Täysorpo Simon (1789–1834) elämänkaari

Simo Juhonpojan sukutausta 

Tämän kertomuksen päähenkilö Simo Juhonpoika syntyi luultavasti Tiistenjoen Topparissa renki Juho Simonpojan (s. 1768) ja piika Maria Joosepintyttären (s. 1766) vanhimpana lapsena. Simon syntymäajaksi vakiintui 14.10. 1792, mutta vanhimmassa rippikirjassa esiintyy myös vuosiluku 1789. Näistä jälkimmäinen lienee oikea, koska vuoden 1792 huhtikuuussa perheeseen syntyi todistettavasti tytär. Isän puolelta Simon isovanhemmat, samanniminen Simo Juhonpoika sekä Maria Martintytär Seppälä olivat perustaneet Majan torpan Konttelin talon maalle Kuortaneen Länsirannalle lähelle myöhempää Salmin siltaa. Simon äiti taas kuului sotilassukuun, sillä Marian isä oli ruotusotilas Joseph Kempe ja äiti Maria Simontytär. 

Jääskän talon vaikutuksesta Ahvenjärven nimi on muuttunut Jääskänjärveksi. Kartta Jääskän seudusta noin vuodelta 1840.

 
Simon esivanhemmat  isän puolelta kuuluivat Jääskeläisten sukuun, joka oli alun perin lähtöisin Jääsken kihlakunnasta Karjalankannakselta. Jääskeläisiä tavattiin siellä vielä uudenajan alussa myöhemmän Antrean pitäjän Syvälahden kylässä. Sieltä osa sukua oli viimeistään 1500-luvun alussa siirtynyt ensin Rantasalmelle ja edelleen Alavudelle, jonka Sydänmaankylään Pietari Laurinpoika oli 1576 perustanut Jääskän uudistalon (ks. viereinen kartta). Se osa sukua, johon Simokin kuului, päätyi  puolestaan isänniksi Hukkalan taloon, josta 1700-luvulle tultaessa kehittyi varsin varakas talonpoikaistalo (ks. alempi kartta). Hukkalan ongelmaksi muodostui kuitenkin lapsiluku, sillä kun poikia syntyi useita eikä taloa voitu jakaa, oli nuorempien lähdettävä. Siksi pojista nuorimman Juho Erkinpojan, joka oli Juho Simonpojan isoisä, oli täytynyt ottaa rengin paikka Kuortaneelta.  
 

Hukkalan talo sijaitsi 1840-luvulla Kuorasjärven rannalla.

Isoisänsä tavoin oli Juho Simonpojankin ollut jo varhain lähdettävä etsimään toimeentuloaan synnyintorppansa Majan ulkopuolelta. Näin hän päätyi 1780- ja 1790-luvun vaihteessa Lapuan Tiistenjoen Topparin talon rengiksi. Samaan taloon oli saapunut piiaksi toinenkin kuortanelainen Maria Joosepintytär. Aivan tavallisen tarinan mukaan piika ja renki rakastuivat ja solmivat avioliiton, joskaan heidän vihkimisestään ei ole säilynyt mitään asiakirjoja. Siihen saattoi olla syynä se, että heidät on voitu vihkiä Kuortaneella, vaikka molemmat asuivat Lapualla, jolloin toimitus jäi kummankin seurakunnan vihittyjen luetteloon merkitsemättä.     

Perhekatastrofi  Tiistenjoen Topparissa 

Juholle ja Marialle syntyi kaikkiaan viisi lasta. Nuorempien sisarusten syntymäajat – päinvastoin kuin Simon – ovat tiedossa. Heistä Maria-tytär näki päivänvalon kastettujen  luettelon mukaan 13.4. 1792 ja hänen jälkeensä toinen tytär Justiina eli Tiina (s. 10.3. 1794). Perheen nuorimmat pojat Juho (s. 29.1. 1796) ja Tuomas (3.12. 1796) syntyivät samana vuonna, joten Juhon ja Tuomaksen ikäeroa oli vain runsaat kymmenen kuukautta,

Viiden lapsen synnyttäminen seitsemän vuoden sisällä saattoi ehkä vaikuttaa siihen, että äiti Maria Joosepintytär menehtyi vain 33-vuotiaana vuonna 1799. Hänen kuolinsyytään tai edes kuolinpäiväänsä ei tiedetä, sillä häntä ei ole merkitty Lapuan eikä Kuortaneen haudattujen luetteloon. Mutta perhettä kohtasi vielä uusi suuri onnettomuus: äidin osa koitui myös perheen isän Juho Simonpojan kohtaloksi kaksi vuotta myöhemmin niinikään 33-vuotiaana. Häntäkään ei ole kirjattu kuolleiden luetteloon. Näihin aikoihin Lapualla ei esiintynyt mitään yleistä tautiepidemiaa, joten kummassakin kuolintapauksessa saattoivat olla yksilölliset syyt.

Molempien vanhempien poismenon takia viisi alaikäistä lasta jäi näin vieraalla paikkakunnalla täysorvoiksi, joista vanhin Simo oli vasta 12-vuotias ja nuorimmat 5–6-vuotiaita. Näyttäisi siltä, että isän kuoleman jälkeen lapsista piti Lapualla aluksi huolta Juho-isän sisar Maria Simontytär yhdessä Yrjö-veljensä kanssa. Tarvittiin kuitenkin pysyvämpi ratkaisu, ja se johti perheen hajoamiseen, mikä näkyy Lapuan rippikirjasta. 

Vanhimmasta pojasta Simosta mainitaan rippikirjassa, että hän asui Topparissa. Perimätiedon mukaan Simo nuorensi tällöin ikäänsä kolmella vuodella siksi, ettei häntä voitaisi pakottaa liian raskaisiin töihin. Simo oli näet isänsä kuollessa 12-vuotias, jolloin häntä olisi jo voitu käyttää pikkurenkinä. Käytännössä nuorennusyritys ilmeisesti epäonnistui, koska Simo joutui palaamaan liian ankarien olojen takia isovanhempiensa luokse Kuortaneen Majaan. Sinne palautettiin myös nuorimmat lapset Justiina, Juho ja Tuomas, joista Justiina kuoli 1806. Simon sisaruksista toiseksi vanhin, yhdeksänvuotias Maria oli sen sijaan viety Härmään, eikä hänestä ole sen jälkeen tietoja saatavissa.  

Konttelin Majan torppa sai näin aivan ylläen 1800-luvun alkuvuosina uusia lapsiasukkaita, sillä Simo, hänen sisarensa ja kaksi veljeään tulivat ainakin joksikin aikaa isovanhempiensa huollettaviksi. Heistä tosin vain kaksi, Tiina (Justiina) ja Tuomas, on merkitty Majan vuoden 1804 rippikirjaan, mutta heidän lisäkseen Majassa on täytynyt Juhon lapsista oleskella myös Simon ja Juhon, koska hekin myöhemmin asustelivat Kuortaneella. Simo lienee jo ollut mukana työelämässä ja siksi poissa kotoa. Juho sitä vastoin oli vasta kahdeksanvuotias, joten hän saattoi olla myös jonkin muun, esimerkiksi äitinsä vanhempien hoivissa.  

Perimätiedon mukaan lasten isovanhemmat olivat  vanhoja ja sairaalloisia ja kuolivat Suomen sodan aikoihin. Siksi lapset joutuivat Majassa elämään hyvin puutteellisissa oloissa ja lähes oman onnensa nojassa. Juho Simonpojan alaikäisten poikien Simon, Juhon ja Tuomaksen kohtaloksi muodostuikin lopulta asettuminen mieron tielle torpan viimeisinä ankeina vuosina. Niinpä Kuortaneen rippikirja käytti Simosta ja Tuomaksesta nimitystä ympäriinsä vaelteleva (kringvandrande), kun taas Lapuan vastaava lähde sanoi saman asian Juhosta peittelemättömästi: hän oli kerjäläinen (tiggare). Isovanhempien kuoleman jälkeen Majan torppa autioitui kokonaan.  

Pojat eivät ehkä olisi selviytyneetkään, ellei heistä olisi pitänyt huolta perimätiedon mukaan ”jokin vanha muori”. Tämä muoriksi nimetty naisihminen ei voinut olla kukaan muu kuin Majan itsellinen Kaisa Yrjöntytär (1733–1808), jolla ei ollut omia lapsia. Hän tunsi orvoiksi jääneitä lapsia kohtaan myötätuntoa mahdollisesti myös siksi, että heidän äitinsä oli lähtöisin sotilastorpasta, jollaisessa Kaisa oli itsekin Nurmossa ollessaan asunut.

Kaisa Yrjöntytär oli nimittäin alun perin Konttelin talon tytär, joka oli ollut naimisissa ruotusotilas Heikki Heikinpoika Garbinin (aik. Yli-Mäyryn) kanssa, ja he olivat eläneet Nurmossa Soinin talon Ylikorvasen ruotutorpassa. Täältä he olivat muuttaneet itsellisiksi Majaan ja rakentaneet torpan pihaan oman pienen mökin, joka on säilynyt 2000-luvulle saakka. Alunperin tuohikattoinen rakennus on ollut sisäänlämpiävä savupirtti.  

Simon ja hänen veljiensä elämä vakiintuu  

Vaeltelu- ja kerjuuvuosiensa jälkeen aikuisiksi varttuneet veljekset Simo, Juho ja Tuomas toimivat renkeinä Länsirannan eri taloissa kuten Myllymäellä, Viitasaaressa, Seppälässä, Salmissa, Honkolassa tai Kursinautiossa. Joskus veljekset olivat samanaikaisestikin tietyn talon palveluksessa. Niinpä Simo ja Tuomas olivat yhtaikaa renkeinä Herojalla ja samoin Simo ja Juho Honkolassa. Veljeksistä Simo vakiinnutti asemansa pian Suomen sodan jälkeen Honkolan renkinä.  Honkolasta Simo hankki itselleen puolisonkin, Margareta (Kreeta) Antintyttären (s. 1794). 

Kreeta oli talollinen Antti Tuomaanpoika Honkolan ja tämän puolison Susanna Heikintyttären vanhin aikuisikään elänyt lapsi. Simo ja Margareta vihittiin 1814, ja he elivät aluksi itsellisinä Honkolan talon mailla. Sääty-yhteiskunnan aikana ei ollut aivan tavallista, että renki avioitui talon tyttären kanssa. Tähän asiantilaan saattoi vaikuttaa uskonnollinen herätysliike eli vasulaisuus, jonka keskuspaikkoja oli näihin aikoihin juuri Honkolan talo. Vasulaisuuden mukaan ihmisten tuli elää keskenään kuin sisarten ja veljien ”hengellisessä avioliitossa”. Ainakin Kreeta-puoliso tunnusti vasulaisuuden myöhemminkin uskonnolliseksi kodikseen. Avioliitto kohensi Simon yhteiskunnallista asemaa sekä todisti, että heikosta sosiaalisesta lähtöasemastaan huolimatta Simoa kohtaan tunnettiin luottamusta. 

 Maja sijaitsi lähellä Salmin kestikievaria (musta piste). Honkola oli saman  järvenosan leveimmällä kohdalla. 

 Sosiaaliset paineet saattoivat pakottaa Simo Juhonpoikaa ja Kreeta Antintytärtä etsimään itselleen parempaa leipäpuuta, ja niin he 31.10. 1822 muuttivat torppareiksi Lapuan Tiistenjoelle Topparin taloon ja perustivat sinne Hautala-nimisen torpan. Näin Simo palasi takaisin lapsuudenmaisemiinsa, josta hän oli parikymmentä vuotta aikaisemmin lähtenyt. Hautalan torppa on sijainnut Lakaluoman puolelle Tiistenjokea myöhemmän Kantokosken talon paikkeille.  Ruoveden–Uudenkaarlepyyn tien varrella metsän puolella tietä sijaitsee sitä paitsi myös Haudanmäki, vanha tervahauta, josta torppa luuultavasti sai nimensä.  

Muuttokirjassa avioparista sanottiin, että he osasivat lukea kirjaa heiveröisesti, osasivat sekalaisesti ulkoa tietyt kristinopin pääkappaleet, ymmärsivät kristinoppia yksinkertaisesti sekä olivat esteettömiä osallistumaan Herran pyhälle ehtoolliselle. Elämäntavoiltaan molemmat todettiin rehellisiksi ja hyvämaineisiksi. Heidän kruununverojaan asettui takaamaan Juho Antinpoika Honkola, joka oli Kreetan nuorempi veli. Simon veli Erkki taas auttoi veljeään toimimalla 1820-luvulla muutamia vuosia torpassa renkinä.

Entä Simon muutamaa vuotta nuoremmat veljet?  Heistä Juho Juhonpoika vihittiin avioliittoon 1821 Honkolan Majan torpparin Simo Matinpoika Sysilammen sekä tämän vaimon Aune Tuomaantytär Honkolan tyttären Susannan kanssa. Veljekset saivat siten puolisonsa samasta suvusta, sillä Susanna ja Simon vaimo Kreeta olivat keskenään serkuksia.  Juho-vävy lienee hallinnut myös sepän työt – mistä hänen torppansa sai nimensäkin – ja hänen kerrotaan takoneen Kuortaneen kirkon kukon.

Veljeksistä nuorin Tuomas avioitui piika Kaisa Snyggin kanssa, jonka isä oli ruotusotilas. Vaikka avioparille syntyi poika, Tuomas otti 1827 muuttokirjan Helsinkiin ja ryhtyi venäläisen joukko-osaston sotilaaksi. Tälle tielle Tuomas sitten jäi ja kuoli pian 1840-luvun puolivälin jälkeen.  

Kreeta ja Simo  Hautalan torppareina 

Simon ja Kreetan torpankontrahdista ei ole tarkempia tietoja, mutta voi olettaa, että se solmittiin heidän elinajakseen, koska torppaan muuttivat uudet asukkaat vasta sen jälkeen, kun leskeksi jäänyt Kreeta oli kuollut. Avioliiton solmimisen jälkeen kesti neljä vuotta, ennen kuin Kreeta Antintytär synnytti esikoisensa. Lapsista kaksi vanhinta syntyi Kuortaneella ja loput viisi Hautalassa. Kreeta Antintyttären ja Simo Juhonpojan seitsemästä lapsesta kaksi poikaa kuoli pikkulapsena ja ainoa tytär noin 9-vuotiaana. Aikuisikään pääsi siten ainoastaan neljä poikaa.  

1.  Juho s. 25.5. 1818 Kuortaneella,  k. 24.1. 1892

2.  Elias s. 26.4. 1821,  k. 1822 Kuortaneell

3.  Henrik Kustaa s. 25.1. 1823,  k. 5.3. 1900

4.  Hermanni s. 16.10. 1826,  k. 7.3. 1919

5.  Esaias s. 16.3. 1829,  k. 15.9. 1829

6.  Sanna s. 21.9. 1830,  k. 8.7. 1839

7.  Matti s. 10.9. 1833,  k. 21.10. 1913. 

Simo ja Kreeta hallitsivat yhdessä torppaa vain noin kaksitoista vuotta, sillä perheen isä Simo hukkui 14.4. 1834 perimätiedon mukaan lähelle kotiaan. Kuollessaan Simo oli noin 45-vuotias. Hukkumispaikka oli mitä ilmeisimmin torpan lähellä virrannut koskinen Lapuanjoki, koska järvet olivat vielä huhtikuun puolessavälissä jäässä.  

Simo Juhonpojan oletettu hukkumispaikka Lapuanjoessa Hautalan torpan kohdalla

 Kovin leveää ei Hautalan torpan leipä tänä aikana ollut, sillä Simon kuoleman jälkeen tehdystä perukirjasta käy ilmi, että torpassa oli omaisuutta vain 11 hopearuplan ja 27 kopeekan arvosta, mutta velkoja ja muita vähennyksiä 33,50 ruplan edestä. Näin ollen pesästä ei jäänyt leskelle eikä viidelle alaikäiselle lapselle mitään jaettavaa. Perheen holhoojina Simon kuoltua toimivat talolliset Yrjö Matinpoika Latva-Teikari ja Heikki Toppari.

Perukirja antaa ylimalkaisen kuvan Hautalan torpan ulkonaisesta elämästä. Pääosa omaisuudesta (7,25 ruplaa) koostui karjasta. Torpassa oli 1834 kaksi lehmää, Kukkanen ja Punakorva nimeltään, ja lisäksi hieho ja vasikka. Hevosta ei torpassa tällöin ollut, myöhemmin kylläkin. Rautatavaraa oli kaksi kirvestä, lapio, kaksi kuokkaa, rautakanki, viikate, käsisaha, kaksi sirppiä, rikkinäinen pata ja paistinpannu. Muuta irtainta omaisuutta olivat seinäkello, kangaspuut, maalattu arkku, tiinu, jauhotynnyri, lampaantalja ja keritsimet. Sekä lesken että vainajan pitovaatteet olivat vähäiset ja ne arvioitiin yhdessä sängyn kanssa vain kahdeksi ruplaksi. Kun perukirjoitus tehtiin syyskuussa, oli edellisvuoden sato pääosin jo käytetty. 

Velkaa oli Hautalan torpalla kruunun lainamakasiiniin yhdentoista hopearuplan arvosta, joka koostui tynnyristä ruista ja ohraa. Ne oli luultavasti sinä vuonna kylvetty, joten vuoden 1833 sadosta ei ollut jäänyt siemenviljaa. Lisäksi Simo oli 1830 joutunut ottamaan velkakirjaa vastaan lainaa Antti Tuomaanpoika Honkolalta 4,80 ruplaa, seuraavana vuonna maakauppias Emanuel Bergiltä 11 ruplaa sekä 1833 talollinen Yrjö Matinpoika Latva-Teikarilta 3 ruplaa. Loput pesän velat koostuivat papinmaksuista, perunkirjoituksen toimittamisesta ja ns. köyhien prosentista.  

Simon jälkeen leski Kreeta hallitsi torppaa jonkin aikaa, kunnes vanhin poika Juho tuli täysi-ikäiseksi. Hän ottikin vanhempiensa jälkeen torpan haltuunsa, joten häntä nuorempien veljien oli aikuisiksi vartuttuaan lähdettävä omille teilleen. Simon jälkeenjäänyt leski Kreeta Antintytär eli Hautalassa 76-vuotiaaksi ja kuoli siellä 1870. Torppa siirtyi noin kolmen vuoden kuluttua Kreetan kuolemasta toiselle suvulle, kun Juho peri Tiistenjoen Alatalon isännyyden. Jussin muut kolme veljeä pääsivät lopulta torppareiksi, joskin heistä Heikki Kustaan elämänvaiheet muodostuivat tavallista värikkäämmiksi, kuten seuraavasta artikkelista lähemmin ilmenee.  

Simon elämän lähtökohdat olivat 1800-luvun alun oloissa todella heikot. Jääminen täysorvoksi vähän toisellakymmenellä merkitsi joutumista vieraiden ilmisten armoille, joista kaikki eivät aina välttämättä ajatelleet lapsen parasta. Toisaalta ihmisystävällisiä auttajiakin oli ja heidän tukeensa nuorukaiseksi varttuva poika saattoi turvautua. Ahkera työnteko, säännöllinen elämä ja yhteiskunnallisesti onnistunut avioliitto nostivat Simon sosiaalista statusta kerjäläisen asemasta ensin rengiksi, sitten itselliseksi ja lopulta torppariksi saakka. Seuraavat sukupolvet sitten jatkoivat suvun sosiaalista nousua ja vaurastumista. 

Oma torppa oli Simon elämässä tärkeä saavutus, sillä se takasi vaatimattoman, joskin kapean leivän hänelle ja hänen perheelleen. Mutta 1800-luvun alun ihminen eli paitsi kanssaihmistensä myös luonnon armoilla. Niinpä Simon elämänkaari, joka alkoi lapsuusajan suuresta onnettomuudesta, molempien vanhempien kuolemasta, päättyi toiseen, lopulliseen onnettomuuteen eli hukkumiseen. Näiden tapahtumien väliin jäänyt elämä oli sitten jatkuvaa puurtamista iloineen ja suruineen sekä jokapäiväisen särpimen hankkimista kasvavan lapsilauman keskellä. 

 Lähde: Kallio, Reino, Karjalan kunnailta lakeuksien larvamaille. Tiistenjoen Hautalan suvun tarina. Lahti 2008, s. 20–33.

Kartat: http://www.vanhakartta.fi/historialliset-kartat/search-results

%d bloggers like this: