitkäaikaisemmin ja voimakkaimmin keskisen Etelä-Pohjanmaan ala- ja keskijuoksun jokivarsiseurakunnissa, kun sitä vastoin maakunnan reuna-alueilla kuten Suupohjassa, Pietarsaaressa ja osassa Järviseutua järjestelmä oli käytössä vain joko ajoittaisesti, osittaisesti tai se puuttui kokonaan.  Pitäjäkurikäräjöinnit jatkuivat 1860-luvullakin, tosin hiukan lieventyneinä, mutta päättyivät 1880- ja 1890-luvun vaihteessa.
Kurinpidon välittömät seuraukset 
Pitäjäkurin tarkoituksena oli ehkäistä rikollisuutta Etelä-Pohjanmaalla, mutta tulos olikin päinvastainen. Kurin kiristymisen jälkeen henkirikollisuusluvut kohosivat lähes poikkeuksetta tai jos jo valmiiksi ankaraa kuria jälleen kiristettiin, ne säilyttivät entisen korkean tasonsa. Jos kuripito lieventyi, myös henkirikollisuus alentui vähän ajan kuluttua. Edelleen mitä ankarampaa pitäjäkuri oli, sitä korkeammalle kohosivat henkirikollisuusluvut sekä kääntäen:  mitä vähäisempää oli kurinpito, sitä alhaisempia olivat surmaluvut. (Kaaviota voi suurentaa klikkaamalla)

Pitäjäkuri ja henkirikollisuus

Yllä olevassa piirroksessa on esitetty kurinpidon kiristymisen viisi aaltoa  pystyviivan vasemmalla  puolella sekä väkivallan ja surmarikollisuuden nousukaudet oikealla puolella. Alla olevasta taulukosta  taas ilmenee sekä pitäjäkurin että henkirikollisuuden tasot. Taulukossa  on Etelä-Pohjanmaan suurpitäjät asetettu kolmena ajanjaksona henkirikollisuuden suuruuden mukaiseen järjestykseen, jota on puolestaan verrattu ajallisesti sitä varhemmin alkaneeseen pitäjäkuritasoon. (Pitäjäkurin  ja henkirikollisuuden alueet näkyvät seuraavan luvun Puukkojunkkarien aika kartoista.)
Pitäjäkurin ja henkirikollisuuden välillä vallitsi siten sekä kronologisen kehityksen että kummankin muuttujan tasoon liittyvien mittausten mukainen selvästi havaittava syy- ja seuraussuhde. Tästä voi päätellä pitäjäkurin olleen muun kurinpidon ohella tärkeältä osaltaan vaikuttamassa sekä puukkojunkkarien  esiinmarssiin että satavuotisen häjyilykulttuurin luonteeseen.
 

Pitäjäkurin (PK) ja henkirikollisuuden (HR) taso Etelä-Pohjanmaan  maaseudulla  1700- ja 1800-luvulla 

     Pitäjä-järjestys          Suurpitäjä PK*) 1770–1808 HR**) 1790–1825     Suurpitäjä PK*) 1813–1836 HR**) 1823–1850     Suurpitäjä PK*) 1836–1889 HR**) 1850–1886
1 Laihia HA 14,7 Lapua EA 22,7 Lapua EA 23,7
2 Lapua HA 12,8 Laihia EA 21 Isokyrö EA 16,6
3 Vähäkyrö EA 12,2 Vähäkyrö EA 18,4 Lappajärvi HA 10,6
4 Vöyri HA 10 Vöyri EA 13,2 Mustasaari HA 10,4
5 Isokyrö HA 8,1 Isokyrö EA 12,7 Vöyri HA 10
6 Maalahti HA 7,8 Ilmajoki HA 9,6 Laihia HA 8,7
7 Ilmajoki HA 7,8 Maalahti EA 9,4 Kuortane HA 8,3
8 Mustasaari EA 7,3 Mustasaari EA 8,9 Vähäkyrö HA 8,2
9 Lapväärtti A 6,1 Lappajärvi A 7,5 Maalahti HA 6,9
10 Kuortane A 5,1 Närpiö A 7,2 Ilmajoki A 6,9
11 Uusik-pyy A 3,6 Kuortane A 6 Uusik.-pyy H 5,4
12 Lappajärvi H 3 Uusik.-pyy A 4,6 Närpiö A 4,1
13 Närpiö A 2,9 Teuva H 4,5 Teuva H 3,6
14 Teuva P 2,8 Lapväärtti H 4,5 Lapväärtti P 3,1
15 Pietarsaari H 2,4 Pietarsaari P 1,5 Pietarsaari P 2,8

*) Pitäjäkurin taso:  EA = erittäin ankara,  HA = hyvin ankara,  A = ankara,  H = heikko,  P =  perustasoinen kuri.

**) henkirikoksia väestön kutakin 100 000 asukasta kohden.

Lähteet:  Katso Wikipedian hakusana Pitäjäkuri.

Kuvat:  oma arkisto ja Wikipedia.

Katso Wikipediasta myös:

 

Reino Kallio

Mainokset
%d bloggers like this: