Pohjalaisia-näytelmän historiatausta

Pohjalaisia on Lapualla vuonna 1914 tai 1915 ensi-iltansa saanut Artturi Järviluoman omissa nimissään julkaisema, mutta pääosin alahärmäläisen Anton Kankaan kirjoittama näytelmä, johon ensin mainittu sisällytti keräämiään kansanlauluja. Näytelmän kantaesitys oli Suomen kansallisteatterissa samana vuonna. Kantaesityksen ohjasi Jalmari Lahdensuo. Pohjalaisia on käännetty usealle kielelle, muun muassa viroksi, ruotsiksi, venäjäksi, puolaksi, latviaksi, liettuaksi, unkariksi, ranskaksi, englanniksi, hollanniksi ja saksaksi.
Näytelmästä on tehty Leevi Madetojan säveltämä ooppera ja kaksi elokuvaa. Vuonna 1925 ilmestyi Lahdensuon ohjaama mykkäelokuva ja 1936 Toivo Särkän ohjaama elokuvaversio.
Artturi Järviluoman nimissä julkaistu Pohjalaisia-näytelmä kuvaa eteläpohjalaista kansanelämää sekä väestön taistelua byrokraattista ja osin väkivaltaista virkavaltaa vastaan. Kolminäytöksisen kansannäytelmän ilmoitetaan ajoittuvan noin vuoteen 1850, jolloin Etelä-Pohjanmaa eli keskellä kiivainta puukkojunkkarikautta.

 

Näytelmän juoni

Nuori talollinen Antti Hanka oli vangittu osallisuudestaan puukkojunkkarina esiintyneen Niemen suutarin pahoinpitelyyn. Suutari oli loukannut Antin morsianta vihjailemalla huoruuteen. Tästä Antti raivostuu. Kyse on kunniasta. Körttiuskovainen Koljolan isäntä tuo hänet toisen talollisen ja vanginkuljettajan Erkki Harrin taloon odottamaan käräjäkäsittelyä. Antin kohtaloa suree erityisesti hänen morsiamensa Maija Harri, joka kääntyy körttiuskoon.
Kopea ja mielivaltainen vallesmanni tulee tarkastamaan Antin vankipassia ja vaatii kaikkia ottamaan esivallan edessä lakin päästään, mihin sekä Harrin isäntä että hänen poikansa Jussi suhtautuvat ivallisesti. Jännitys kiristyy ja lopulta Jussi kiskaisee ruoskan vallesmannin kädestä, murtaa sen poikki ja heittää osat oven suuhun. Maija vaatii kunnioittamaan lakia ja oikeutta ja vallesmanni uhkaa kostaa.
Käräjät päättävät jatkaa Antin tutkintovankeutta ja häntä uhkaa karkotus Siperiaan. Erkki Harri järjestää ”hypyt” todistaakseen, ettei ole körtti. Häjy Karjanmaan Köysti saapuu miehineen paikalle, jolloin hänen ja Jussin välille syntyy painiottelu. Sen Jussi voittaa ja hänestä tulee koko maakunnan lukko, minkä Köysti reilusti myöntää. Maijan vaatimuksesta Antti lähtee vastentahtoisesti karkumatkalle. Pako kuitenkin huomataan.
Vallesmannin määräyksestä oltermanninsauva lähetään kiertämään, ja Anttia etsii koko kylä. Paon takia nimismies apulaisineen saapuu kuulustelemaan asukkaita. Sanallisen kieroilun avulla vallesmanni ryhtyy syyttämään Jussia Antin karkaamisen avustamisesta. Paikalla ollut herastuomari varoittaa nimismiestä laittomuudesta ja väkivallasta.
Vallesmanni vie Jussin kahdestaan kamariin ja ruoskii kytkettyä miestä. Jussi syöksyy kamarista, murtaa käsiraudat ja tempaa puukon tupestaan, jolloin vallesmanni laukaisee aseensa. Vallesmanni kuolee Jussin puukosta, mutta ehtii sanoa, että herastuomari oli varoituksineen oikeassa. Maija tunnustaa syyllisyytensä Antin pakoon, kun tämä palaa vapaaehtoisesti karkumatkalta. Erkki Harri ryhtyy vangitsemaan ainoaa poikaansa Jussia, joka nyt kuolee nimismiehen luoteihin. Jussin morsian Liisa heittäytyy itkien hänen päälleen ja sulkee hänen silmänsä. [1]

 

Näytelmän tapahtumapaikka ja -aika

Aikaisempi tutkimus piti teosta yleispohjalaisena, mutta sisällön tarkempi analyysi osoittaa, että näytelmän yhteiskunnallisena kehyksenä on 1843 säädetty kaksiosainen Lapuan laki. Esityksessä mainitaan hallitussääntö pari kertaa oikealta nimeltäänkin ja sen sisältöön viitataan useissa vuorosanoissa. Näytelmän tekstissä tulee näkyviin muitakin Suur-Lapuan oltermannilaitoksen erityispiirteitä kuten pitäjänlaki-käsitteen korostuminen sekä säädökset toisten hevosten luvattomasta ajosta tai öisestä ulkonaliikkumiskiellosta (ks. Ulkonaliikkumiskielto Suomessa).
Alavutelaislähtöiselle Järviluomalle Lapuan laki on täytynyt Pohjalaisia-teoksen ilmestymisaikoihin olla tuntematon, koska hallitussäännön perusteella ei enää ketään ollut pitkään aikaan tuomittu.[2] Lisäksi Lapuan lain yksityiskohtainen käsittely teoksessa sulkee pois muutkin tämän suurpitäjän ulkopuoliset ja sen oloihin perehtymättömät kirjoittajaehdokkaat.
Paikallishistoriaan liittyvien tapahtumien ja juonen perusteella on Pohjalaisia-draamalle osoitettavissa Suur-Lapuan piiristä tarkka tapahtumapaikka: Alahärmän Härmänkylä ja sen lähitienoo. Niinpä näytelmän dramaattinen loppukohtaus on lähes suora kopio Alahärmässä sattuneesta varanimismies Otto Chorinin taposta. [3]. Myös näytelmän kuvaus vallesmannista sopii yhteen Chorinin henkilökuvan kanssa.  Näytelmässä vangitun Antti Hangan pako ja vapaaehtoinen antautuminen ovat yhdistettävissä härmäläisen Jussi Porren vastaavaan tositapahtumaan, ja samoin ovat useimpien muidenkin roolihahmojen esikuvat löydettävissä Härmän seudulta. (4)
Näytelmässä heijastuvat myös uskonnolliset jännitteet kahden herätysliikkeen, evankelisen ja herännäisyyden välimaastossa tilanteessa, jossa Härmänkylään ei vielä ollut ehtinyt evankelinen herätys. Koljolan ja Harrin välisistä keskusteluista ilmenee selvästi, että kirjoittaja on ollut hyvin perillä Alahärmän hengellisistä ristiriidoista. Samoin ovat perusteellisesti kerätyn muistitiredon lisäksi kaikki tunnistettavat henkilö- ja paikannimet, vaikka niitä esiintyy muuallakin, palautettavissa Härmänkylään tai aivan sen lähiympäristöön. [5]
Näytelmän ilmoitetuksi tapahtuma-ajaksi noin vuodeksi 1850 soveltuvat herännäisyyden leviäminen sekä Lapuan lain säätäminen ja sen toteuttaminen. Muut ajankohtaiset tapahtumat ajoittuvat sen sijaan pääasiassa vuosiin 1876–1884, jolloin näytelmän todellinen kirjoittaja Anton Kangas vietti lapsuuttaan ja nuoruuttaan Härmänkylässä. Koska edellä kuvattu Artturi Järviluomalle vieras aines kattaa koko teoksen ja koska kirjailija ei aikalaisten muistitiedon mukaan ole ennen vuotta 1914 edes käynyt tutkimassa Härmässä, ei häntä siksi voi pitää Pohjalaisia-näytelmän varsinaisena kirjoittajana. [6]
(Tämän sivuston artikkelissa Tarua ja tutkimusta Pohjalaisten kirjoittajasta on tarkempi ja yksityiskohtaisempi yhteenveto niistä perusteista, miksi Anton Kangas on Järviluoma sijasta Pohjalaisten kirjoittaja.)
 https://historiatieto.wordpress.com/tarua-ja-tutkimusta-pohjalaisten-kirjoittajasta/

 

Miten Pohjalaisia-näytelmä syntyi?

Härmästä kotoisin ollut ylioppilas ja sittemmin kansakoulunopettaja Anton Kangas (1867–1904), aikaisemmalta nimeltään Kankaanpää, oli viimeistään vuosisadan vaihteeseen mennessä kirjoittanut näytelmän Härmäläisiä. Muistitiedon mukaan Kangas oli todennäköisesti toiminut Järviluoman kotiopettajana, jolloin mahdollisesti näytelmän käsikirjoitus päätyi hänelle.
Härmäläisiä-näytelmän alkuperäinen käsikirjoitus on sittemmin joko hävinnyt tai hävitetty, mutta siitä on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkistossa Järviluoman käsin kirjoittama ja vähäisin muutoksin tekemä kopio, joka on esitetty valmiin näytelmän muodossa ja jota on täydennetty kerätyillä kansanlauluilla.Jäljennökseksi käsikirjoituksen voi päätellä kirjailijalle vieraista henkilö- ja paikannimistä – hän on tosin osan niistä vaihtanut tutumpiin [7] – sekä sellaisista Härmänkylään liittyvistä yksityiskohtaisista tiedoista ja tapahtumakuvauksista, joista Järviluomalla ei kylää tuntemattomana ole ollut edellytyksiä kirjoittaa.
Entisen Suur-Lapuan kunnista, johon vanhan emäpitäjän lisäksi olivat kuuluneet Kauhava, Nurmo Alahärmä ja Ylihärmä, Artturi Järviluoma oli tiettävästi ennen vuotta 1914 lähemmin tutustunut ainoastaan Kauhavaan, kun hän oli siellä osallistunut Etelä-Pohjanmaan suomalaisen kotiseutuyhdistyksen kotiseuturetkellä kesällä 1907. Tällöin hän oli yhdessä Toivo Kuulan ja Ernst Niemen kanssa ollut keräämässä Kauhavan Ylikylästä kansanlauluja. Kotiseuturetkellä Kuula oli merkinnyt muistiin kansanlaulujen sävelmät ja Järviluoma sanat. Kaikkiaan lauluja oli saatu kokoon yli 140, joista Järviluoma sisällytti näytelmään kymmenen. Niistä seitsemän on Kauhavalta kerättyjä. Lähteistä ei mikään viittaa siihen, että retkellä olisi koottu kansanlaulujen lisäksi muuta kansanperinnettä. [8]
Valitsemansa kansanlaulut Järviluoma liitti Kankaan Härmäläisiä-näytelmän tekstiin, mikä mustitiedon mukaan olisi alustavasti voinut tapahtua jo vuoden 1907 keruumatkalla. Lisäksi hän muutti teoksen alun perin kirjakielisen asun lievästi murteelliseksi, viimeisteli sen Pohjalaisia-nimiseksi sekä julkaisi sen omissa nimissään kymmenen vuotta Kankaan kuoleman jälkeen. Lapualle Pohjalaisten esitystä seuraamaan tullut aikalainen, myöhemmin kunnallisena luottamusmiehenä ja jääkärivärvärinä tunnettu Antti Hilli, jonka eno oli edellä mainittu Jussi Porre, pystyi kuitenkin tunnistamaan näytelmän samaksi kuin Kankaan Härmäläisiä. Lukuun ottamatta kansanlauluja Järviluoma on jättänyt myös kokonaan kertomatta, minkälaisia lähteitä hän on käyttänyt näytelmää kirjoittaessaan ja mistä hän on ne hankkinut.   Teoksen syntyvaiheistakin hän on tarkemmin selostanut vain yhden yksityiskohdan, nimittäin sen, että hän sijoitti keräämistään kansanlauluista tietyn Siperiaan vietävän miehen (Antti Hangan) suuhun.   [9]
Pohjalaisten käsikirjoitus valmistui jouluksi 1913 ja toimitettiin seuraavan vuoden alussa Suomen Kansallisteatterin kirjalliselle jaostolle arvioitavaksi. Poikkeuksellisesti näytelmä esiteltiin jaostolle ilman tekijän ja näytelmän nimeä, sillä Järviluoma ilmaantui ainoaksi tekijäksi vasta päätöksen jälkeen. Muutenkin Järviluoman tekijyyttä epäiltiin alusta lähtien. Antti Hillin havainnon jälkeen Alahärmässä pidettiin julkisena salaisuutena, ettei Järviluoma ollut näytelmän kirjoittaja. Alavudellakin tekijyyttä kyseenalaistettiin, sillä Järviluoma oli jo ennen vuotta 1913 esitellyt tai puhunut käsikirjoituksesta tuttavilleen, jotka osasivat yhdistää sen Pohjalaisiin. Myös joissain pääkaupunkiseudun kulttuuri- ja opiskelijapiireissä huhuttiin, että Järviluoma oli saanut käsikirjoituksen härmäläispojalta, joka oli sittemmin kuollut, ja tätä udeltiin häneltä suoraankin. (10)
Kaiken edellä olevan perusteella Pohjalaisia-näytelmää lieneekin pidettävä tähän mennessä ehkä merkittävimpänä plagiointitapauksena Suomen kirjallisuuden historiassa.  Pohjalaisten tyyli poikkeaa selvästi Järviluoman teosten kynänjäljestä, sillä Kangas käyttää monipuolisemmin sanastoa, sanontoja ja kielikuvia, kuin niitä on Järviluoman suppeassa tuotannossa, jonka laadullisesti voi määritellä enintään keskinkertaiseksi ja osin jopa heikoksi. Tätä taustaa vasten ei vaikuta  uskottavalta kirjailijan itsensä esittämä väite, että hän olisi kyennyt kahdessa kuukaudessa oman toimensa ohella luomaan esikoisteoksensa. Näin kiivas kirjoittaminen olisi edellyttänyt poikkeuksellisen intensiivistä työskentelyä, mitä ei todista se, ettei edes puoliso havainnut hänen kirjoitustyötään. Luotettavalta tuntuu sen sijaan Järviluoman kansakouluaikaisen luokkatoverin lausunto: ei Järviluoma ole Pohjalaisia kirjoittanut, sen teki hänen keuhkotautinen ylioppilas-kotiopettajansa. (11)

 

Anton Kangas – Pohjalaisten todellinen kirjoittaja 

Anton Kankaan osalta – päinvastoin kuin oli asianlaita Järviluoman kohdalla –  on selvitettävissä, mistä hän oli kotikylänsä tapahtumien lisäksi saanut keskeisimmän aineistonsa näytelmäänsä. Antonin isä Kaapo toimi nimittäin kihlakunnanoikeuden lautamiehenä, joten poika saattoi jo kodin perintönä perehtyä sekä lainkäyttöön yleensä että Lapuan lakiin ja sen sovelluksiin. Kun isä oli lisäksi pitkäaikainen kirkkoväärti, tulivat Kankaalle niin kirkon herätysliikkeet kuin raittiusliike nuorena tutuiksi. Ne luultavasti heijastuivat Pohjalaisissa niihin moniin uskonnollisiin ja aatteellisiin keskusteluihin, joita käytiin varsinkin Harrin ja Koljolan kesken. Kun samassa pihapiirissä asusteli lisäksi kuuluisa häjy Juha Erkinpoika, joka on jättänyt jälkeensä tunnetun kansanlaulun ”Minä olen Härmän Kankaanpäästä …”, kosketti puukkojunkkariuskin Antonia fyysisesti hyvin läheltä, mikä luultavasti vaikutti osaltaan Kankaan myötäsukaiseen asenteeseen häjyjä kohtaan.
Anton Kankaan koti oli sitä paitsi omaa aikaansa edellä, sillä isä Kaapo kuten myös hänen vanhin, samanniminen poikansa tilasivat sanomalehtiä ja lukivat kirjallisuutta. Lukioaikana Kankaan kirjallinen ympäristö vain entisestään vahvistui, koska Oulun lyseota kävi hänen kanssaan samaan aikaan runoilija Eino Leino ja Antonin luokkatoverina oli myöhempi kirjailija Ilmari Calamnius (Kianto).
Vaikka Kangas oli ilmeisesti kodin lautamiesperinnettä noudattaen aloittanut opiskelunsa Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa, hän varsin pian siirtyi historiallis-kielitieteelliseen tiedekuntaan, jossa opiskeli Suomen kirjallisuuden historiaa, psykologiaa ja arabiaa. Uusi tiedekunta tutustutti Kankaan antiikin historiaan ja kirjallisuuteen kuten Homerokseen, Herodotokseen ja näytelmäkirjailija Plautukseen. Kankaan ohella myös Kianto, Heikki Klemetti ja Otto Manninen opiskelivat näihin aikoihin samassa tiedekunnassa. Manninen oli kotoisin Kangasniemeltä, jonne Kangaskin muutti 1897 kansakoulunopettajaksi opintojen jäätyä kesken. Siellä hän myös avioitui.
Kun Kangas oli lisäksi innokas nuorisoseuramies ja fennomaani, hänen kirjoittamiselleen on löydettävissä motiivi: hän uskoi näytelmän pääsevän mukaan seurojentalojen ohjelmallisiin iltamiin, joissa hän muutenkin piti kansallismielisiä esitelmiä ja puheita. Kuitenkin Härmäläisiä-näytelmä on voinut jäädä kokonaan esittämättä, koska sen näytteleminen oli ainakin pienille nuorisoseuroille poikkeuksellisen vaativa tehtävä.
Kangasta on pidettävä paljon esitetyn Pohjalaisia-draaman varsinaisena kirjoittajana, sillä teos sai oleellisimman rakenteensa, sisältönsä, roolihahmonsa sekä juonensa Härmäläisiä-näytelmän käsikirjoituksesta. Juuri Anton Kankaan henkilökuvaan liittyvät ne ulkoiset ja kirjalliset edellytykset, jotka mahdollistivat ensin Härmäläisiä-näytelmän ja sitä kautta Pohjalaisia-draaman sisällön kirjoittamisen. [12]

 

Teoksen todellisuuspohja

Pohjalaisia-draama on realistinen kansankuvaus härmäläisen puukkojunkkarikylän arkielämästä. Tiettyä romanttisuutta näkyy silti esimerkiksi vapauden paatoksessa sekä häjyjen miehekkäässä käytöksessä, mikä luultavasti johtui kirjoittajan sympatioista puukkojunkkareita kohtaan. Omaan aikaansa nähden poikkeuksellisen uudenaikaista näkemystä edustaa se, että näytelmä tuo esille yhteiskunnan johtavien voimien vaikutuksen väkivallan syntyyn. Tämä ilmenee muun muassa Koljolan puheenvuorosta: ”Väkivalta nousee väkivaltaa vastahan. Ihmiset kulkevat sokeina leveää tietä, ja johtajat ovat kaikkein sokeimmat. ” [13]
Historiallista todellisuuspohjaa ilmentää myös nimismiesten byrokraattinen kopeus ja osin väkivaltainen käytös, mikä synnytti laajaa vihaa Suur-Lapualla. Vallesmannien ja tavallisen kansan suhteet olivatkin tässä suurpitäjässä 1800-luvun jälkipuoliskolla tavattoman tulehtuneet: yksi nimismies surmattiin, kolmea muuta vastaan tehtiin murhayritys ja yhden riihi paloi tuhotyön seurauksena.[14] Rahvaan ja virkamiesten suhdetta ilmentää herastuomarin repliikki: ”Näillä tasangoilla kunnioitetahan voimaa ja rohkeutta. Väkivaltaisuuksiakaan ei kovin ankarasti tuomita, jos väkivallan tekijät ovat vertaisia, mutta väkivalta herrain ja virkamiesten puolelta päästää aina pahat luonnon voimat ihmisissä irti.” (15)
Kun näytelmä kuvaa rahvaan ajatusmaailmaa levottomassa kylässä, ei Härmän näkökulmasta ollut mahdollista nähdä, että nimismiesten järjestyksenpito perustui ylempien viranomaisten määräyksiin ja säätyläisten vallankäyttöön. Siksi kapinointia paikallista esivaltaa vastaan pidettiin tiettyyn rajaan saakka jopa oikeutettuna, koska ihmisten arkielämä oli sidottu voimakkaasti sekä pitäjäkurin ahtaisiin raameihin että ankaraan ruumiilliseen työhön. (16) Työn merkitys vuosien 1866–68 nälkävuosien jälkeen näkyy selvästi Harrinkin puheenvuorossa: ”Tämä maa on niin köyhä, että täällä täytyy jokaisen tehdä työtä. – Sen evankeliumin on nälkä tällä tasangolla opettanut.” (17)
Pohjalaisia-draama kuvaa todellisuudentuntoisesti eri aatteiden keskinäistä kilpailua, mutta antaa henkilöittensä kautta myös koko puukkojunkkarikauden synnylle hyväksyttävän selitysperustan. Symbolisesti se ilmenee herastuomarin varoittavassa vetoomuksessa vallesmannille: ”Nämä ihmiset ovat kuin joki tuossa, joka tyynenä ja rauhallisena virtaa omaa uraansa, kunnes se syystä tai toisesta rupeaa tulvimahan, mutta silloin sillä ei olekaan mitään rajoja. Se särkee silloin kaikki, mitä sen tielle sattuu. Sentähden: älkää nostattako tulvaa.” 18) Teos päättyy kuitenkin voimakkaaseen ja näynomaiseen tulevaisuuden uskoon: ”Minä näen, laajan lakeuden ja siellä vapaan kansan, joka ei koskaan alistu ruoskan alaiseksi”. (19)

 

 Näytelmän julkaiseminen

Pohjalaisia-näytelmä viimeisteltiin alun toistakymmentä vuotta käsikirjoituksen ensimmäisen version valmistumisesta, jolloin elettiin toisen sortokauden ehkä synkintä vuotta 1913. Silloin näytti, että Suomen kansan otsalle oli jo painettu ”orjan merkki”, kuten Järviluoma on asian ilmaissut. Järviluoman mukaan hänen pääasiallisina innoittajinaan olivat venäläinen sortokausi sekä pohjalaiset kansanlaulut.
Lähempi perehtyminen näytelmään paljastaa kuitenkin ristiriidan Järviluoman omaan kertomukseen. Kansankuvauksen on täytynyt olla kirjoittajan ensisijainen motiivi, sillä teksti vaikuttaa kumpuavan kirjoittajan omasta kokemuspiiristä, eikä vuorosanoissa juuri mikään ennen kuolevan Jussin viimeistä repliikkiä viittaa sortokauteen. Järviluoma ilmeisesti itsekin tajusi tämän ristiriidan ja selitteli sitä seuraavasti: ”Kansantiede ei ollut aluksi kirjoittamisen motiivina, mutta lopulta minä jotenkin siitäkin innostuin”. [20] Lausuma voitaneen tulkita myös niin, että Järviluoma tällä tavoin halusi välttää tarkoituksellisesti Kankaan osuuden julkitulon.
Järviluoman kertoman mukaan halu vastustaa venäläistoimia vaikutti Pohjalaisia-draaman julkaisemiseen. Draama näyteltiin ensi kerran Lapualla luultavasti 8.maaliskuuta 1914  [21]  ja Suomen kansallisteatterissa saman vuoden lokakuussa. Vallinnut sortokausi aiheutti sen, ettei kirjailijan tarvinnut kauan odottaa vastarinnan heräämistä, sillä jo saman vuoden marraskuussa perustettiin jääkäriliike ”orjan merkin” karkottamiseksi.
Vaikka draama oli sidottu 1800-luvun jälkipuoliskon tapahtumiin, eteläpohjalaisyleisö vaistosi – toisin kuin aluksi muualla Suomessa – yhteyden oman aikansa virtauksiin: ruotsinkielisten virkamiesten tilalle oli nyt tullut vain venäläinen sortovalta. Sortokausi nostatti näytelmän Etelä-Pohjanmaalla laajaan kansansuosioon, mutta varsin pian teos saavutti myös suuren yleisön hyväksynnän, jolloin siitä muodostui samalla osa eteläpohjalaista identiteettiä. Näytelmä tulkitsee pohjalaista mentaliteettia ja vapaudenrakkautta ja kuuluu suomalaisen näytelmäkirjallisuuden merkkiteoksiin. Teos tavoittelee kansanlauluineen ja henkilöasetelmineen maakuntahengen sisintä olemusta, jota jännittävä juoni ja aatteellisuus täydentävät. [22]

 

Lähteet
Eteläpohjalaisia elämäkertoja. Vaasa 1963.
Järviluoma, Artturi, Pohjalaisia (14.painos). Porvoo 1978.
Kallio, Reino, Häiriköintiä ja henkirikoksia. Eteläpohjalaisnuoret paikallisen kurinpidon kohteena sääty-yhteiskunnan aikana. Helsinki 2009.
Kallio, Reino, Järviluoman Pohjalaisiin liittyy mysteeri. Härmän Joulu 2012, Lapuan Joulu 2012, Etelä-Suomen Sanomat – ESS.fi.http://www.ess.fi/?article=396595 Kallio, Reino, Kansannäytelmään Pohjalaisia liittyy mysteeri. https://historiatieto.wordpress.com/kansannaytelmaan-pohjalaisia-liittyy-mysteeri/
Kallio, Reino, Pohjalaisia-oopperan taustalla soi Lapuan laki. Etelä-Suomen Sanomat 22.3. 2009.
Kallio, Reino, Pohjanmaan suomenkielisten kylien oltermannihallinto. Studia historica Jyväskyläensia 23. Jyväskylä 1982.
Kallio, Reino, Uuden sivistyksen nousu. Etelä-Pohjanmaan historia V. Vaasa 1988.
Kallio, Timo, Anton Kangas  – Pohjalaisia näytelmän pääkirjoittaja. Eteläpohjalaiset Juuret 1 / 2013.
Kallio,Timo, Pohjalaisia-näytelmä  – Kankaan Antonin Härmäläisiä. Härmän Joulu 2013. https://historiatieto.wordpress.com/anton/ 2013–2014.
Kojonen, Eero, Alahärmän historia II. Vaasa 2004.
Kojonen, Eero, Alavuden historia I. Jyväskylä 1963.
Kolehmainen, Ilkka ja Westerholm, Simo, Kauhavan kansanmusiikki. Kauhavan historia II. Saarijärvi 1998.
Laurila, K.S., Kirjalliselta taistelurintamalta. Helsinki 1945.
Lehtinen, Erkki, Lapuan historia II. Vaasa 1984.
Luukkonen, Markus, Pohjalaisia sittenkin plagiaatti? Etelä-Suomen Sanomat 20.12. 2012.
Pipinen, Ritva, Anttonin haamu Artturin ovella. Sanomalehti Vaasa 27.6. 1981.
Pipinen, Ritva ”Pohjalaisia” Kankhanpään Antonin ”Härmäläisiä”. Härmän Joulu 2007.
Pohjalaisia-draamalle löytyi uusi kirjoittaja. Lapuan Sanomat 13.12.2012.
Syrjänen, Tommi, Mänty-Hissan tappo. Härmän Joulu 2012.
Ylikangas, Heikki, Härmän häjyt ja Kauhavan herra. Keuruu 1974.
Viitteet
1.↑ Järviluoma, Pohjalaisia. 14. painos. Porvoo 1978.
2.↑ Kallio 2009, s. 180–182, Kallio 22.3.2009, s. 10.
3.↑ Kallio 2012, s. 11 (Härmän Joulu)
4.↑ Ylikangas 1974, s. 204–206, Kallio T 2013–2014.
5.↑ Pipinen 1981, s. 10, Kojonen 2004, s. 370–382, Pipinen 2007, s. 27–29, Kallio 2012, s. 8–13 (Härmän Joulu), Syrjänen 2012, s. 92–93, Kallio,T. 2013, s. 53–54, Kallio T. 2013–2014. Viimeksi mainitussa lähteessä on paikannimistä kartta.
6.↑ Kallio,T.2013, s. 50–56.
7.↑ Kolehmainen–Westerholm 1998, s. 46–48. Järviluoma muutti talollisen Erkki Karrin ja hänen lastensa sukunimen Harriksi, Mäkiluoman muorin Hilapielen Hetaksi, Holman Köysti -häjyn Karjanmaan Köystiksi ja Luoman suutarin Niemen suutariksi. Sukunimistä Harri, Karjanmaa ja Niemi ovat kauhavalaisperäisiä eli ilmeisesti kansanlaulujen keräysmatkalta 1907 saatuja, kun taas Hilapielen Heta lienee tekaistu taikka lempinimi. Lisäksi Karrin / Harrin palvelijan Sannan etunimi vaihtui Liisaksi. Todettakoon myös, että Alahärmässä vaikutti kaksikin Holma-nimistä häjyä: Kustaa Holma (1838–1908) ja hänen poikansa Juho Kustaa (1866–1898).
8. Kolehmainen–Westerholm, s. 46–48
9.↑ Kallio 2012, s. 8–13 (Härmän Joulu), s. 14–19 (Lapuan Joulu), ESS.fi. Ks. myös Lapuan Sanomat 13.12. 2012, s. 14, Luukkonen 2012, s. 20, Kallio, T. 2013–2014.
10.↑ Pipinen 2007, s. 27, Kallio,T.2013, s. 50–56.
11. Pipinen 2007, s. 27, Kallio, T. 2013–2014 . Käsikirjoituksen konekirjoitettuun kappaleeseen on Järviluoma lyijykynällä kirjoittanut, että käsikirjoitus annettiin puolisolle joululahjaksi 1913 ja se tuli hänelle tekstin mukaan täytenä yllätyksenä.
12. Kallio ,T. 2013, s. 50–56.
13. Järviluoma 1978, s. 53.
14.↑ Kallio 1982, s. 242–246.
15.↑ Kallio 2009, s. 94–120.
16. Järviluoma 1978, s. 167.
17. Järviluoma 1978, s. 55.
18.↑ Järviluoma 1978, s. 167, Kojonen 2004, s. 370–382. Kyseisellä joella tarkoitetaan Lapuanjokea.
19. Kallio, T.  2013, s. 50 ja 56 (Härmäläiswiä-näytelmän käsikirjoituksen mukaan).
20.↑ Kallio,T.2013, s. 52–53.
21. Lehtinen 1984, s. 791, 955. Debyytin päivämäärästä on erilaista tietoa. Lehtisen lähtökohtana on yhden näyttelijän Olga Klemettilän muistitieto. Näytelmässä Jussin osaa esittänyt Jalo Lahdensuo muistaa ajankohdaksi pääsiäisen. Toisena pääsiäispäivänä (13.4.) esitettiin kuitenkin muu näytelmä kuin Pohjalaisia. Ilkka 15.4.1914,  Vaasa 22.12.1942. Joidenkin tietojen mukaan ensiesitys Lapualla olisi ollut vasta 1915. Vaasa 14.5. 1957. Eri ajankohtien välinen ristiriita voisi selittyä sillä, että vuoden 1914 ensiesitys oli epävirallinen, vain valikoidulle yleisölle tarkoitettu yksityistilaisuus, josta tieto kyllä ”puskaradion” välityksellä levisi naapurikuntiinkin, kuten Jalo Lahdensuo on muistellut. Julkisuuden välttämisellä haluttiin mahdollisesti estää se, ettei tuleva Kansallisteatterin esitys vaarantuisi liian julkisuuden takia. Tätä ajatusta puoltaa sekin, että otaksuttavasti Jalmari Lahdensuo tarvitsi ohjaukselleen harjoittelua jo ennen hänelle tärkeää kantaesitystä. Vasta Kansallisteatterin esityksen jälkeen tapahtuneet näyttelemiset olivat julkisia, suurelle yleisölle tarkoitettuja, jolloin ne kirjattiin myös eri organisaatioiden pöytäkirjoihin.
22.↑ Eteläpohjalaisia elämäkertoja 1963, s. 249–250, Kallio 1988, s. 163–164, Kojonen 1963, s. 858–860.
Katso myös * Lapuan laki: https://historiatieto.wordpress.com/hallitussaanto-ja-kylanasetus/ sekä Wikipediasta * Pitäjäkuri * Pitäjänlaki * Suomen nuorisorikollisuuden syntyhistoria.

 

Reino Kallio

 

Vastine Martti Asunmaalle Viiskunta-lehteen 21.10. 1914

Näkökohtia Pohjalaisia näytelmän kirjoittajasta

Koska Wikipedian artikkeli Pohjalaisista perustuu pääosin tutkimuksiimme, esitämme kotiseutuneuvos Martti Asunmaan kirjoituksen (7.10.2014) johdosta lyhyesti seuraavaa.

  1. Kiistämme jyrkästi väitteen, että viittaus Lapuan lakiin olisi ollut tarpeetonta. Ainoastaan Lapuan järjestyssäännön nimi oli hallitussääntö, ei muiden pitäjien. Tämä nimi mainitaan Pohjalaisten tekstissä jopa kaksi kertaa. Hallitussäännön yksityiskohtainen käsittely edellytti kirjoittajalta syvällistä asiantuntemusta sekä poikkeuksellisen läheistä suhdetta oikeuslaitokseen. Sellainen Kankaalla oli isänsä ja veljensä lautamiestaustan takia, mutta ei Järviluomalla.
  2. Alavudella ei toteutettu öistä ulkonaliikkumiskieltoa, mutta Lapualla ja sen kappeleissa sellainen oli. Myös Pohjalaisten tekstissä kerrotaan öisestä ulkonaliikkumiskiellosta.
  3. Vaikka Pohjalaisten paikannimiä esiintyy yksittäisesti monin paikoin, vain Härmänkylän alueelta löytyvät näytelmän kaikki paikan- ja henkilönnimet, myös harvinaiset. Niinpä Suomen ainoaan Karri-nimiseen taloon – sen Järviluoma muutti Harriksi – oli saatu emäntä Hillistä. Samoin teoksen tärkeimmät roolihahmot sopivat Alahärmään. Kun Järviluoman ei tiedetä edes käyneen Härmässä ennen vuotta 1914, ei hänellä siksi ole ollut edellytyksiä käyttää härmäläistä nimistöä.
  4. Vihattuja vallesmanneja oli Etelä-Pohjanmaalla lukuisia, mutta Alahärmän Otto Chorin oli ainoa, joka 1800-luvulla tapettiin, kuten tapahtui myös Pohjalaisissa. Chorinin henkilökuva ja surmaamistapa ovat lähes identtiset näytelmän tekstin kanssa.
  5. Antti Hangan pakoyritys näytelmässä vastaa asiallisesti Jussi Porren vastaavaa tapausta Härmänkylässä. Jussi Porre oli Antti Hillin eno, joten mahdollisesti juuri tämän takia Hilli tunnisti Pohjalaisia samaksi kuin Härmäläisiä.
  6. Teoksen uskonnolliset keskustelut herätys- ja raittiusliikkeistä vastaavat Alahärmän seurakunnan tapahtumia. Ne soveltuvat huonosti Alavudelle, jossa ei esimerkiksi ollut näytelmässä keskeisesti esiintyviä körttiläisiä juuri lainkaan.
  7. Samansuuntaisille kertomuksille syntyy painoarvoa, jos niitä esiintyy eri tahoilla ja toisistaan tietämättä. Kun Alahärmässä oltiin varmoja Anton Kankaan osuudesta, niin samaan tulokseen oli tullut osa kulttuuriväestä Helsingissä. Jotkut alavutelaiset opiskelijat epäilivät Järviluomaa ihan omien havaintojensa ja kokemustensa pohjalta.

Mielestäni tutkimuksemme ovat täysin aukottomasti ja Wikipedian kontrollin läpäisten osoittaneet, ettei Järviluoma ole Pohjalaisten kirjoittaja, koska tekijän on edellä mainittujen näkökohtien perusteella täytynyt olla Härmästä, ei Alavudelta. Anton Kangas oli taas Alahärmässä käytännössä ainoa, joka opintojensa, paikallistuntemuksensa, omakohtaisten kokemustensa sekä Ritva Pipisen keräämän laajan muistitiedon perusteella pystyi laatimaan vaativan käsikirjoituksen. Lopuksi toteamme, että Wikipedian artikkeli on vain lyhennelmä tutkimustuloksista, joihin laajemmin voi tutustua kotisivulta Historiatietoa/Reino Kallio.

Reino Kallio                                                  Timo Kallio

Filosofian tohtori, tietokirjailija                Tekniikan tohtori, johtava tutkija

Lahti (Lapua)                                                 Helsinki

Mainokset
%d bloggers like this: